Nikkilän asutusalueen Omakotiyhdistys järjesti alueen historiaillan seurakuntakodissa maanantaina 20.10.
Tilaisuus kiinnosti kovasti alueen asukkaita ja paikalla oli tuvan täysi kuulijoita. Onerva Vartiainen kertoi alueen alkuajoista ja siitä kuinka pikkuhiljaa alueelle alkoi 50- luvulla ilmestyä uudisrakennuksia. Parhaillaan alueella oli myös kaksi Osuuskaupan myymälää, joista toinen toimi nykyisen seurakuntakodin tiloissa ja toinen Ajokadun ja Metsätien risteyksessä Launeen koulua vastapäätä.
Anneli Peltokukka toi tilaisuuteen vanhoja valokuvia ja kertoi myös omia muistojaan alueen kehityksestä nykyiseksi melko tiiviiksi asutusalueeksi.
Alustusten jälkeen käytiin avointa keskustelua läsnäolijoiden muistoista asuinalueelta. Mukana olleet pitivät illan annista ja toivottiin myös jatkossa vastaavia kokoontumisia ja keskusteluja alueen historiasta.
Eino Haapala