Sirkka Polkunen, Siiri Rantanen ja Lydia Wideman talviolympialaisissa 1952.

Parhaiten muistan Holmenkollenin eli Norjan talviolympialaiset vuodelta 1952, kun istuimme isän kanssa hiljaa radion ääressä, kuunnellen selostusta naisten viesti- ja kymmenen kilometrin hiihdosta. Silloin olivat naiset ensimmäisen kerran mukana. Historiatietojen valossa norjalaiset olivat vastustaneet naisjoukkueiden mukaan tuloa talviolympialajeihin. Suomessa naiset olivat hyväksytty ainakin paikallisiin mittelöihin jo 1911.

Tamperelaisen lapsukaisen muistiin jäivät silloisen kotikaupungin hiihtäjänimet Lyydia ja Tyyne Wideman sekä myöhemmän kotikaupunkini Lahden hiihtäjälegenda Siiri Rantanen. Hän täytti 96 vuotta 14.12.2020, kun olin lukemassa hänen ja naisten hiihtäjäuraa kuvaavaa teosta Äitee, Siiri Rantasen tarina. Oslon ”Kollenin” olympialaisissa hän voitti ensimmäisen pronssimitalinsa.

Hiihtokisojen kuuntelu radiotoimittaja Pekka Tiilikaisen äänellä, ja television tullessa lähes joka kotiin, toivat ne talvi- ja kesäkisojen urheilijat ja valmentajat seuraajille tutuiksi. Äitee Siiri Rantasen tarina -teoksessa on runsaasti ainakin minulle historian verhojen kätkemiä asioita naishiihtäjien väheksymisestä. Pääongelmana lienee ollut suorapuheisen Siiri Rantasen ja Suomen Hiihtoliiton päävalmentajan Veli Saarisen (1902-1969 ) välillä viimeksi mainitun alentava suhtautuminen naishiihtäjiin. Se tuli esiin useissa haastattelumuistoissa.

Päävalmentaja Saarinen oli ansiokas 1930-luvun hiihdon olympiavoittaja, ensin Saksan maajoukkueen valmentaja ja vuosikymmenien ajan Hiihtoliiton valmentaja ja puheenjohtaja, mutta naisjoukkueisiimme hän ei suuremmin Siiri Rantasen sekä muiden haastateltavien mukaan luonut erityistä ymmärrystä ja positiivisuutta.

Toimittajien Jari Porttilan ja Osmo Kärkkäisen kirjoittamassa Äitee Siiri Rantasen tarina- teoksessa oli runsaasti niin Siiri Rantasen kuin muiden 1960-luvun hiihtäjien mielipiteitä välineiden ja kilpaurheiluun liittyvistä asioista. Kirja on lähes uunituore, tänä syksynä Kustantaja Docendon Oy:n julkaisema, sivuja 214 sekä muistoja herättäviä kuvia. Toimittajat ovat tehneet todella kiitoksen ansaitsevaa työtä haastatellessaan niin kirjan päähenkilöä itseään, kuin myös hänen elossa olevia nuorempia kilpasisariaan. He ovat lukeneet satoja urheiluun liittyviä lehtiartikkeleita ainakin seitsemänkymmenen viime vuoden ajalta.

Kirja kuvaa Siiri Rantasen elämäkerran ohella ennen julkaisematonta tietoa suomalaisen naishiihdon historiasta. Kirjaa lukiessani tuli ajatus, että erityisesti taistelupari Siiri moninkertaisena arvokisojen mitalistina ja Lyydia Wideman-Lehtonen (1920-2019), myöhemmin Hiihtoliiton hallituksen jäsenenä, ja Helsingin seudulle muuttanut kaksoissisar Tyyne Wideman-Elovaara (1920-2014), tekivät jatkuvasti töitä suomalaisten naishiihtäjien tukemiseen. Lahtelaistunut Siiri Rantanen oli saanut omalla neuvottelutaidoillaan alueen suksitehdas Esko Järvinen Oy:n kanssa sovituksi suksilahjoitukset koko joukkueelleen vuosien ajaksi. Itse naiset saivat välineensä hankkia 1950-60 luvuilla eikä stipendejä heille lähetelty. Jokainen harjoitteli työnsä ja perheensä ohella ottaen palkatonta vapaata töistään kisamatkojen ajaksi.

Huonekaluverhoilija Siiri Rantanen on maatalon tytär Tohmajärveltä. Hän oli tehnyt pienestä pitäen maataloustöitä, samoin kuin useat hänen joukkueittensa naiset. Hän sai kuusivuotiaana Anna-äidin veljen koivuhaloista veistämät sukset mäystinsiteineen. Isä Juho Lintulan kanssa Siiri oli hakenut metsästä sopivat koivuhalot suksia varten, ja viikon kuluttua uusilla, ensimmäisillä suksillaan hiihtäen, sopivat näreet sauvoiksi. Voi sitä iloa ja vauhdin hurmaa kotimäessä. Siitä alkoivat tulevan hiihtäjän moninaiset kilpailujen vuosikymmenet.

