kuva: Kaupunginvaltuutettu Jari Rissasen mukaan Lahti Energia Oy:n mahdollinen osittainen myyntipäätös tulee tehdä kaupunginvaltuustossa, vaikka se olisi nykyisen hallintosäännön mukaan mahdollista antaa konserni- ja tilajaoston tehtäväksi.
Lahden kaupunginvaltuusto päätti joulukuussa konsernin tulevista sijoitusperiaatteista. Valtuusto päätti, että mahdollisista konserniyhtiöiden myyntituloista 75 prosenttia voidaan sijoittaa osakkeisiin ja loput matalatuottoisempiin rahoitusinstrumentteihin.
– Kaupunginvaltuutetut eivät äänestäneet joulukuussa yhdenkään konserniyhtiön myymisestä vaan tulevista sijoitusperiaatteista, kaupunginvaltuutettu Jari Rissanen (kesk.) sanoo.
Kaupunginvaltuutettu Rissanen muistuttaa, että huoltovarmuustekijät on pohdittava silloin tarkasti, jos ollaan myymässä kaupungin energia- tai vesiyhtiötä.
– Ymmärrän kaupunkilaisten huolen oman energiayhtiönsä puolesta täysin. Rehellisesti sanoen kaupungin tiedotustoiminta ei onnistunut tämän asian yhteydessä.
Säästöjä etsivässä parlamentaarisessa työryhmässä istuva Rissanen kertoo, että heillä on toki enemmän tietoja konserniyhtiöiden tilasta kuin tavallisella kansalaisella.
– Avoimuus tulee säilyttää päätöksentekoprosessissa. Ehkä meidän olisi pitänyt odottaa uuden kaupunginjohtaja saapumista ennen kuin lähdemme päättämään isoista koko kaupunkikonsernia koskevista asioista?
Kaupungilla ei ole ollut sijoitustoimintaa
– Tällä hetkellä kaupungin konsernin tuotto on 0,25 prosenttia vuodessa. Pitkäaikaiset talletukset tuottavat kuitenkin enemmän. Meitä uhkaa kuitenkin 140 miljoonan euron alijäämä seuraavan kolmen vuoden aikana, Rissanen muistuttaa.
Talouden tasapainotusohjelmassa on optio olemassa veronkorotuksille.
– Jos veroja korotetaan 0,5 prosenttiyksikköä niin kaupungin kassaan kertyisi lisätuloja 12 miljoonaa euroa. Prosentin veronkorotus toisi 24 miljoonan euron lisätulot.
Rissasen mukaan on hyvä, että konsultti selvittää nyt sen, mitä konsernirakenteessa kannattaisi myydä.
– Julkisuudessa on puhuttu, että konsulttipalkkio selvitystyöstä olisi 648 000 euroa. Tämä summa maksetaan siinä vaiheessa, jos osa Lahti Energiasta myydään.
Lahti ei ole aiemmin ollut mukana sijoitustoiminnassa.
– Nyt on hyvä, että tämäkin vaihtoehto selvitetään. Tuotto-odotusten tulee kuitenkin tulevaisuudessa realistisia.
Valitus vei mahdollisuuden pääomitukseen
– Kaupungilla oli tarkoitus pääomittaa energiayhtiötä viime keväänä, mutta tästä asiasta tehtiin valitus. Ilman sitä tuskin keskustelisimme energiayhtiön osittaisesta myynnistä nyt.
Kaupunginvaltuutettu Rissanen uskoo, että kaupungin omistama energiayhtiö selviää tiukasta taloudellisesta tilanteesta.
– Muutaman vuoden päästä osinkotavoite voi olla 10 miljoonaa euroa vuodessa, vaikka energiamarkkinoilla on paljon epävarmuustekijöitä tällä hetkellä.
Kaupunginvaltuuston tahtotila on Rissasen mukaan säilyttää palvelutaso M-tasolla Lahdessa.
– Meidän on onnistuttava nyt työllisyydenhoidossa ja pienennettävä muun muassa sakkomaksu, jotta rahaa riittää peruspalveluiden ylläpitoon.
Lahden kaupungilla on 3300 ihmistä töissä tällä hetkellä ja niistä 2800 työskentelee sivistystoimialalla.
– Konsernihallinnossa työskentelee 300 ja kaupunkiympäristön toimialalla 200 ihmistä. Ei meillä ole enää löysää organisaatiossa oikein missään.
– Näyttää siltä, että meillä on edessä vain huonoja vaihtoehtoja, joista on valittava vähiten huonoimmat. Onneksi emme ole yksin näiden ongelmien kanssa. Useissa kunnissa painitaan samojen ongelmien kanssa.
Petri Görman