Iloinen nauru ja puheenporina kuului kadulle asti, kun Toimintakeskus Nikkarin avoimet ovet Kerinkalliolla 23.8. keräsi pihalle ja sisätiloihin paljon kiinnostuneita – naapureita ja muita vierailijoita. Kodikkaasti istuttiin makkaratulilla sekä nautittiin juuri leivottuja pullia ja mehua.
Toimintakeskus Nikkari on Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymään, PHHYKY, kuuluva työllisyyttä tukeva paikka kehitysvammaisille. Rakennus on tavallinen keriläinen rintamamiestalo, jossa ei ole asuttu vähään aikaan. Nyt päivisin talo täyttyy 10-12 innostuneesta asiakkaasta, jotka tulevat hommiin omista kodeistaan.
Työtoiminta pyrkii erityisesti kannustamaan omatoimisuuteen. Alun perin taloon suunniteltiin myös tuettua asumista, mutta se suunnitelma ei toistaiseksi ole käynyt toteen. Nikkarin nuoret tekevät monenlaisia hommia: mm. torstaisin on tallipaja, jolloin hevosista pitävät ovat apuna hevosia hoitamassa ja pilttuita siivoamassa. Puutarhatöitä on tehty toimintakeskuksen pihassa mutta myös kauppapuutarhassa.
Päivi kertoi tekevänsä lajittelutöitä, hän myös imuroi ja siivoaa. Monenmoisia käsitöitäkin porukka osaa, ja joukossa on myös matonkutojia. Kangaspuut vielä odottavat pystyttämistä. Väri-iloa oleskelutiloihin tuovat asukkaiden neulomat palapeitteet. ”Äijähommiakin” kuten erilaisia puutöitä on ohjattuna tarjolla. Rafu kertoi ylpeänä nikkaroineensa mm. maustehyllyn ja työkalupakin, moottorisahaakin hän osaa käyttää.
Anu ja Leena ovat toimintakeskuksen vakinaiset työntekijät, työnimike on ohjaaja. He kertovat, että asiakkaat, jotka tulevat Kerille eri puolilta kaupunkia, tapaavat toisiaan vapaa-ajallakin. Monia hyviä ystävyyssuhteita on syntynyt.
Toimintakeskukset asiakkaat näkyvät Kerillä päivittäin, kun he lenkkeilevät lähikaduilla. Hannulla on tällöin oma projekti, hän kerää teiden varrelta roskat.
Kaija Halme