Sosialidemokraattisella puolueella on myös kuntavaalien jälkeen kaupunginvaltuutettuja eniten Lahdessa. Heillä on uudessa kaupunginvaltuustossa 16 edustajaa. Toiseksi suurimmalla ryhmällä Kokoomuksella on 13 edustajaa. Kolmanneksi suurimmalla puolueella perussuomalaisilla on 10 kaupunginvaltuutettua. Pro Lahti kasvatti kaupunginvaltuutettujensa määrää kolmella ja heillä on nyt viisi edustajaa. Aikaisemmin sosialidemokraateilla ja kokoomuslaisilla on ollut määräenemmistö kaupunginvaltuustossa, mutta nyt heillä on yhteensä 29 kaupunginvaltuutettua 59:stä.
– Menetimme valtuuspaikkoja ja siihen ei voi olla tyytyväinen, mutta demareiden vaalitulos oli hyvä, jos sitä vertaa muihin isoihin kaupunkeihin Suomessa, valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Komu (sd.) sanoo.
Komu on tyytyväinen, että demarit ovat edelleen valtuuston suurin puolue.
– Matala äänestysprosentti näkyi kyllä meidän kannatuksessamme.
Sosialidemokraatit toivovat Komun mukaan, että kaikki puolueet kertovat etukäteen, millä tavalla kaupunkia voidaan lähitulevaisuudessa kehittää.
– Pitää olla ratkaisuja, ei vain vastustamista. Valtuustosopimukseen pääseminen mahdollisimman laajalla porukalla on tärkeää.
Kokoomuksen Toni Putula on tyytyväinen vaalitulokseen, koska puolue on Päijät-Hämeessä suurin puolue.
– Siitä olen myös iloinen, että meillä on paljon uusia luottamushenkilöitä nyt valtuustossa.
Valtuustoryhmän puheenjohtaja Putulan mukaan Lahden osalta vasemmistopuolueiden romahdus ja blokin murtuminen kertoo siitä, että äänestäjät eivät ole olleet tyytyväisiä.
– Kokoomus tarjoaa järkeviä ja vastuullisia ratkaisuja kuntalaisten helppoon arkeen, samalla kun taloudesta pidetään huolta.
Kokoomuslaiset haluavat, että tulevalla vaalikaudella yhteistyön laatu tulee olla parempaa.
– Lahdessa on katsottava eteenpäin. Yhteistyökykyinen ote pitää olla kaikkien ryhmien välillä, jotta asioita voidaan viedä päätöksenteosta toteutukseen sujuvammin.
Perussuomalaisille ja Pro Lahti -ryhmälle tuplasti enemmän valtuutettuja
– Tuplasimme valtuutettujen määrän Lahdessa viidestä kymmeneen ja valtakunnallisesti lisäsimme valtuutettujemme määrää lähes kuudellasadalla. Tietysti tavoitteet olivat hieman korkeammalla, mutta tulokseen olemme tyytyväisiä, kansanedustaja ja perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Rami Lehto kertoo.
Valtuustopaikkojen kaksinkertaistaminen on osoitus Lehdon mukaan siitä, että perussuomalaiset ovat olleet lahtelaisten asialla.
Pro -Lahti -ryhmän Kalle Aaltosen mukaan kuntavaalitulos oli heidän ryhmänsä osalta erinomainen.
– Ylitimme odotukset selvästi. Yli kahdeksan vuotta kestänyt pitkäjänteinen ja tinkimätön työ tuotti nyt hyvän tuloksen. Lisäksi meillä oli loistava porukka hyviä ehdokkaita.
Aaltonen toivoo, että ensimmäiseksi uusi kaupunginvaltuusto loisi reilun toimintakulttuurin luottamuspaikkajaon suhteen.
– Olisi hyvä, että Lahdessa noudatettaisiin ensimmäistä kertaa koskaan vaalitulosta luottamuspaikkajaossa sekä kunnioitetaan äänestäjien tahtoa.
Kristillisdemokraatit ja vasemmistoliitto menettivät valtuutettuja
– Tavoittelimme enemmän, mutta sukupolvenvaihdos maksoi meille paikan tai kaksi. Olemme nyt kaupunginvaltuuston aktiivisin ja osaavin sekä nuorin ryhmä, kaupunginvaltuutettu (vas.) Elisa Lientola toteaa.
