Viime viikolla oli Liipola taas esillä lehdistössä, kiitos Marjaana Seppäsen toisen Liipola -tutkimuksen. Kovin ystävällinen ei esillepano lehdissä ollut. Korostettiin lähiön liian suurta vuokra-asuntokantaa suhteessa omistusasuntoihin. Muistettiin alueen korkea työttömyys, sotketut seinät, rikollisuus, runsas maahanmuuttajien määrä – nämä seikat lienevät nousseet kovasti esille em. työssä.

Kun en ole vielä lukenut professori Seppäsen tutkimusta, en uskalla sanoa, onko hän keskittynyt erityisesti alueen negatiiviseen puoleen, vai nousiko tutkimuksessa esiin jotain myönteistäkin. Toivon sitä. Tekijän tuntien minun on sangen vaikea uskoa, että hän olisi lähtenyt todistelemaan vain lähiön kielteisyyttä. Kyselytutkimuksien ongelma on se, millaiselta joukolta kysellään ja millaisella mielellä itse kukin vastauksiaan paperille raapustaa. Myös se, mitä vastausten antamaa linjaa erityisesti lähdetään seuraamaan.

Työskentelin Liipolassa vv1975-1999. Väitän, että näin niiden vuosien aikana lähiön kehittymisen sangen läheltä. Muistan erittäin hyvin nuoren lähiön alkuvuosien ongelmat samoin kuin sen harmauden, mitä lamavuodet mukanaan toivat.

Liipolan vuokratalot nousivat paljolti siitä tarpeesta, joka suuren muuton ja kasvun vuosina Lahdessa vallitsi. Isot tehtaat tarvitsivat työvoimaa ja työvoima tarvitsi asuntoja. Asuntolainan saanti ei ollut helppoa. Siispä rakennettiin vuokrataloja. Asunnot täyttyivät, perheillä oli työtä ja toimeentuloa. Asko, Isku, Upo, Luhta jne olivat kovia sanoja ihmisten mielestä. Ne antoivat turvaa. Kun 90-luvun lama iski, se iski erityisen pahasti juuri Liipolan kaltaiseen lähiöön, jossa pääosa työssä käyvistä oli saanut elantonsa tehtaista.

Kun nyt naureskellaan Lahden Monacosta, jossa kukaan ei käy töissä eikä maksa verojaan, kertoo se mielestäni enemmän naureskelijoitten huonosta itsetunnosta kuin hyvästä huumorintajusta. Kertoisipa joku joskus, keiden syy on Liipolan(kin) asukkaitten työttömyys. Tehtaalaisen ei helpolla saanut työtä nykyään niin muodikkailla ja kasvavilla aloilla kuin esimerkiksi tietotekniikka tai ympäristöteknologia, ei ainakaan keski-iän ylittänyt henkilö.
Työttömyys lyö leimansa katukuvaan niin täällä kuin muuallakin tässä kaupungissa. Se on surullista. Tulee kuitenkin muistaa, että Lahden kaupungin kokonaistyöttömyys on maan keskitasoa reilusti korkeampi.

Jos Lahdessa vielä olisi kaupunkisuunnitteluvirasto, kuten vuosia sitten oli, sille olisi täällä kyllä suunniteltavaa. Rakentaa voisi lisää, kuten tutkimuksessakin ilmeisesti todettiin. Se jäntevöittäisi kokonaiskuvaa. Ostoskeskuskin kaipaisi todella kasvojenpesua. Muistan kaivaten aikaa ennen lamaa, jolloin ostarin liikkeet tarjosivat todellisia palveluita, ei kirpputoria tai kaljaterassia. Pankkikin oli ja posti, ajatelkaa!

Liipola on köyhien kaupunginosa, sanoi minulle vieras nainen. Pyysin häntä täsmentämään, minkä asteista köyhyyttä hän tarkoitti ja millä hän sen mittaa. Ei osannut vastata enkä minä puolestani kovin isosti jaksanut arvostaa mokomaa lonkalta heitettyä väitettä. Sillä minun mielestäni Liipola kaikkine vikoineenkin on hyvä paikka. Yli kahdenkymmenen vuoden työ lähiökirjastossa ja nyt kymmenettä vuotta täällä asuneena uskallan niin väittää.

Missä muualla Lahdessa on niin runsaat kauppapalvelut kuin meillä? Reippaasti voimme valita lähikaupaksi suurmarketeista joko Prisman tai CityMarketin, jos lähikauppa ei tyydytä valikoimallaan. Missä muualla joukkoliikenteen palvelut ovat yhtä hyvät? Entä missä muualla tässä kaupungissa pääsette yhtä nopeasti rautatieasemalle tai moottoritien varteen bussia odottamaan, kun tulee halu lähteä maailmalle? Monimuotoinen luonto lenkkipolkuineen on lähellä… Täällä on varmasti paljon enemmän plussaa kuin miinusta.

Tästä tuli hyvin tietoisesti oman lähiöni, Liipolan ylistys. Minun oli ihan pakko se kirjoittaa, sillä uskokaa tai älkää: ei kaikki ole niin pahoin kuin väitetään, ei likikään kaikki. Taidan olla vähän kotipaikkaylpeä, mutta on siihen syytäkin.

Eila Jokinen

Olipa komea näky, kun 1400 koululaista marssi tiistaina kaupungin halki Lahden stadionille todistamaan valtakunnallisen koulurauhavuoden 2012 – 2013 julistamista. Mannerheimin lastensuojeluliiton aloitteesta on järjestetty vuosittain koulurauhatapahtuma koulujen ja järjestöjen kanssa. Stadionille viritetyllä esiintymislavalla oli vauhdikas meno koulutunnin kestäneen tilaisuuden ajan, jonka juonsi lahtelaistunut Wilson Kirwa ja Lotilan- ja Tiirismaan koulujen kuorot esiintyivät.

