Salinkallion koulun ensimmäinen rehtori Erkki Salminen menehtyi Lahdessa 13. lokakuuta 90 vuoden iässä. Vuonna 1936 syntynyt Salminen muistetaan harkitsevana koulunjohtajana, taitavana muusikkona ja liikuntamiehenä, joka teki merkittävän elämäntyön lahtelaisten nuorten parissa.
Sain työskennellä Erkin kanssa Salinkallion koulussa vuodesta 1975 hänen eläköitymiseensä vuonna 1996. Opin tuntemaan ihmisen, jonka johtamistavassa oli jotakin hyvin hämäläistä. Erkki ei hötkyillyt eikä tehnyt hätiköityjä ratkaisuja. Hän pohti asioita rauhassa, ja päätökset olivat yleensä tarkkaan harkittuja. Hänen kärsivällisyytensä oli joskus suorastaan hämmästyttävää.
Eräästä tapauksesta muodostui koulussamme vuosiksi muisteltu tarina. Kansliasta oli kadonnut leimasin, ja epäilykset kohdistuivat erääseen oppilaaseen. Erkki kutsui pojan kansliaansa ja pyysi istumaan. Sen jälkeen hän selaili papereitaan pojan istuessa hiljaa. Aikaa kului toista tuntia ilman sanaakaan. Lopulta Erkki kysyi aivan muina miehinä, ettei poika kai ollut vielä ehtinyt käyttää koulun leimasinta. Poika vastasi, ettei ollut käyttänyt. Näin asia selvisi ilman kuulustelua tai äänen korottamista.
Oppilaat kunnioittivat Salmista, mutta häntä ei tarvinnut pelätä. Hänen arvovaltansa perustui rauhallisuuteen ja oikeudenmukaisuuteen. Työyhteisössä hän kohteli kaikkia tasapuolisesti. Opettajanhuoneessa Erkki oli pidetty työtoveri ja taitava tarinankertoja, jonka huumori kevensi monia koulupäiviä.
Lahden lyseon kasvatti oli nuoruudessaan lahjakas jalkapalloilija. Hän edusti Lahden Pallomiehiä ja Upon Palloa ja kolkutteli jo maajoukkueen ovea. Reiden murtuminen kuitenkin katkaisi lupaavan uran. Valmistuttuaan liikunnanopettajaksi hän sai viran Launeen yhteislyseosta, josta myöhemmin tuli Salinkallion koulu. Peruskoulu-uudistuksen yhteydessä hänestä tuli koulun ensimmäinen rehtori.
Salmisen suuri intohimo oli keilailu. Hän teki lajia tunnetuksi erityisesti nuorten keskuudessa. Salinkallion koulussa keilailu oli suosittu valinnaisaine, joka innosti myös sellaisia oppilaita, joille luokkahuonetyöskentely oli vaikeaa. Launeen keilahallissa hänen ohjauksessaan oli parhaimmillaan yli 70 nuorta. Hänen valmennuksessaan kasvoi keilaajia Suomen huipulle ja Euroopan kärkitasolle. Nuorten ohjaaminen jatkui vielä eläkepäivinäkin.
Monille Salmisen musiikillinen lahjakkuus saattoi jäädä vähemmälle huomiolle, sillä hän ei juuri puhunut saavutuksistaan. Hän soitti viulua ja trumpettia, mutta saksofoni oli hänen rakkain soittimensa. Hän esiintyi vuosien varrella useissa orkestereissa, muun muassa Pekka Nurmikallion orkesterissa. Little Gerhardin yhtyeen mukana hän kiersi Eurooppaa ja esiintyi Yhdysvaltain sotilastukikohdissa Saksassa.
Musiikki kuului myös koulun juhliin. Salmisella oli tapana yllättää oppilaat ja opettajat ilmestymällä joulujuhlissa esiripun takaa saksofoneineen. Eläkkeelle jääviä työtovereitaan hän muisti pitkien puheiden sijaan soittamalla heille jäähyväiset. Musiikki kertoi kiitoksen usein paremmin kuin sanat.
Erkki Salmisen työura päättyi vuonna 1996, mutta hänen elämäntyönsä jäljet näkyvät useissa oppilassukupolvissa. Monet muistavat hänet kuuntelevana rehtorina, toiset kannustavana keilailuvalmentajana. Työtovereiden mieleen jäivät hänen tarinansa, huumorinsa ja saksofonin sävelet.
Yli kahdenkymmenen yhteisen työvuoden jälkeen muistelen Erkkiä erityisellä lämmöllä. Hän oli harkitseva ja empaattinen ihminen, jonka rauhallisen olemuksen takana oli suuri sydän. Hän oli vakaa hämäläinen, joka ei pitänyt itsestään suurta ääntä, mutta jonka elämäntyö puhui puolestaan.
Nyt Erkin saksofoni on vaiennut, mutta sen sävelet ja muistot hänestä jäävät elämään.
Kari Ratia
Salinkallion koulun entinen rehtori ja Erkki Salmisen pitkäaikainen työtoveri