Valtuustoryhmän puheenjohtajan mukaan vasemmistoliitto nousee entistä vahvempana puolustamaan jokaisen lahtelaisen oikeutta hyvää elämään.
– Pahoin pelkään, että Lahdessa eriarvoisuus kasvaa ja ympäristöpolitiikkaa jumittaa lähitulevaisuudessa. Ehkä myös keskustelukulttuuri kovenee?
Vasemmistoliitto aikoo rakentaa tulevalla valtuustokaudella yhteistyötä ja olla luomassa hyvää keskustelukulttuuria valtuustosalissa eri ryhmien välillä.
– Puolustamme aina pienempää ihmistä ja kuntalaisten palveluja, kuten olemme myös aikaisemmin tehneet.
Kristillisdemokraattien kaupunginvaltuutettu Sonja Falk sanoo suoraan, että heidän ryhmänsä ei onnistunut tavoitteissa, jotka olivat näihin kuntavaaleihin asetettu.
– Tavoittelimme lisäpaikkaa, mutta sen sijaan erittäin niukasti menetimme yhden paikan, mikä tietysti vaikeuttaa vaikuttamista lahtelaisten paremman arjen puolesta.
Falkin mukaan ehdokaslista oli vahva, mutta lahtelaiset arvostivat nyt vaaleissa muita teemoja enemmän kuin esille nostamiamme arjen hyvinvoinnin ja vastuullisen taloudenhoidon teemoja.
– Vaalitulos on sinänsä historiallinen, että sosiaalidemokraatit ja kokoomus eivät enää yhdessä muodosta valtuuston enemmistöä, eli niin sanotut keskiryhmät ovat kasvaneet valtuustossa niitä suuremmaksi poliittiseksi voimaksi. Se tarkoittaa aiempaa suurempaa tarvetta yhteistyön rakentamiselle, avoimelle keskustelulle sekä oikeudenmukaisemmalle neuvottelulle.
– Valtuuston ja sen alaisten toimielinten toimintakyky vaatii hyvää ja tasapuolista johtamista, jossa kukaan ei joudu tai ketään ei ajeta paitsioon.
Nyt on peiliin katsomisen aika
– Kannatuksemme laski näissä vaaleissa niin Lahdessa kuin valtakunnallisesti. Viisi valtuustopaikkaa oli meille torjuntavoitto ja edellisiin vaalituloksiin verrattuna olemme vakiinnuttaneet asemamme lahtelaisessa päätöksenteossa. Valtuustoryhmämme myös uudistui hieman, kun saimme kaksi uutta valtuutettua, kaupunginvaltuutettu Riina Puusaari (vihr.) toteaa.
Erityisen surullisena Puusaari pitää kuitenkin historiallisen alhaista äänestysprosenttia, joka oli Lahdessa vain 51 prosenttia.
– On selvää, että kaikkien puoluerajoista riippumatta tulee katsoa peiliin ja pohtia miksi näin kävi ja mitä voimme asialle jatkossa tehdä.
Vihreät lähtevät syksyllä rakentamaan sekä uutta strategiaa että talousarviota yhteistyössä kaikkien ryhmien kesken.
– Vaalituloksen myötä SDP:llä ja Kokoomuksella ei ole enää enemmistöä valtuustossa, joten toivon, että nyt vihdoin saamme murrettua kauan vallalla olleen epädemokraattisen luottamuspaikkajaon. Vihreät on jo useamman kauden ajanut niin sanottua korimallia paikkajaossa, mutta se ei ole kahdelle suurimmalle puolueelle kelvannut. Toivon, että nyt pääsisimme neuvotteluissa sellaiseen ratkaisuun, jossa paikat jaetaan vaalituloksen mukaisesti.