Tämän vuoden koulurauhan teemat ovat yhteistyössä kirjoittaneet Harjun, Kasakkamäen, Lotilan, Salinkallion, Tiirismaan koulujen sekä Lahden ruotsinkielisen koulun oppilaat Mannerheimin lastensuojeluliiton Lahden osasto kanssa. Yhdyshenkilönä on toiminut projektipäällikkö Tiia Niuranen Mll:sta. Oppilaat julistivat koulurauhan teemoineen Lahden stadionilla kokonaan suomeksi ja ruotsiksi sekä osittain englanniksi, ranskaksi, saksaksi ja venäjäksi.

Oppilaitten ideoimassa vuoden ohjelmassa esitettiin heidän näkemyksiään oppilaitten, opettajien ja kodin yhteistyön kehittämiseksi.
Mainio ajatus on koulun teemapäivä, minkä aikana puhutaan, juoruillaan kavereista ja opettajista vain hyvää eli Puhu seläntakana hyvää – päivä. Eräänä ideana oli oppilaitten edustuksen mukana olo muutaman kerran lukuvuodessa oman koulun opettajien kokouksissa ja vanhempien illoissa. Oppilailla on hyviä ideoita opetusohjelmaan, mutta heitä ei osata opettajien taholta aina kuulla.

Kiva koulu – ilmapiiri syntyy, kun kaikki noudattavat yhteisiä sääntöjä, ja jos koulukiusaamista on, siihen puututaan heti.
Vanhemmiltaan oppilaat odottavat heidän todellista kiinnostusta perheen koululaisten työpäivää ja harrastuksia kohtaan. Ei riitä, että isä tai äiti kysyy, miten meni koulussa tänään? ja jatkaa sitten omia touhujaan kuulematta todellista vastausta. Oppilaat ovat tehneet vanhemmille kyselykaavakkeita koulumuistojen verestämiseksi. Myös heiltä pitää kysyä hauskojen asioitten lisäksi koulukiusaamisesta, kiusattiinko heitä koulussa ja kiusasivatko he koulussa toisia oppilaita?? Teemapäiväksi ideoitiin myös tavallinen koulupäivä, missä vanhemmat ovat mukana.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton ja pilottikoulujen ohella koulurauha-teemavuosia ovat olleet rakentamassa Suomen Vanhempain liitto, Poliisi, Folkhälsan, Opetushallitus sekä Lahdessa nuorisokeskus. Monilla paikkakunnilla järjestetään koulurauhatapahtuma. Ensi vuonna valtakunnallisen koulurauha julistetaan Porissa. Opetushallitus on tänä vuonna julkaissut Koulutuksen seurantaraportti 2012:8, mikä käsittelee koulukokemusten kansainvälistä vertailua 2010 Suomessa ja Pohjoismaissa.

Marja-Liisa Niuranen

Viime lauantaina Nikkilän omakotiyhdistys järjesti 60-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi jäsenilleen Vesijärvi-risteilyn Aino-laivalla. Liekö kylmä kesä säikyttänyt suurta osaa omakotiyhdistyksen jäseniä, sillä laivaan nousi vain 16 henkeä.

Kylmä sää kuitenkin loisti poissaolollaan, sillä risteilyllä nautittiin hyvän seuran lisäksi todella upeasta ja lämpimästä elokuisesta kesäsäästä.
Tervetuliassanat laivaan astuneille lausui omakotiyhdistyksen puheenjohtaja Eino Haapala, jonka jälkeen koko porukka tutustui maittavaan Kanava-ateriaan. Aterian jälkeen seurue siirtyi yläkannelle lämpimään auringonpaisteeseen odottelemaan jälkiruokakahveja tanssiorkesterin soittaessa ja toisten ottaessa jo tanssiaskelia.

Ossi Liukkonen, joka on varsinainen omakotiyhdistysveteraani, muisteli yläkannella omakotiyhdistyksen alkutaipaletta 50-luvun alussa. Loppumatka Vääksyn kanavalta Lahteen sujui iloisen keskustelun, laulun ja tanssin merkeissä.

– Tunnelma risteilyllä oli varsin mukava ja lämminhenkinen. Omakotiyhdistystoiminta on viime vuosina ollut lievissä vaikeuksissa, koska ihmisten aktiivisuus on hiipunut huippuvuosista ja jotkut yhdistykset ovat jopa joutuneet lopettamaan toimintansa tai yhdistämään voimansa naapuriyhdistyksen kanssa. On tietysti ymmärrettävää, että silloin kun aluetta rakennetaan, on helpompi aktivoida ihmisiä yhteiseen toimintaan. Nikkilän omakotiyhdistykseen kuuluu 190 jäsenperhettä, joten volyymiä kyllä löytyy, mutta miten saisi ihmiset taas enemmän kiinnostumaan yhteisestä toiminnasta miettii puheenjohtaja Haapala.

Nikkilän omakotiyhdistyksen viralliset 60-vuotisjuhlat pidetään jäsenille syyskuun 9. päivä kahvila Vienossa Aukeankadulla.

