Lähes satakunta etelälahtelaista riensi aurinkoisena laskiaissunnuntaina Salinkallion koululle perinteiseen mäenlaskuun. Alijuhakkalan asukasyhdistyksen ja Launeen omakotiyhdistyksen järjestämässä laskiaisriehassa oli väkeä vauvasta vaariin. Vanhimmat muistelivat olleensa Salinkalliolla pitkiä pellavia laskemassa jo 25 vuotta sitten.
Mäkeä viiletettiin vapaalla tyylillä: pulkalla, kelkalla,liukurilla, yksin , kaksin sekä muodostelmassa. Kunnostetun mäen liuku oli niin loistava, että suunniteltu pituuslaskukilpailu jouduttiin perumaan, koska kaikkien kelkka luisti lumikinoksiin asti.
Mäenlaskun oheen oli järjestetty lumiveistokilpailu, joka kiinnosti varsinkin lapsia. Kilpailun parhaina palkittiin Leea (8v.) teoksella ”Kaksi hevosta” sekä Sisu (7v.)teoksella ”Kaukoputki”. Uusi laji ei toistaiseksi saanut kannatusta vanhempien hämäläisten keskuudessa, mutta sillä uskottiin kuitenkin olevan tulevaisuutta myös Etelä-Lahdessa.
Suosituin kilpailu oli kuitenkin ”lämärikisa”, jossa nuorimmat laskiaisen viettäjät kilpailivat lyönnin tarkkuudesta. Alle 6-vuotiaiden sarjassa voittajaksi selviytyi Joona ja hyvänä kakkosena kiekkoa liu’utti Roger. Yli 6-vuotiaiden sarjassa voiton vei Niclas ja toiseksi selviytyi Leo.
Liikunnan lomassa sekä aikuisille että lapsille maistuivat tuhdit laskiaispullat ja makoisat makkarat. Palan painikkeeksi juotiin kaakaota, kahvia ja mehua. Kahvittelun lomassa ehdittiin rupatella tuttavien kanssa kaukolämmöstä ja uimahallista sekä muista ajankohtaisista asioista.
Iloinen mieli vietiin kotiin asti.
Teksti ja kuvat: Marjo Liukkonen