Petri Görman
*Keskustan edustajaa ei juttua varten tavoitettu.*
Aaltonen, Lehto ja Kari myös Etelä-Lahden ääniharavat
Pro Lahti-ryhmän Kalle Aaltonen, perussuomalaisten Rami Lehto ja Sdp:n Mika Kari olivat viime sunnuntaina käytyjen kuntavaalien ääniharavat Etelä-Lahdessa. Samat nimet löytyivät myös koko Lahden ääniharavien TOP 3:stä. Yli tuhat ääntä keräsivät näiden kolmen edellämainitun lisäksi myös kokoomuksen Milla Bruneau ja Sdp:n Ville Skinnari.
Näiden kuntavaalien äänikuninkaasta käytiin tiukka kilpailu Rami Lehdon ja Kalle Aaltosen välillä, Lehdon voittaessa niukasti 29 äänellä. Aaltosen hurja äänimäärä tarkoitti samalla sitä, että Pro Lahti kasvatti valtuustopaikkojensa määrää kolmella ollen vaalien toinen voittaja. Vaalien isoin voittaja Lahdessa oli perussuomalaiset, joka kasvatti valtuustoryhmäänsä viidellä paikalla. Tosin muutama valtuutettu oli jo aikaisemmin loikannut kokoomuksesta perussuomalaisiin, joten käytännössä valtuustoryhmä kasvoi kolmella paikalla.
Vihervasemmisto menetti näissä vaaleissa peräti yhdeksän paikkaa, joten vaikuttaa siltä, että äänestäjät todellakin halusivat muutosta kuntapolitiikan suuntaan. Mitään massiivista suunnanmuutosta tuskin on odotettavissa, sillä Lahden kaksi suurinta puoluetta ovat edelleen perinteisesti demarit ja kokoomus, perussuomalaisten noustua nyt selkeästi kolmanneksi suurimmaksi valtuustoryhmäksi.
Vaalien ehdottomasti suurin pettymys oli alhainen äänestysprosentti. Oliko syy sitten koronassa, vaalien siirtämisessä kesään vai missä, mutta koko kaupungin äänestysprosentti kipusi vain niukasti yli 50 prosentin eli käytännössä vaalien suurin voittaja oli tälläkin kertaa nukkuvien puolue. Vilkkainta äänestys oli Renkomäessä ja Launeella, joissa yllettiin noin 55-56% äänestysintoon. Alhaisin äänestysprosentti löytyi tälläkin kertaa Liipolasta, jossa äänestäneitä oli vaivaiset 38,6%
Listasimme eteläisen Lahden kolme suurinta ääniharavaa äänestyspaikoittain. Yllämainitun kolmikon lisäksi on syytä huomioida Renkomäessä peräti toiseksi yltänyt Susanna Norja (kok.)
Etelä-Lahdessa puolueista ykkönen oli SDP, sillä se oli suurin puolue kuudessa Etelä-Lahden äänestyspaikassa, kokoomuksen napatessa Renkomäen ykkössijan. Perussuomalaiset haastoivat kokoomuksen monessa äänestyspaikassa ja ottivatkin kakkosijat Kerinkalliolla, Launeella ja Hennalassa.
Asemantausta
Äänestysprosentti 51,7%
Aaltonen Kalle Pro Lahti 61
Kari Mika, SDP 45
Mäkynen Maria, SDP 37
Hennala
Äänestysprosentti 51,2%
Lehto Rami, PS 93
Kari Mika, SDP 71
Skinnari Ville, SDP 65
Kerinkallio
Äänestysprosentti 51,1%
Aaltonen Kalle, Pro Lahti 47
Kari Mika, SDP 40
Lehto Rami, PS 38
Laune
Äänestysprosentti 55,4%
Aaltonen Kalle, Pro Lahti 61
Lehto Rami, PS 54
Kari Mika, SDP 43
Skinnari Ville SDP 43
Liipola
Äänestysprosentti 38,6%
Lehto Rami, PS 72
Kari Mika, SDP 60
Aaltonen Kalle, Pro Lahti 58
Nikkilä
Äänestysprosentti 52,5%
Aaltonen Kalle, Pro Lahti 49
Lehto Rami, PS 49
Skinnari Ville SDP 36
Renkomäki
Äänestysprosentti 56,7%
Aaltonen Kalle, Pro Lahti 62
Norja Susanna, Kok 49
Lehto Rami, PS 41