Vuoden 2012 runokilpailun aiheena oli ”Työ, elämä”. Lahden Runomaroton ry:n runokilpailu avattiin viime helmikuussa suomen- ja ruotsinkielisille runoilijoille. Runoja tuli sähköisesti tai käsinkirjoitettuna yli 1000 kilpailuajan päättymiseen saakka. Siihen saivat osallistua runonkirjoittajat, joilta ei aikaisemmin ole ilmestynyt julkisuuteen runokokoelmia. Arvosteluraadin valikoimista runoista painetaan jälleen antologia yhteistyössä tämän vuotisen sponsorin Ammattiliitto Pron kanssa. Kevättalven runokilpailuun osallistuivat suomen- ja ruotsinkieliset amatöörirunoilijat.

Paljon on muuttunut,
mutta runous elää,
Lahden sanataide vahvistuu.
Kiitos.

Näillä sanoilla avasi Lahden Runomaraton ry:n puheenjohtaja, kansanedustaja Jouko Skinnari runon ja sanan yhdistyksen 30-vuotisjuhlan Lahdessa. Yhdistys on Skinnaria lainaten tarjonnut vapaan foorumin ja ponnahduslaudan runon kirjoittajille ja lausujille.

Tämän vuoden kilpailun palkinnon- ja kunniamaininnan saaneet runoilijat jakaantuivat ympäri maata. Ensimmäisen palkinnon sai Mari Niiranen Joensuusta 1200 euroa, toisen palkinnon Sari Maanhalla Oulusta 800 euroa ja kolmannen palkinnon 700 euroa sai toistamiseen Hillevi Myllylä Kärsämäeltä. Yleisöäänestyksen runollaan voitti rovaniemeläinen Seppo Pyhähuhta.

Juhlassa viime lauantaina Lahdessa esiintyivät runomaratonin menestyjät vuosilta 1987 ja 1991 Merja Virolainen Tampereelta ja Rauha Kejonen Nurmeksesta sekä Hillevi Myllylä Kärsämäeltä, että runomaratonissa menestyminen on avannut entisille pöytälaatikkorunoilijoille mahdollisuuden julkaista runojaan ja käyttää taitojaan esiintymiseen ja muun kaunokirjallisuuden tuottamiseen.

LauantaI-päivän aikana kuultiin runoja vuosien takaa. Juhlan vieraina olivat runsaslukuisen runouden ystävien ohella Jurgen Rooste Virosta ja Arabienkielisen tervehdyksen toi Al-Babtain säätiön Reem Kais Kubba Irakista.

Kilpailuraati totesi lähetettyjen runojen sisältöjä kuvatessaan, että osa tekstien kirjoittajista kuvasi viiltävästi Työ, elämä-teemasta ihmisten tuntoja elämästään. Runojen sisällöstä saisivat työelämän tutkijat hyvän pohjan ja ajankuvan sosiaalipoliittisiin ja työnteon vaativuutta kuvaaviin tutkimuksiinsa. Kilpailuraadin muodostivat asiantuntijajoukko Merja Manninen, Marja-Terttu Lounavaara, Liisa Salo, Jukka Mandelin, Kati Mikkolaja puheenjohtajana runoilija Risto Ahti, yhdistyksen taiteellinen johtaja.

Lahden Runomaraton on ollut vuosien aikana merkittävä sanataiteen edistäjä. Se on saanut järjestämiinsä kilpailuihin vuosien aikana noin 15 000 runoa. Viime vuonna ilmestynyt antologia Runoja leipälaatikosta oli yhdistyksen 16. runokilpailusta julkaistu teos. Runojen määrä kertoo yhdistyksen tulleen tutuksi kautta maan sekä lisääntyvien kirjoittajien sanallisesta lahjakkuudesta ja ilmaisun rikkaudesta.

Lainaus kansanedustaja Jouko Skinnarin avajaispuheesta lauantaina 17.8. 2012:

Lahden Runomaraton ry on 30 vuoden aikana tarjonnut vapaan foorumin ja ponnahduslaudan runon kirjoittajille ja lausujille. Esikuvina ovat olleet tärkeät yhteistyökumppanit kuten mm. nyt jo edesmenneet Tommy Tabermann ja Veikko Sinisalo.
Runomaraton on keskeinen toimija Päijät-Hämeessä lausujien ja runonkirjoittajien kanssa.
Suomessa 1980-luku oli jatkuvan kasvun aikaa, jolloin mm. yhteistyössä Maataloustuottajain Keskusliiton MTK:n ja Maaseudun tulevaisuuden kanssa syntyi kilpailu ja kirja ”Runo kasvaa maasta”. Syvän laman vuosina 1990-luvulla vastapainoksi synkkyydelle järjestettiin runokilpailu ”Ilossa elämän siivet. Tällä vuosituhannella Suomi ja tuotteemme menestyivät, jolloin mekin Runomaratonissa teimme yhteistyötä menestyksekkään perheyrityksen Fazerin sekä sen tuotteiden suklaan ja leivän kanssa. Syntyivät runokirjat ”Sininen hetki” ja ”Runoja leipälaatikosta”. Ammattiliitto Pron kanssa yhteistyössä pureuduttiin suomalaiseen työelämään ja elämään. Syntyi runokilpailu ”Työ, elämä”.
Runomaraton tahtoo osaltaan kehittää Lahdesta sanataiteen keskusta kaiken edellä mainitun ohella mm. yhteistyössä koululaitoksen kanssa.