Aviopuoliso, seppä Arvo Kalervo (Kalle) Rantanen suhtautui hyvin myötämielisesti morsiamen ja tulevan puolison todelliseen kilpailuviettiin. Perheellinen hiihtäjä ja kesäinen moniottelija saattoi 1946 solmitun avioliiton ja poikien Martin ja kuopuksen Aarren syntymän jälkeen Lahdessa, lähteä kilpailemaan aina kovempiin koitoksiin. Tänne he olivat muuttaneet Liperistä. Siiri teki verhoilijan ja Kalle oman alansa töitä, ja kilpailumatkoilla niin kotimaassa kuin ulkomailla pojista puoliso piti hyvää huolta.

Sivusta hiihtoa seuranneet harrastajat saattavat tajuta ehkä vasta Siiri Rantasen elämäkerran luettuaan, miten nöyryyttävä oli kolminkertaiselle MM-kisojen ja olympiamitalistille uran ”kiitokset” , Suomen Hiihtoliiton ja Lahden Hiihtoseuran päälliköiden rangaistus, kun moninkertainen hiihdon mestari erotettiin omasta seurasta. Viimeiset kilpailunsa Siiri kilpaili keski-iän kynnyksellä kotimaan kisoissa Pertunmaan Ponnistuksen edustajana. Suurta meteliä pitämättä hän on valmentanut mestareita kuten Marjatta Kajosmaata löytämään omat voimavaransa kovissa mittelöissä. Lahden Pikku-Vesijärven kävelyteillä vastaantuleva vaatimattoman oloinen hiihdon mestari on neuvonut lahtelaista nuoriso hiihtämisen taidoissa Salpauselän hyppyrimäkien läheisyydessä. Hiihtäjänuoret ovat saattaneet kuulla vasta kotiväeltä, kuka olikaan heidän neuvojansa!

Marja-Liisa Niuranen

kuva: Liipolan aluepappi Hanna Rikkinen ja Asukastupa-aktiivi Sisko Kekkonen sanovat, että nyt on mahdollisuus kehittää Asukastuvan toimintaa Liipolassa.
– Jos sinulla on jotain erikoisosaamista, niin lähde mukaan nyt. Uudenlaisten kerhoideoiden aika on nyt.

Liipolan Lähiöseuran toiminta päättyy vuodenvaihteessa. Launeen seurakunta organisoi asukastuvan toimintaa vuodenvaihteesta lähtien. Suunnitelmissa on, että toimintaa monipuolistetaan, jos innokkaita ideanikkareita saadaan toimintaan mukaan.
– Asukastuvalla on käynyt mukava määrä ihmisiä. Erityisesti ompelupaja on ollut suosittu. Tällaiselle toiminnalle on paljon kysyntää, Liipolan aluepappi Hanna Rikkanen kertoo.

Launeen seurakunnan aluepappi haluaa, että seurakunta voisi toimintaa jatkamalla lisätä Liipolan alueella yhteisöllisyyttä.
– Seurakunnalla on paremmat mahdollisuudet organisoida toimintaa, koska sillä on riittävästi toimintaan sopivia tiloja Liipolan alueella.
Aluetyön ideana on, että seurakunta järjestää asukkaita yhdistävää toimintaa ja tarjoaa asukkaille erilaisia osallistumismahdollisuuksia.

– Jos Liipolassa on sellaisia ihmisiä, jotka haluavat edistää ihmisten hyvinvointia ja sosiaalisen toiminnan mahdollisuuksia, niin nyt olisi hetki toimia. Otamme uusia ideoita vastaan.

Liipolalaisten olohuoneeksi

– Asukastuvalle kannattaa tulla tapaamaan ihmisiä. Täällä voi nauttia kupin kahvia omakustannushintaan ja samalla periaatteella toimivat myös eri kerhot, Asukastuvan puuhanainen  sanoo.

Kekkosen mukaan nyt on oikea hetki aktivoida liipolalaisia ihmisiä toimintaan mukaan, koska taustalla on uusi organisaatio.
– Ompelupajan toimintaa lisätään vuodenvaihteen jälkeen. Jatkossa tähän toimintaa voi osallistua tiistaisin ja torstaisin.

Asukastuvalla on mahdollisuus tehdä myös erilaisia käsitöitä.
– Täällä olisi mahdollisuus myös kokata eri kulttuuriperinteeseen pohjautuvia ruokia, jos joku innokas ihminen innostuisi asiasta.

