Kuva: Urkuviikkojen historiikkiin riitti materiaalia läpikäytäväksi. (Kuva Pekka Åkerlind)
Etelä-”Lahlen” likka Merja Åkerlind on harvinaisen monipuolinen lahjakkuus. Hän on paitsi toimittaja, kirjailija ja tiedottaja myös häikäisevä historiikkien kirjoittaja. Me (etelä)lahtelaiset saamme olla todella kiitollisia, että meillä on heittää peliin tällainen kyvykäs kynäniekka silloin, kun tarvitaan joku, joka osaa kaivaa tietoja menneestä.
Kaikilla etelälahtelaisilla on vielä tuoressa muistissa hänen tasokas Anttilanmäen historiikkinsa. Nyt on sitten vuorossa Lahden urkuviikkojen syväluotaus 50 ensimmäisen vuoden ajalta. Omalähiö tavoitti Merjan kesken urkuviikkojen kiireitä, mutta siitä huolimatta hän lupautui vastaamaan kysymyksiimme epäröimättä.
Näin Merja vastaili meille Omalähiön lukijoille.
LÄHIKUVASSA MERJA ÅKERLIND
Mitä puuhailit Lahdessa ennen kuin löysit historiikit?
– Toimin muun muassa pari vuotta toimittajana alueradiossa ja kirjoitin vuosikymmenet uutisia STT:lle. Toimittajan uran loppuvuosina palvelin freelancerina monenlaisia julkaisuja Kuntalehdestä Invalidityöhön.
Rohkeampaa otetta historiaan sain kulttuurihistorian opiskelusta avoimessa korkeakoulussa.
Omien opetustehtävieni huippuna pidän hotellin kirjeenvaihdon opettamista silloisessa hotelli- ja ravintolakoulussa; se tosin oli vain lyhyt sijaisuus.
Mikä oli vaikeinta Lahden Urkuviikkojen 50-vuotishistoriikin kirjoittamisessa?
– Korona-aika, kadonneet asiapaperit sekä puuttuvat ja huonosti merkityt valokuvat.
Miten karsit raakamateriaalista lopulliseen versioon tulevat asiat?
– Keskustelimme valinnoista kirjaan hienosti paneutuneen historiikkityöryhmän kanssa. Teoksen annettiin paisua, kun kiinnostavaksi katsottua asiaa löytyi.
Millaisella aikataululla työstit historiikin?
– Sopimus tehtiin loppuvuodesta 2019. Vuosi 2020 meni leikekirjojen ja muun materiaalin etsimiseen ja järjestämiseen. Tiukin kirjoitusvaihe alkoi alkuvuodesta 2021.
Millaista tukea sait työhösi ja ketkä olivat läheisimmät avustajasi?
– Urkuviikon toimistoa pitkään pyörittänyt Auni Myöhänen (Mutala) jakoi tietämystään, antoi henkistä tukea, keräsi tilastoja ja muita tiedostoja sekä tarkisti niin faktoja kuin kirjoitusasuakin,
Apteekkari Petri Vähätalo on elävä tieto- ja tarinapankki yli 40 vuodelta ja lisäksi tarkka oikolukija. Loppuvaiheissa vietin kymmeniä tunteja taittaja Leena Pohjansalon kotona valikoimassa valokuvia ja viimeistelemässä kokonaisuutta.
Mikä panos urkuri Aimo Känkäsellä oli Lahden urkuviikkojen primus motorina?
– Idean isänä hän pohti tarkoin eri toimintamuodot. Jo taustayhdistyksen ensimmäiset säännöt vuodelta 1974 mainitsevat esimerkiksi kansainväliset urkukilpailut, säveltäjien tukemisen, yleisön kasvattamisen, ammattilaisten seminaarit ja muun koulutuksen sekä yhteistyön muitten taiteenalojen kanssa. Puolisonsa Tertun kanssa Aimo oli luomassa viikolle lämmintä henkeä muun muassa kutsumalla taiteilijavieraita kotiin ja kesämökille.
Millaisia hauskoja sattumuksia sait mahtumaan historiikiisi?
– Niitä on itse asiassa aika paljon. Esimerkiksi kahvion suosikkituotteen, pillipullien taikina levisi noustessaan pitkin autoa ja kerrostaloa, kun Ristinkirkon uuni lakkoili ja leipojat joutuivat hakemaan toisen paistopaikan kotioloista.
Urkuri Wayne Marshallilla oli Sibeliustalolla pari sivua nuotteja ylösalaisin, kun hän ei ollut koonnut harjoituksissa pudonneita irtolehtiä kyllin huolellisesti. Hän kuiskasi avustajalleen, kanttori Kimmo Puunenälle soittavansa sen kohdan vähän nopeammin, eikä kukaan tainnut huomata mitään erikoista.
Sponsorin luovuttama auto syttyi palamaan ruotsalaisen Hans-Ola Ericssonin palatessa soittokeikalta Orimattilasta 1993. Ripeä autonkuljettaja onnistui pelastamaan nuotit takapenkiltä, mutta auto oli entinen. Samana vuonna meni basso Stephen Connollyn jalka lävitse Hollolan kirkkoon tuodun vanhan lavaelementin portaasta. Kaksimetrinen basso tempaisi itsensä irti ja suositun englantilaisryhmän laulushow pääsi alkamaan.
Millaisena näet Lahden urkuviikkojen tulevaisuuden?
– Tämän vuoden urkuviikosta olisi hyvä jatkaa. Kun talousongelmat ovat helpottaneet, on voitu jälleen pestata urkurien kermaa ja isoja kokoonpanoja. Yksi konsertti pidettiin taas Lahden ulkopuolellakin, kuten jo Känkänen halusi. Menneisiin ennätysyleisöihin tuskin on paluuta, sillä ihmisten vapaa-ajasta kilpaillaan nykyisin tiukasti. Lisäksi on muistettava, ettei ns.korkeakulttuuria ole ilman julkista tukea. Miljoonaluokan sponsori auttaisi palauttamaan rohkeat kokeilut.
Juhani Melanen