Marja-Liisa Niuranen

Liipolasta julkaistiin kymmenen vuotta sitten Marjaana Seppäsen väitöskirja Liipolan onni. Ympäristöministeriön uudessa tutkimuksessa kysyttiin, mitä asukkaat ajattelevat alueestaan nyt ja miten heidän suhteensa Liipolaan on kymmenessä vuodessa muuttunut. Tutkimus julkaistiin tällä viikolla Liipolan asukastuvalla. Tekijöiden tiivistelmä tutkimuksesta kertoo olennaisen:

”Julkaisussa analysoidaan lahtelaisen lähiön, Liipolan, asukkaiden suhdetta asuinlueeseensa ja siinä tapahtuneita muutoksia.Tarkasteltavina ovat sekä lähiön suhteellinen asema alueellisen eriytymisen näkökulmasta että asukkaiden omat arviot fyysisestä, sosiaalisesta ja toiminnallisesta elinympäristöstään. Kyseessä on vuonna 1999 tehdyn kyselyn uusintatutkimus, joten keskeisen teeman muodostaa 10 vuodessa tapahtuneiden muutosten erittely. Liipola oli vuosina 1995- 1999 mukana 1990-luvun valtakunnallisessa lähiöohjelmassa, mikä lisää tarkastelun kiinnostavuutta.

Tutkimusaineistona käytettiin tilastotietoja ja postikyselyä, johon vastasi 820 liipolalaista (47 % lomakkeen saaneista). Liipola on pääosin 1970-luvulla rakennettu vuokra-asuntovaltainen, kerrostaloista koostuva 4 500 asukkaan lähiö. Se muodosti alunperin muusta kaupunkirakenteesta selvästi erottuvan, korkealle mäelle rakennetun metsäisen saarekkeen. Sittemmin alue on täydennysrakentamisen ansiosta kasvanut tiivisti kiinni muuhun kaupunkirakenteeseen.Yhden hengen asuntokuntien osuus on parin vuosikymmenen aikana kasvanut nopeasti, ja se (55 %) oli vuonna 2010 oli suurempi kuin kaupungissa keskimäärin.

Sotien jälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien osuus asukkaista on poikkeuksellisen suuri. Tilastojen mukaan Liipolan suhteellinen asema on 2000-luvulla heikentynyt. Koulutuksella, tuloilla ja työllisyydellä mitaten se on jäänyt entisestään jälkeen muusta kaupungista.Vuonna 2010 alueen työttömyysaste oli yli 30 %. Myös asukkaiden usko Liipolan tulevaisuuteen on jonkin verran hiipunut. Aiempaa useampi on aikeissa muuttaa pois, ja alle 35-vuotiaiden ikäryhmässä muuttoa suunnittelevien osuus on jopa kaksinkertaistunut.

Kaikesta huolimatta liipolalaiset ovat pääosin tyytyväisiä asuinalueeseensa. He mieltävät Liipolan luonnonympäristön puustoineen ja korkeuseroineen osaksi alueen identiteettiä ja kokevat niiden rakentavan positiivista paikallisväriä. Ympäristön yleisen viihtyisyyden ja asuinrakennusten kunnon parantuminen saavat asukkailta kiitosta. Joissakin asioissa on tapahtunut kehitystä huonompaan. Esimerkiksi maahanmuuttajien suuri määrä, paikkojen rikkominen ja sotkeminen, rikollisuus ja häiritsevät nuorisojengit koetaan suuremmiksi ongelmiksi kuin vuonna 1999. Yllättävää on, että nuoret aikuiset pitävät näitä asioita ongelmina useammin kuin vanhemmat ikäryhmät.

Liipola on etenkin iäkkäämmille asukkailleen tärkeä sosiaalisen kanssakäymisen ympäristö. Nuorten aikuisten, jotka ovat usein muuttaneet alueelle vasta viime vuosina, kiinnekohdat alueelle ovat heikommat. Heidän ystäväverkostonsa painottuvat suurelta osin Liipolan ulkopuolelle.
65 vuotta täyttäneiden asukkaiden määrä kasvaa Liipolassa poikkeuksellisen nopeasti. He ovat yleensä asuneet alueella pitkään ja ovat juurtuneet asuinalueelleen myös sosiaalisesti. Monilla heistä on alueella tiiviit sosiaaliset verkostot. He auttavat naapureitaan sekä myös saavat itse apua muilta. Alueen korkeuserot ja paikalliseen ostoskeskukseen johtavien kevyen liikenteen väylien jyrkkyys saattavat kuitenkin vaarantaa omatoimisen selviytymisen, kun ikää karttuu ja fyysinen kunto heikentyy.

Launeen markettien ja erikoiskauppojen keskittymän rakentuminen aivan Liipolan viereen on monipuolistanut tarjolla olevaa palveluvalikoimaa, mikä lisännee alueen vetovoimaisuutta.Tämä luo samanaikaisesti muutospaineita alueen omalle ostoskeskukselle, jonka vetovoimaisuutta liipolalaisten yhteisenä tilana tulisi lisätä. Esimerkiksi palvelubussilinjan avaaminen mäen päällä sijaitsevien kerrostalojen, ostoskeskuksen ja Launeen kauppakeskuksen välille turvaisi palvelujen saavutettavuuden ikääntyville asukkaille ja edistäisi oman ostoskeskuksen käyttöä.Väestön nopea ikääntyminen muodostaa suuren haasteen, mutta se voidaan myös kääntää voimavaraksi esimerkiksi muodostamalla Liipolasta ikäystävällisen asumisen kokeilualue. Jotta tämä olisi mahdollista, liipolalaisten itsensä tulisi olla aktiivisesti mukana tulevaisuuteen tähtäävien ratkaisujen suunnittelussa.”

