Onko yliopisto-opiskelijan elämä täyttä kituutusta alusta loppuun? Tonnikalapurkkeja päivästä toiseen, luentoja aamusta iltaan ja tenttikirjoja illasta aamuun. Juoksemista jääkylmässä hangessa ja käsilihasten vahvistamista tuhatsivuisilla raamatuilla kun varaa ei ole kuntosalikorttiin.
Vai onko opiskeluaika sittenkin vain parhaimmillaan seitsemän vuoden laiskotteluputki? Päätöntä bailaamista kolmesti viikossa, viina virtaa ja aamulla oloa helpotetaan yhdeksällä big macillä. Kerran kuussa Kelan tätejä miellytetään käymällä tenttimässä pari höpönlöpön-kurssia.
Yliopisto-opiskelijan elämän kauheus tai satumaisuus riippuu siitä, keneltä asiaa kysytään. Minimaalinen opintotuki on aina kuuma aihe opiskelijoiden keskuudessa, poliitikot ja yliopistoväki puolestaan kauhistelevat yhdessä nykynuorten hidasta valmistumistahtia. Pitäisikö tuilla palkita nopeasti opinnoissaan eteneviä vai kiristettäisiinkö tukiehtoja. Tukiehtojen kiristäminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että nykyisen 4.8 opintopisteen sijaan opiskelijan tulisikin suorittaa vaikkapa 5.8 opintopistettä kuukaudessa. Näin saataisiin laiskurit takaisin ruotuun.
Kyse tuskin kuitenkaan on opiskelijoiden laiskuudesta. Monille uuteen opiskelukaupunkiin muuttaminen tietää ensimmäisiä vapaita hetkiä, irti kaikesta vanhasta. Ensimmäistä kertaa on mahdollista laittaa tortilloihin sekä kanaa että jauhelihaa, nukkua päivät ja valvoa yöt, tiskata vasta sitten kun puhtaat astiat loppuvat ja jättää luento väliin krapulan takia. Aikataulut luodaan itse, tai ne jätetään luomatta. Tiukka ala-asteelta lukioon kestänyt kontrolli viskataan kertaheitolla kaatopaikalle ja tartutaan tilaisuuteen olla kerrankin villi, ja etenkin vapaa.
Kuitenkin ilman kunnollista opinto-ohjausta, ilman käskyttäjää tai neuvojaa, opiskelija voi olla kuin labyrintissa, josta ei ole ulospääsyä. Entisen elämän täydellinen kontrolli murenee ja valuu sormien välistä, vaikka siitä kuinka yrittäisi pitää kiinni. Lisäämällä yliopistoihin opinto-ohjausta ja urasuunnittelua päästäisiinkin todennäköisesti parempiin tuloksiin kuin tukia tiukentamalla tai jakamalla niitä vain menestyksekkäästi eteneville.
Lopulta päätös opiskelutahdista ja opintoihin asennoitumisesta on kuitenkin yksin opiskelijan. Aika yliopistossa voi olla piinaavaa painajaista, loputonta puurtamista hikipisaroiden liimaillessa Nykysuomen käsikirjan kellastuneita sivuja toisiinsa. Tai se voi kulua yökerhojen tanssilattialla halppishintaisia salmareita kumoten ja seuraavat päivät telkkarin ääressä nahjustellen. Opiskelija on oman elämänsä kuningatar ja orjapiiskuri, paimen ja lammas, prinssi ja sammakko.
Elina Salomaa