Asukastuvan puuhanainen muistuttaa, että tärkeintä on lähteä pois neljän seinän sisältä omasta kodista tapaamaan muita ihmisiä.
– Asukastuvalla on mahdollisuus seurustella muiden ihmisten kanssa. Täällä unohtuvat kaikki kolotukset sekä murheet.

Asukastuvalla on mahdollisuus lukea myös aikakausi- ja sanomalehtiä.
– Täällä voi hörpätä kupin kahvia ja lähteä pois. Jokainen päättää, kuinka kauan täällä viihtyy.

Petri Görman

Kuva: Erkki Yliheikkilän mielestä Luhdantaustankadulla 3.9. tapahtunut kaapelirikko aiheutti ylijännitteen ja se rikkoi samalla hänen kiertoilmalämmityslaitteensa. Skanska Infra Oy:ssä ollaan eri mieltä.

Etelä-Lahdessa Jokitiellä asuva Erkki Yliheikkilä on kiistellyt Skanska Infra Oy:n kanssa siitä koko syksyn ajan, kuka on velvollinen korvaamaan hänen omakotitalon lämmityslaitteensa korjauksen. Yliheikkilän mielestä Luhdantaustankadulla 3.9. tapahtunut kaapelirikko aiheutti ylijännitteen ja se rikkoi samalla hänen kiertoilmalämmityslaitteensa.
– Huomasin torstaina 3.9. illalla aivan sattumalta, että veden sähkölämmityksen merkkivalo palaa. Seuraavana päivänä tutkin asiaa ja tein havainnon, että kompressorit tässä laitteessa eivät enää toimi.

Yliheikkilä soitti perjantaina Lahti Energia Oy:n vikailmoitusnumeroon, josta hän sai lisäinformaatiota.
– Minulle kerrottiin, että kaivinkone oli katkaissut sähkökaapelin Luhdantaustankadulla kehätien rakennustyömaalla. Osa Etelä-Lahtea oli pimentynyt puolen tunnin ajaksi 3.9. aamupäivällä.

Yliheikkilä otti vielä perjantaina yhteyttä Skanska Infra Oy:n edustajaan ja miehen puheiden mukaan yrityksestä luvattiin korvata kiertoilmalämmityslaitteeseen kohdistunut vahinko.
– Huoltomies kävi vielä samana päivänä vaihtamassa komponentin lämmityslaitteeseen ja se alkoi toimia heti. Huoltomiehen mukaan ylijännitteet rikkovat laitteita helposti, Yliheikkilä toteaa.

Vahinko luvattiin korvata

Eläkkeellä olevan Yliheikkilän mukaan noin 600 euron lasku ei kuuluu hänelle. Mies kertoo, että Skanska Infra Oy:stä luvattiin jo maksaa huoltomiehen sinne lähettämä lasku.
– Sain kuitenkin myöhemmin tekstiviestin Skanska Infra Oy:ltä, että he eivät suostu maksamaan laskua.

Kehätien Lahden osuutta rakentava yritys käski eläkeläistä soittamaan vakuutusyhtiöön.
– Minulle kerrottiin, että asiani on käsitelty Valtari-hankkeen projektiryhmässä ja he katsoivat, että he eivät ole vastuussa tapahtuneesta.

Yliheikkilä uskoo, että alueella on useampi omakotitalo kärsinyt tästä jännitepiikistä ja sen myötä on tapahtunut myös laiterikkoja.
– Minä haluan vain olla oikeudenmukainen. En halua turhasta valittaa.

Asiat käydään läpi vahingonkärsijän kanssa

– Rakennushankkeena me ja meidän urakoitsijat vastaamme aina aiheuttamistamme vahingoista. Käymme asiat läpi mahdollisen vahingonkärsijän kanssa, mutta emme ota yksittäisten tapausten taustoihin kantaa julkisuudessa, projektipäällikkö Janne Wikström Väylävirastolta kertoo.

Viimekädessä korvausta on oikeus hakea maantietoimituksen yhteydessä, jossa asianosaiset voivat esittää omat korvausvaatimuksensa aiheutuneista haitoista ja vahingoista.
– Hankekokonaisuutena Kehätie on ollut koko toteutusaikansa suurin käynnissä oleva yksittäinen tiehanke ja rakentaminen on tapahtunut isolta osin keskellä tiivistä kaupunkirakennetta.

– Yksittäisiä kaapeleita on varotoimista huolimatta katkennut ja niiden osalta korjaukset sekä vastuut on sovittu johtojen omistajien kanssa.