Koko tutkimusaineisto löytyy netistä osoitteesta www.ymparisto.fi

Lähde: Takaisin Liipolaan – Lähiö fyysisenä ja sosiaalisena asuinympäristönä
-Marjaana Seppänen Ilkka Haapola Kalle Puolakka Elisa Tiilikainen-

Launeen keskuspuiston kentällä riittää viikonvaihteessa varmasti katsottavaa, kun nelihenkiset joukkueet kilvoittelevat hurjaan suosioon nousseen mölkyn MM-mitaleista. Kansainväliseen leikkiin osallistuu peräti 180 joukkuetta ja huippuosaajien lisäksi mukaan mahtuu hyvällä huumorilla asiaan suhtautuvia ryhmiä.

Odotukset alueen omien joukkueiden keskuudessa ovat jälleen korkealla. Kokemusta kovista peleistä on ammennettu Kortteliliigan sarjasta ja menestys kesän turnauksissa on ollut kiitettävää tasoa. MM-titteliä puolustava Nassu on taas valmiina urotekoihin. Kovassa kunnossa kisojen kynnyksellä ovat myös kokeneet menestysjoukkueet Konna & Koukku, sekä Vettynyt Halko. Nousukuntoinen Team Kaatajat haki kisavirettä Pariisista saakka ja hyvin harjoitteleva Ylä-Karjala Kerho on noussut tänä kesänä varteen ottavien tekijöiden joukkoon.

Sinänsä helpon, mutta taatusti riittävän vaikean palikkapelin varsinainen suola on tietysti yllättäjät. Riittävää menestyspotentiaalia suureenkin yllätykseen omaavat ainakin Kipee Kone, Vakaa käsi, Pahakakkonen ja Luhangan Väre.

Ulkomaalaisten osalta mainittakoon, että virolaiset ovat olleet jo vuosia huipputasolla ja sijoittunevat kahden joukkueen voimin vähintään 16 parhaan joukkoon. Seuraavaa läpimurtoa odotetaan ranskalaisilta ja menestyksen kynnyksellä odottavat ”pöljää päiväänsä” myös saksalaiset. Eikä allekirjoittaneelle olisi suurikaan yllätys jos 16 parhaan joukossa lukisi Team Refla Costa Del Sol´in nimi.

Kisat avataan perjantaina 17.8. klo 18 arvovaltaisen mölkkyjen mölkyn merkeissä. Lauantaina Keskuspuistossa pelataan klo 9 alkaen ja sunnuntaina 32 parasta joukkuetta jatkaa kilvoittelua klo 10 alkaen.

MM-finaalin on ennakoitu alkavan noin klo 14. Ja mikä parasta yleisöllä on tähän tapahtumaan vapaa pääsy. Tavataan kisoissa!

Jake Ropponen

Aina ei valokuvanäyttelyn tiloja tarvitse etsiä kaukaa, sillä nuoret valokuvaajat Anni Juntunen (s. 1993) jaTeresia Heikkilä (s. 1992) ovat pistäneet valokuvanäyttelyn pystyyn kotitalonsa piharakennukseen Porvoonjoentiellä. Näyttely tottelee nimeä Pimeä kesä.

Nuoret naiset ovat harrastaneet valokuvausta vakavammassa mielessä jo useamman vuoden.
– Aloitin valokuvaharrastukseni vuonna 2008 saatuani ensimmäisen kamerani. Olen kuvannut lähinnä omaksi ilokseni, mutta tänä vuonna myös mainostoimisto Lento Oy:n asiakkaille erilaisissa tapahtumissa. Minulla ei ole koulutusta alalle, mutta olen oppinut itse erilaisten kokeilujen kautta kertoo Heikkilä valokuviensa äärellä.

Myös Juntunen on oppisopimuksellä töissä mainostoimisto Lento Oy:ssä, jossa hänen työnkuvaansa kuuluvat olennaisesti valokuvaus ja kuvankäsittely.
Näyttelyn kuvat ovat taidokkaita ja mukana on monta mielenkiintoista kuvaa. Näillä nuorilla naisilla on selkeästi silmää nähdä kameran kautta jotain sellaista, minkä vangitsemisesta tavallinen kuvanottaja voi vain haaveilla. Juntusen kuvissa on usein mukana ihmisiä, kun taas Heikkilä kuvaa mieluiten erilaisia maisemia.

– Kuvia on olemassa paljon enemmänkin, mutta nämä valikoituivat nyt tähän näyttelyyn. Voisi sanoa, että yksi sadasta kuvasta on kelpuutettu mukaan kertoi Heikkilä, joka toivoo saavansa näyttelyn kautta lisää kuvaustöitä.

Kuvia on mahdollista myös varata ja ostaa näyttelyn loputtua, mutta mihinkään sarjatuotantoon valokuvaajat eivät ole innostuneita.
Pimeä kesä- valokuvanäyttely on avoinna maanantaista perjantaihin 31.8 asti klo 12-17 osoitteessa Porvoonjoentie 6A.

Petri Salomaa

Putket kaipaavat uusimista vuosikymmeniä vanhoissa asuintaloissa. Erityisesti ennen 1970 asennetut valurautaviemärit ovat myös omakotitaloissa käyttöikänsä ehtoopuolella. Asukkaat harmittelevat remontin tuottamia ongelmia ja sen kestoa. Noin kymmenen vuotta on Consti Talotekniikka Oy tuottanut uudistetulla tekniikalla vanhoihin rivi- ja kerrostalojen viemäriverkostoon putkiremontit, jotka eivät aiheuta lattioitten, seinien tai pihojen aukirepimistä. Vanhat putket uudistetaan sukkasujutus – ja putkitusmenetelmällä.

