Taisto Lehto muistaa työkaverinsa loputtoman luovuuden ja innon kokeilla uutta.
– Hän oli mahtava työkaveri. Lanulla ei ollut koskaan asiat huonosti. Hän oli aina tekemässä jotakin ja se jokin oli yleensä aivan ainutlaatuista.
Launeen yhteislyseossa ja Salinkallion koulussa aloitti yhtä aikaa kaksi hyvin erilaista mutta toisiaan täydentävää opettajaa1950-luvun lopulla. Kuvaamataidon tuntiopettaja Olavi Lanu ja teknisen työn lehtori Taisto Lehto. Olavi Lanu saavutti vuosia myöhemmin kansainvälistä mainetta taiteilijana. Hänet palkittiin mun muassa Venetsian Biennalessa vuonna 1978.
Lanun ja Lehdon yhteinen työura kesti lähes kaksi vuosikymmentä aina 1970-luvun lopulle saakka. Silloin Lanu siirtyi opettamaan Lahden muotoiluinstituuttiin.
– Lanun kuvaamataidonopetus oli kaikkea muuta kuin paikalleen jähmettynyttä piirustusta. Hän oli mahdoton ideanikkari, joka ei malttanut olla koskaan tekemättä jotain uutta.
Lehto muistelee, että piirustuspaperit eivät Lanun tunneilla paljoa kuluneet, vaan oppilaat oppivat valtavan kirjon erilaisia tekniikoita monin eri tavoin.
– Teknisen työn luokassa oli tilaa ja välineitä, ja sinne Lanu usein saapui nuorten kanssa työskentelemään. Siellä solmittiin verkkoja ja kokeiltiin erilaisia teknisiä apuvälineitä.
Lanun ja Lehdon yhteistyö syveni, kun 1970-luvun lopulla mukaan tuli uusi ja kiehtova materiaali eli lasikuitu.
– Minä toin Salinkalliolle optimistijollan muotin ja Lanu huomasi materiaalin mahdollisuudet.
Lanun johdolla oppilaat tekivät myös pieniä eläin- ja ihmishahmoja.
– Niitä muovailtiin muun muassa verkosta, sanomalehdestä ja liisteristä. Lanu kokeili päällystää niitä lasikuidulla. Kun kokeilu onnistui, niin siitä alkoi vuosikymmeniä kestänyt intohimo tähän materiaaliin.
Renkomäen ja Miekkiön metsät houkuttelivat
– Lanu ei juuri koskaan paljastanut kollegoilleen, mitä hänellä oli työn alla.
Hänen taiteellinen ilmaisunsa kulki vaiheesta toiseen.
– Uransa alussa aluksi hän maalasi herkkiä akvarelleja ja myöhemmin hän siirtyi öljyväreihin ja löysi niistä uusia ulottuvuuksia.
Sen jälkeen taiteilijan mielenkiinto kiinnittyi hiekkaan, jonka avulla hän loi kiehtovia hiekkapintaisia töitä.
– Puutikuista syntyi nyppylätyönä muotoiltuja pintoja, ja lopulta 1970-luvun lopussa Lanu löysi lasikuidun, josta tuli hänen uransa keskeinen materiaali.
Patomäen puutarhan kiinteistön ostettuaan Lanu sai tilaa ja rauhaa suuremmille kokeiluille.
– Maalaaminen jäi ja lasikuitu vei mennessään. Muotoiluinstituutin aikuisopiskelijat auttoivat taiteilijaa ateljeessa.
Renkomäen sorakuopalla taitelija Lanu ja hänen opiskelijansa laminoivat isoja teoksia.
– Näin syntyi lopulta myös Lanu-puisto, jossa teokset saavat taiteilijan mukaan sammaloitua ja sulautua luontoon.
Lehto kertoo, että Lanu liikkui paljon metsissä ja haki inspiraatiota luonnosta.
– Lanu unelmoi jo 1980-luvulla suurista veistoksista Miekkiön ja Renkomäen metsiin ennen kuin idea Lanu-puistosta oli edes olemassa.
Näytelmäkerhon väsymätön ohjaaja
Salinkallion koululla Lanu tunnettiin myös näytelmäkerhon ohjaajana.
– Se oli suosittu harrastus oppilaille ja näytelmäkerho keräsi kymmeniä oppilaita joka vuosi mukaansa.
Joulujuhlissa esitettiin muun muassa Lintu sininen ja Seitsemän veljestä -näytelmät.
– Lavasteet olivat suuria projekteja ja pojat tekivät pöytiä, torneja ja muita elementtejä näytelmiin. Niitä saatettiin työstää viikonloppuisinkin.
Lanun työtavoissa oli myös yllätyksellisyyttä.
– Kun Seitsemän veljekseen tehty pöytä oli hiottu täydellisen sileäksi, hän tarttui kirveeseen ja totesi, etteivät veljekset noin hienosta pöydästä olisi syöneet.
Pöydän pintaan tehtiin taiteilija Lanun vuoksi kolhuja ja siihen lisättiin rosoinen väritys.
– Oppilaat oppivat, että realismi voi olla näyttämöllä arvokkaampaa kuin kauneus tämän kokemuksen myötä.
Juhlanäyttely oli pettymys
– Olavi Lanun 100-vuotisjuhlanäyttely Malvassa herätti minussa ristiriitaisia tunteita.
Lehto muistuttaa, että kyse on tunnetun lahtelaisen taiteilijan merkkivuodesta ja esillä oli vain kahdeksan hänen teostaan.
– Se on ollut pettymys monelle, myös minulle. Odotin huomattavasti laajempaa
perspektiiviä taiteilijan monipuoliseen uraan.
Näyttelyn ensimmäinen huone oli kuin Lanun itsensä suunnittelema ja sisälsi tunnettuja taiteilijan teoksia.
– Sen jälkeen teosten määrä ja monipuolisuus jäivät ohueksi. Hiekkatöitä oli esillä vain yksi, vaikka Lahden kaupunki omistaa peräti 238 Lanun teosta. Moni jäi kaipaamaan juhlanäyttelyltä enemmän hänen taiteensa koko kaaren esittelyä. Niin minäkin.
Petri Görman



Olavi Lanu oli Launeen Yhteislyseon taidekasvatuksessaan avarakatseinen ja uutta soveltava. Vietyään koululuokkansa silloisen Lahden Telan huoneiston taidenäyttelyyn Lanu pyysi oppilaita laatimaan näyttelystä tai yksittäisestä teoksesta kirjallisen kritiikin. Tämä oli tietenkin oiva tilaisuus tuottaa mielikuvituksellisia tarinoita maalauksista, joita useinkaan ei juuri kukaan ymmärtänyt. Kritiikille oli sitten lupa luokassa nauraa maha kippurassa. Omia töitään Lanu nimitti monimielisesti ´kuviksi¨.