Vuonna 2020 Omalähiötä ei enää jaeta mainoskieltoluukkuihin

Uusi vuosi tuo muutoksia Omalähiön jakeluun. Ensi vuoden alusta alkaen Omalähiötä ei enää jaeta mainoskieltoluukkuihin. Eli jos luukussasi tai laatikossasi lukee ”Ei mainoksia”, ei lehti luukkuun jatkossa enää tipu. Yhtenäistämme näin jakelukäytäntömme muiden kaupunkilehtien kanssa. Mainoskieltoluukkuja on arviolta keskimäärin 20% kaikista luukuista.

Noutojakelutelineet

Jos mainoskiellon vuoksi Omalähiötä ei sinulle enää jaeta, mutta haluat silti paperisen version lukea, niin lehtemme löydät aina perjantaisin noutojakelutelineistämme ympäri Etelä-Lahtea. (Katso ohessa listaus noutojakelutelineistämme). Löytyypä yksi teline aivan kaupungin keskustastakin eli Kauppahallista.
Pieniä muutoksia noutojakelutelineisiinkin näin vuodenvaihteessa tulee, sillä S-Market Kotipokin kaupppias on kieltänyt kaikki lehtitelineet kauppansa eteisestä, joten jouduimme valitettavasti poistamaan lehtitelineemme sieltä. Uutta paikkaa ei telineelle ole vielä löytynyt. Samalla Launeen Citymarketin kahvilassa sijainnut teline on siirretty kaupan pohjoispään sisääntulon välittömään läheisyyteen. Näin lehti on helpommin löydettävissä myös ohikulkijoille.

Näköislehti

Omalähiötä voit toki edelleen lukea myös digitaalisessa muodossa eli näköislehtemme uusin numero löytyy netistä perinteisesti aina perjantai-aamuisin osoitteessa https://issuu.com/omalahio Samasta osoitteesta löydät myös vanhat lehtemme aina vuoden 2018 alusta lähtien. Näköislehtemme on luettavissa kaikilla laitteilla.
Omalähiön nettisivut palvelevat lukijoitamme entiseen malliin osoitteessa www.omalahio.fi.
Nettisivujemme etusivulta löydät myös linkin näköislehteemme.

 

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kaarikadun päiväkodin rakentaminen alkaa muutaman kuukauden päästä
Launeen keskusteluillassa summattiin alueen hyvät ja huonot puolet
Kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin: Launeen kirjastolle etsitään korvaavia tiloja Hennalasta
vt. kaupunginjohtaja Mika Mäkinen: Lahden tunnettuutta pitää vahvistaa ja mielikuvaa rakentaa yhä vetovoimaisemmaksi
Nikkilän kartanosta Lahden kaupunginosaksi -kirja julkaistaan marraskuun lopussa
Liipolan ”likka” Jonna Hakala Hawaiji Ironman -kilpailun ikäluokkansa paras
Launeelainen Juha-Pekka Forsman: Postilaatikkoihin kohdistuva ilkivalta on loputtava!
Niin maailma muuttuu Eskoseni! – Reunasen Nummisuutarit haastaa katsojat uudella tulkinnallaan
Muusikko Lipa Liukkonen: Nyt haetaan uutta vauhtia soolouralle
Sivistyslautakunta mukaan järjestyssäännöillä voi puuttua kännyköiden käyttöön
Miksi Kisapuiston suunnitelmissa on veronmaksajille halvin ja ainoa UEFA 3 -tason suunnitelma jätetty huomioimatta?
FC Lahden Mika Halttunen: Kisapuisto on äärimmäisen tärkeä koko jalkapalloperheelle
Lahden uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin Niko Kyynäräinen
Toimitusjohtaja Heikki Kaunisto: Valokuitu on kaikista luotettavin ja tehokkain tapa siirtää tietoa
Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
ARKISTO