Lahden Launeella Veikko ja Eeva Kinnunen teettivät viemäriputkiremontin taloonsa Alakadulla heinäkuussa porvoolaisella SanFors Oy:llä. Yritys toimii Consti Oy:n kanssa yhteistyössä franchising-sopimuksella pääpainopisteenä omakotitalouksien viemärisaneeraukset. SanForsin toimitusjohtaja Tom Forssell kertoi heinäkuussa Kinnusten pihalla, että ennen urakkatarjouksien ja sopimuksen tekoa yrityksen edustaja käy paikanpäällä kartoittamassa kohteen ja määrittelee asiakkaan kanssa sen yhteydessä urakan laajuutta. Tämän jälkeen työstä annetaan kiinteähintanen urakkatarjous. Tyypillinen hinta haarukka omakotitalon kaikkien viemäriputkistojen saneeraukselle on 9000 – 16000 euroa.

Käyttövettä ei korjattavassa talossa katkaistu. Remontin ajaksi yritys toi kuivakäymälän. Työn alkaessa viemäriputket tyhjennettiin ja puhdistettiin ruosteesta ja muusta sakkautumasta eräänlaisella ”hilavitkuttimella” eli putkiin ajettavalla, vaijerin päässä pyörivillä ketjupäällä. Hajulukot irrotettiin ja uusittiin. Kun putkisto oli puhdistettu, se kuvattiin viemärikameralla ja tallennettiin muistitikulle.

Sukitus tapahtuu työntämällä koneellisesti epoksilla kyllästetty sukka vanhan viemäriputken sisään, se on kuin tyhjä palokunnan letku ennen kuin sitä paineistetaan ilmalla. Epoksiputkitus menetelmää taas käytetään pienimmissä viemäri haaroissa. Silloin harjataan mekaanisesti pyörivällä harjaksella, juoksevaa epoksimassaa kiinni vanhan viemärin seinämille. Kovettumisen aikana sukasta ja epoksimassasta muodostuu kantava muoviputki vanhan viemäriputken sisällä. Tämän jälkeen lopputulos kuvataan taas kameralla. Työn valmistumisen jälkeen asiakkaalle luovutetaan kuvausmateriaalien lisäksi, 10 vuoden vuotamattomuustakuun ja huolto-ohjeita.

Sanfors Oy:n omistajat Tom Forssell ja Fredrik Sandström tekevät näillä menetelmillä viemäriputkistokorjaukset vanhojen omakotitalojen lisäksi myös pientaloissa ja joskus rivitaloissa. Viemärisaneerauksien lisäksi yritys suorittaa esimerkiksi myös käyttövesisaneerauksia pintavetoina komposiittiputkia käyttäen. Näiden remontista aiheutuvista työkustannuksista asiakas voi hakea kotitalousvähennystä verotuksessa.

Alakadun talon viemäriputkistoremontti kesti viikon ja pysyi Veikko Kinnusen kertoman mukaan sekä aikataulussa että kustannuslaskelmassa.

Marja-Liisa Niuranen

20 vuotta sitten käyty Jugoslavian hajoamissota tuntuu tänä päivänä kuin pahalta unelta. Kroatia liitelee nyt korkealla matkailutrendien huipulla ja maa vetää turisteja puoleensa kuin hunaja mehiläisiä. Eikä ihme, sillä maalla on yli 6000 km kaunista Adrianmeren rantaviivaa ja paljon mielenkiintoista katsottavaa. Pakkohan se oli lähteä katsomaan paikan päälle, mistä oikein on kyse.

Lentomme laskeutui Dubrovnikin kentälle, josta varsinaiseen kaupunkiin oli matkaa noin 20 km. Jo matka bussilla kaupunkiin toi eteemme todella upeita maisemia tien kierrellessä korkealla pitkin vuorenrinteitä, turkoosin meren kimallellessa muutama sata metriä alapuolellamme. Tiet Kroatiassa ovat todella kiemuraisia ja onkin syytä varata paljon aikaa siirtymisiin. Kaikki joukkoliikenne on käytännössä bussiliikennettä, sillä junia ei Kroatiassa käytetä nimeksikään, koska maa on niin kumpuileva.

Päästyämme Dubrovnikiin, vaihdoimme bussia ja lähdimme köröttelemään kohti Splitin kaupunkia. Matkaa oli noin 200 km, mutta matka kesti silti yli neljä tuntia. Toisaalta olipahan ainakin aikaa seurata bussin ikkunoista komeita maisemia ja kauhistella bussinkuljettajan hurjia ohituksia kapealla serpentiinitiellä.

Splitissä vietimme pari päivää tutustuen mm. kaupungin suurimpaan nähtävyyteen eli Rooman keisarin Diocletianuksen palatsiin. Palatsin keskelle rakennettu kellotorni aiheutti perheemme keskuudessa pelonsekoista kunnioitusta, sillä kiipeäminen huipulle oli melkoinen extreme-kokemus. Kaikenlaiset turvakaaret ym. kun loistivat poissaolollaan ja portaikko toi elävästi mieleen Hitchcockin elokuvan Vertigo.

Seuraavana päivänä kävimme läheisellä Bracin saarella, jonne meidät vei autolautta matkan kestäessä noin kaksi tuntia. Kiva oli nähdä Split myös meren puolelta. Splitissä koimme myös 10 päivää kestäneen matkamme ainoan sateen, kun kavuttuamme kaupungin näköalapaikalle alkoi lämmin sade, joka kesti ehkä noin tunnin.