Petri Görman

Kuva: Lasten satu- ja askartelukirjan tekijä Iiris Nykänen istuu kotinsa olohuoneessa syylissään Siirakka-taata, Synneve-maamo ja Tiitus-tonttu, kukkatasolla istuu Vinsentti-tonttu ja taustalla suuri joukko Iiriksen käsin tekemiä satuolentoja.

Kaakkoinen Lahden kulmakunta Renkomäki on maastoltaan ikivanhaa jääkauden jälkeen jättämää harjua ja tasankoa. Uusi nykyaikainen pientaloyhdyskunta on rakentunut vanhojen talojen lomaan. Lapsille ja lapsenmielisille kirjoittava Iiris Nykänen asuu lähellä Pennalaa, Lahden rajalla. Vuosien varrella hän on tutustunut alueen metsiin ja harjanteisiin, ja löytänyt niistä ideat muutamana viime vuotena ilmestyneisiin kirjoihinsa.

Nahkahuonekalujen verhoilu ompelutöineen on raskasta työtä ajan mittaan, niinpä huonekaluverhoilija Iiris Nykäsen selkä ei tätä työntekoa sietänyt. Eläkkeelle jääminen oli ratkaisu. Harmistumisen ja helpotuksen jälkeen hän ryhtyi miettimään ajankäyttöään kotona. Renkomäen metsissä liikkuessa hänen mieleensä pulpahteli satumaisia juttuja lapsille, aikuisille näkymättömistä metsän ihmeistä, Mettiäisistä ja muista satuolennoista. Ne ryhtyivät seikkailemaan ensinnä pikkutarinoina metsäretkeilijän kotiaskareissa, saivat hahmoja ja vihdoin konkreettisia peikkomaisia ja muita muotoja. Iiris Nykänen oli löytänyt käsityöläistaidoilleen kevyempää käsillä tekemistä.

Ensin syntyi kokeilujen jälkeen omakustanne Puutarhan tontut – askartelukirja lapsille ja heidän kotiväelleen. Kirjaan tekijä kirjoitti, piirsi ja valokuvasi ohjeet ja kaavat, miten hauskat olennot Raperperipenkin Eliaz ja Mooriz, Vilperi Vaeltaja tai Kuningatar Halla syntyvät kotona keittiön pöydän ääressä. Iiris kehitti Facebook-sivun, missä hän antaa neuvoja puutarhatonttujen ja muitten olentojen tekemiseen. Iiris Nykänen totesi, että lapset ja heidän läheisensä ymmärtävät, että kotona voi tehdä leikkeihin tarvikkeita eikä kaupasta tarvitse ostaa kaikkea valmiina.

Mettiäisväen elämä ei jättänyt tekijänsä mielikuvistusta rauhaan, vaan muotoilusavesta tehdyt menninkäisten tai peikkojen päät ja kädet sekä jalat ikäänkuin vaativat jatkoa. Vartalot olivat viritetty rautalangan varaan, ja Iiris oli kiertänyt kirpputoreja löytääkseen sopivan iäkkään laatuisia kankaanpaloja hauskoiksi vaatekerroiksi vanulla muokatuille vartaloille. Syntyivät edelleen Siirakki–taata ja Synnöve-maamo sisaruksineen ja monet muut hahmot ihastuttavine vanhanaikaisine nimineen sekä hauskat sadut.

Satuolennot joivat lämmintä kuusenkerkkäteetä ja palelevalle metsäpurolle ihmeeksi joutuneelle merenneitolapsukaiselle syötettiin lämmintä kauravelliä
Syntyi satu- ja kuvakirja Mettäsväen tarinoita, jonka Aurinko-kustantamo julkaisi tänä vuonna, sen kuvat ja teksti ovat Iiris Nykäsen ja Iiris Kallunki on tehnyt graafisen suunnittelun ja taiton. On erityisesti mainittava, että Renkomäen ala-asteen II B -luokan oppilaat opettaja Kekonin johdolla lukivat käsikirjoituksen ja tekivät ehdotukset kirjan tekstiin.

Lukiessani kirjan ja tarkastellessani sen Iiris Nykäsen ottamat satuhahmojen värikuvat hämmästyin positiivisesti. Tarinat tuovat lukijalle ja kuulijalle lähimmäisen rakkauden tunnun, leikkimieltä sekä tavalliseen elämään liittyviä asioita. Synnyve-maamon noitina leijailevat, luudilla ratsastavat sisarukset Kööpelinvuoren rinteillä tuovat ilmavuutta metsän poluilla tallustaviin menninkäisiin. Ei ole turhaan tarinankertoja nelivuotiaana sanonut äidilleen Hartolan kodin pihamaalla, että pienestä tyttösestä tulee isona runoilija.

Marja-Liisa Niuranen