Kyllä kansa tietää, julisti Veikko Vennamo aikoinaan 1970-luvulla! Valitettavasti politiikan suurin ongelma onkin juuri siinä, että kansa ei aina tiedä, mitä se saa äänestäessään jotain perustuslaillisia tai sinistä vaihtoehtoa? Aina kuitenkin näiden populististen ääriliikkeiden kylkeen tarttuu mukaan natseja,
kiihkoisänmaallisia uskovaisia ja muita haihattelijoita.
Jytky voi tulla pari kertaa, mutta siihen se sitten tyssääkin, sillä usein näiden puolueiden ohjelmat on kirjoitettu niin, että sinne käytännössä mahtuvat kaikki Suomen kansalaiset yrittäjistä duunareihin ja irtopisteitä kalastaviin patamustiin porvareihin!
Muutamassa vuodessa kiihko laantuu ja totuus paljastuu! Kaikki onkin yksinkertaisesti vain ”oman” vallan tavoittelua ja muista viis! Reuhataan ja reuhataan pari vaalikautta ja vaivutaan sitten unohduksen armeliaaseen kohtuun. Onhan saatu ainakin pari kertaa huutaa kurkku suorana ”Suomi suomalaisille!” ja ”Vanhukset unohdettu pakolaistulvan vuoksi!”
Valtaan on helppo päästä sen osoittaa Englannin Brexit ja Yhdysvaltojen presidentin vaalien Trump-ilmiö, jossa koottiin kaikki punaniskat ja eliittiä vihaavat ainekset yhteen. Uskomattomilla ja täysin mahdottomilla vaalilupauksilla päästiin valtaan natsi-Saksassakin. Mutta historiasta me iäkkäämmät muistamme lauseen:”Valta sokaisee aina ja ehdoton valta ehdottomasti”
Paras esimerkki meillä oli kenraalikuvernööri Kekkonen Neuvoliiton vakooja Simo, joka käytti häikäilemättömästi Neuvosto-korttia oman valta-asemansa vahvistamiseen ja lujittamiseen. Hän yritti tehdä itsestään korvaamattoman, mutta unohti, että hautausmaat ovat täynnä korvaamattomia
ihmisiä. Suomettumisen aika oli Neuvostoliiton perseen nuolemisen kulta-aikaa ja Kekkosen suurta yksinvaltaista karnevalistista nöyristelyä! Kekkonen oli pitkävihainen tyranni, jolle tuleva historian kirjoitus näyttää vielä oikean paikan, vaikka Kekkosen Jumalhahmon luoja Juhani Suomi itkisi hänen haudallaan.
Suomessa oli aikoinaan natsipuolue, jota johti Pekka Siitoin. Nyt hänen uraansa jatkavat Suomen vastarintaliike ja Suomen Sisu. Nämä ” vekkulit” ovat perussuomalaisten käyttövoima. He ovat näkyvästi rasisteja ja ottavat iskut vastaan pääpuolueen puolesta. He ovat vaarallisia siksi, että heitä tukevat monet näkymättömät ja näkyvät liikemiehetkin. Tarkoitus pyhittää keinot, on heidän mottonsa!
Mediasta olemme saaneet lukea, että meillä Etelä- Lahdessakin löytyy näille pelleille tukea! Ruotsista oppinsa hakenut yrittäjä Juha Kärkkäinen rahoittaa ja tuntee sympatioita uusnatseja kohtaan. Monet eettisesti toimivat yritykset ovatkin lopettaneet yhteistoimintansa halpaketju Kärkkäisen kanssa ja monet harkitsevat vielä asiaa.
Oikeudessa on juuri meneillään oikeudenkäynti Suomen vastarintaliikettä vastaan ja se yritetään saada lakkautettua. He ovat kuitenkin marginaalia, sillä koko perussuomalainen puolue pitäisi voida lakkauttaa! Peruste: kiihottaminen kansan ryhmää kohtaan! Mitäpä siihen virkkaisi,” Karjala takaisin”- Koskinen?
Jussi Melanen