Seuraavana aamuna oli vuorossa bussimatka Splitistä aina Montenegroon asti, tarkemmin Kotorin kaupunkiin. Matkaa oli noin 300 km, mutta matkassa meni vaatimattomasti noin 7,5 tuntia, joten Kotoriin saavuimme vasta pimeän tullen.
Aamulla olikin positiivinen yllätys, kun näimme paikan ensi kertaa päivänvalossa. Kotor on kerrassaan miellyttävä pikkukaupunki, jonka vanha kaupunki on säilynyt hyvin, eikä turistejakaan liikaa ollut. Kotorin ympäristö muistuttaa suuresti Norjan vuonomaisemaa, joka tulee hyvin esille, kun kiipeää vuorella olevan linnoituksen huipulle. Jyrkkää nousua on noin 1,5 km ja se on taitettava jaloin, sillä hissiä ei ole. Näkymät huipulta kyllä saivat meidät unohtamaan sen kaiken hien, jonka valutimme vuoren rinteeseen kavutessamme ylös. Kerrassaan upea paikka ja ehdottomasti yksi matkamme kohokohtia!

Kotorista Dubrovnikiin ei ollut kuin yksi bussivuoro/päivä ja sekin lähti kovin aikaisin iltapäivällä. Koska halusimme olla Kotorissa hieman pitempään, vuokrasimme taksin, joka vei meidät 80 eurolla illaksi Dubrovnikiin. Matka meni mukavasti, sillä taksikuski oli kovin ystävällinen ja puhelias ja kertoi meille yhtä sun toista mm. Balkanin historiasta, sodasta, EU:sta, jalkapallosta, palkoista, musiikista jne.

Dubrovnikia ei turhaan kutsuta Adrianmeren helmeksi. Vanha kaupunki massiivisine muureineen on vaikuttava näky. Vanha kaupunki oli nähtävästi myös muidenkin turistien ykköskohde, koska melkoinen vilske kävi kapeilla kaduilla vuorokaudenajasta riippumatta.
Kaupungista saa parhaan kuvan kiipeämällä ylös kaupunginmuurille. Koko muurin kiertäminen vie noin 1,5 tuntia, mutta kannattaa kiertää koko muuri, sillä maisemat ovat upeat. Jos haluaa tutkailla kaupunkia vieläkin korkeammalta, kannattaa huristaa köysiradalla kaupungin takana kohoavalle mäenhuipulle, josta avautuu uskomattomat näkymät.Helpoiten kaupungissa liikkuu bussilla, jossa kertamaksu oli 12 kunaa (1,60 €). Bussikortteja sai ostettua kioskeista. Näin kiivaimpana loma-aikana bussien kapasiteetti tuntui olevan lujilla, ainakin ne olivat miltei aina täpötäysiä.

Koska päivälämpötila huiteli + 35 asteen tietämillä, oli liki pakko tutustua myös kaupungin rantaelämään. Liki kaikki Kroatian rannat ovat pientä sepelikiveä, eikä hiekkarantoja helpolla löydä. Vesi sen sijaan on upean turkoosinvärinen ja kirkas. Niinpä monet harrastavat rannoilla snorklausta, sillä katseltavaa löytyy myös pinnan alta.

Dubrovnik on oikeastaan aika pieni kaupunki, asukkaitakin on vain noin 50 000 eli kaupungin nähtävyydet on aika nopeasti katsastettu. Niinpä teimme vielä päiväreissun Bosnia-Hertsegovinan puolelle. Matkasimme Mostariin minibussilla matkan hinnan ollessa noin 50 euroa/pää. Bosnia-Hertsegovina on kokenut kovia niin sodassa kuin sodan jälkeenkin, sillä puolet sen 4 miljoonaisesta väestöstä on muuttanut maasta töiden perässä. Sodan jäljet olivat vielä selvästi nähtävissä, sillä paljon näkyi autioituneita rakennuksia ja lukuisia luodinreikiä kerrostalojen seinissä.

Mostar on kuuluisa sillastaan. Silta yhdisti symbolisesti kaupungin kolme uskontoa (muslimit, ortodoksit ja roomalaiskatoliset), vaikka leimallisesti Mostar onkin muslimivoittoinen minareetteineen ja moskeijoineen. Sodan aikana silta kuitenkin tuhottiin ja se oli kova isku kaupunkilaisille. Sodan jälkeen sillan kivet nostettiin yksitellen joesta ja silta rakennettiin uudelleen ja nyt voivat taas uskallikot hyppiä sillalta jokeen liki 30 metrin korkeudesta. Mostarissa oli muuten tavattoman kuuma. Varjossakin lämpötila kohosi yli +40 asteen, joten oli siinä suomipojalla hiki…
Paluumatkalla kävimme vielä Medugorjessa, joka on kuuluisa pyhiinvaeltajien paikka, sillä 30 vuotta sitten kylän lapset olivat nähneet Neitsyt Maria-ilmestyksen. 30 miljoonaa kävijää myöhemmin paikka oli tuotteistettu aika hyvin, sillä kaupoista sai ostettua kaikenlaista Neitsyt Maria-krääsää.

Yhteenvetona voi todeta, että Kroatia on ehdottomasti käymisen arvoinen maa. Ihmiset ovat erittäin ystävällisiä ja osaavat puhua hyvin englantia. Hintataso ei ole vielä liian korkea ja majoitukset ovat hyväkuntoisia ja siistejä. Lisäksi Kroatiasta on helppo tehdä päiväretkiä naapurivaltioihin. Ainoa pieni miinus tuli ruoasta, joka ei suuria makuelämyksiä suonut tai sitten emme vain löytäneet oikeita ravintoloita. Parasta antia matkalla olivat upeat vanhat kaupunkikeskustat sekä tietenkin turkoosi meri yhdistettynä jylhiin vuorimaisemiin.

teksti: Petri Salomaa
Kuvat: Päivi & Petri Salomaa

Kesä, kukkaset ja kulttuuritapahtumat kuuluvat suomalaiseen kesänviettoon. Kuhmoinen Kuhtuu-viikkoa tiedetään odottaa kotipitäjässä ja naapureissa. Heinäkuisen viikon eräs kohokohdista oli kesäkonsertti Valon aika Kuhmoisten kirkossa. Illan täytti sopraano Johanna Rusanen-Kartanon upeasti soiva sopraano säestäjänään diplomipianisti Ilmari Räikkönen.

Kuhmoisten vaalea, paanukattoinen puukirkko on valmistunut jo 1785 rakennusmestari Matti Åkerblominsuunnittelemana ja rakentamana. Sen piirustukset hyväksyi Ruotsin kuningas Kustaa III Italian matkallaan. Siksipä tämä ulkoasultaan empiretyyppinen, sisältä aumakattoinen ristikirkko on nimetty Kustaa III: n kirkoksi, johon mahtuu noin 800 sanan ja sävelen kuulijaa. Kirkko oli täynnä laulua rakastavia ihmisiä heinäkuun harvinaisen aurinkoisena keskiviikko-iltana.

Sopraano Johanna Rusanen-Kartano aloitti konsertti-illan säveltäjä Toivo Kuulan neljällä sävellyksellä, joista V.A. Koskenniemen Kesäyö kirkkomaalla ja K. Vuokosken sanoittama Purjein kuutamolla sopivat erinomaisesti miljööseen. Oskar Merikannon teoksista kuultiin muun muassa J.H. Erkon sanoihin sävelletyt ”Miksi laulan” ja ”Kevätlinnuille etelässä”. Eino Leinon ja Larin-Kyöstin runot saivat ansaitsemansa aplodit kuulijoilta. Vaikuttavan, yksinkertaisen, suomalaisen tuntemattoman säveltäjän Rukous, Ave Marian kuultuaan kuulijat olivat hetken hiljaa ennen kuin suosionosoitukset täyttivät kirkon.

Antonin Dvokin Rusalkan laulu kuulle oopperasta Rusalka samoin George Gershwinin Summertime oopperasta Porgy and Bess saivat yleisön täysin haltioitumaan. Konsertin lopuksi kuultu Lasse MårtenssoninTeema elokuvasta Myrskyluodon Maija kostutti kuulijoiden silmät, oltiinhan kirkossa, minkä mäeltä nähtynä toisinaan myrskyävä Päijänne on vuosisatojen saatossa näyttänyt mahtinsa.

Taiteilija oli löytänyt yleisöä koskettavat teokset ja yhteistyö säestäjän, pianisti Ilmari Räikkösen kanssa oli lämmin. Läheltä Räikkösen soittoa seuranneena en voinut olla ihailematta kookkaan miehen sormiensa herkkyyttä flyygelin koskettimilla. Lisäksi puurakenteisessa kirkossa on erinomainen akustiikka.

Oskar Merikannon sävellyksiä Johanna Rusanen-Kartano on levyttänyt tänä vuonna yhteistyössä kollegojensa Jyrki Anttilan ja Jaakko Ryhäsen sekä Lohjan kaupunginorkesterin kanssa, kapellimestarina lahtelaisille tuttuEsa Heikkilä. Levyä myytiin konsertin jälkeen perhekeskeisissä merkeissä. Ostavalla yleisöllä oli hymy herkässä hienosta konsertista, mutta se syveni entisestään, kun Kartanon perheen nelivuotias Aleksanteri ryhtyi auttamaan äitiä ja Antti-Pekka isää levyn myynnissä. Ensin pieni mies antoi omalla puumerkillään varustetun Johanna-äidin kuvan ja sen jälkeen hän ilmoitti tyylikkäästi levyn hinnan. Myös äiti sai luvan kirjoittaa nimensä levyn kansilehdelle.

Laulajattaren heleä sopraano on saanut uuden vapautuneen vivahteen. Konsertissa mieleeni nousi muistikuva edesmenneen taiteilija Anita Välkin esityksestä. Sopraano Johanna kertoikin, että Välkki oli hänen ensimmäinen laulunopettaja professori Matti Tuloiselan ohella. Hän totesi vähitellen siirtyvänsä äänilajissa dramaattiseksi sopraanoksi ja Wagner-rooleihin. Äidiksi tulleiden laulajien kuin urheilijoiden fysiikkaan vaikuttaa synnytyksen jälkeinen hormonitoiminnan vapautuminen. Taiteilijan äänen kypsymisestä kertoi Kansallisoopperan viimekeväinen Sofia Oksasen näytelmään perustuvan Puhdistus-oopperan Vanhan Aliden rooli.

Kirkkokonserttien ohella freelancerina olevalla taiteilijalla on ehkä elokuu lomaa, hän ui ja saunoo ja viettää aikaa perheen kanssa, mutta syksyn ohjelma on tiivis. Silloin on veljen, baritoni Ville Rusasen kanssa Helmiä ja timantteja-konserttikiertue samoin Jean Sibeliuksen Kullervo-sinfonian esitykset, Irlannin Dublinissa pidettävä konsertti sekä joulua kohti mentäessä vanhassa kotikaupungissa Kuopiossa Enkelten matkassa-konsertti. Tänä kesänä Johanna Rusanen-Kartanoa kuultiin lähellä Lahtea, Iitin Musiikkijuhlassa. Kuhmoisissa konsertin järjesti Kuhmoisten Lions Club, joka luovuttaa siitä kertyneet varat perinteen mukaisesti hyväntekeväisyystoimintaan.

Marja-Liisa Niuranen