Tappajapakkaset

Etelä-Suomi menee heti paniikkiin, kun pakkaset alkavat hipoa 20 astetta. Tai oikeammin sanottuna eteläiseen Suomeen keskittyneet tiedotusvälineet menevät. Lisäksi joidenkin ihmisten muisti on vaan kerta kaikkiaan niin lyhyt, että heille talvi tulee joka vuosi puskan takaa. Se yllättää kesärenkailla itsepintaisesti ajavat autoilijat sekä henkilöt, joiden vaatekomeroon eivät kuulu villasukat, pitkät kalsarit, pipo ja hanskat. Kerrospukeudutaan ainoastaan silloin, kun naistenlehdet niin suosittelevat. Naaman peittäviä päähineitä ja huppareita käyttävät oikeaoppisesti lähinnä syytetyt hovioikeuden istunnoissa.

Kaikkein pisimmälle pakkashysteriassa meni viime viikolla Ilta-Sanomat, joka oli huolissaan loppiaista edeltävästä yöstä. Ennusteen mukaan pakkanen oli kiristymässä koko maassa 20 ja 35 asteen välille, joten lehti ohjeisti ottamaan käyttöön armeijasta tuttuja lämmittelytekniikoita. Hyvänen aika, miten tämä kansakunta on pysynyt aikaisemmin hengissä?! Samoihin aikoihin samainen lehdykkä kertoo terveyssivuillaan, miten alhaisempi lämpötila makuuhuoneessa parantaa unen laatua. Tietoon ei tullut yhtäkään ihmistä, joka olisi kyseisenä yönä paleltunut sänkyynsä.

Vuoden 1985 tammikuussa luimme Seura-lehdessä epäuskoisena STT:n uutista, että Sallan Naruskassa oli mitattu uusi pakkasennätys: 50,4 astetta miinuksen puolella. Säälin silloin sydämeni pohjasta toimittaja Hannu Rahkosta, joka ”määrättiin vapaaehtoisena” valokuvaaja Pentti Vänskän kanssa reportaasin tekoon. Kun valokuvaaja oli ottanut hanskat kädestään vaihtaaksen filmin järjestelmäkameraansa, kädet olivat menneet pienille haavoille. Jutun juurta kyllä löytyi, sillä suomalaiset ovat aina puhuneet innoissaan säästä. Nyt siihen oli myös kerrankin perustellusti aihetta. Näin jälkeen päin ajatellen, olisi kannattanut ilmottautua ikimuistoiselle keikalle. Moni extreme-kokemuksia etsivä turisti olisi maksanut vastaavasta mahdollisuudesta itsensä kipeäksi.

Tammikuussa 1999 Kittilän Pokassa lyötiin Sallan pakkasennätys kahteenkin kertaan. 27. päivä mittari näytti 51 miinusastetta, mutta seuraavana päivänä saatiin puoli astetta hyytävämpää kyytiä. Ennätyspakkaset eri puolilla Lappia kestivät tuolloin reilun viikon ajan. Rovaniemellä ilmestyvä Lapin Kansa on muistellut, mitä tuolloin tapahtui. Autot ruikkivat nesteensä pihalle, niiden renkaat kivettyivät neliskanttisiksi ja turverekat hyytyivät kykenemättä kuljettamaan polttoainetta kaukolämpölaitokseen. Kouluja sekä päiväkoteja suljettiin, ja putkimiehet olivat ylityöllistettyjä. Silti arki jatkui, ihmiset kävivät töissä ja varusmiehet yöpyivät teltoissa, joskin lähempänä varuskuntaa.

Putkimiesten lisäksi pakkaset poikivat hommia bussi- ja taksikuskeille, jotka urakoivat pitkää päivää. Ulakeskus ruuhkautui, kun henkilöautot hyytyivät kotipihoille. Ensimmäiseksi liipasimella olivat luonnollisesti diesel-autot, mutta ongelmia poiki lisää. Kulkuneuvojen muoviosat halkeilivat jo kosketuksesta, ja varomattomasti liikkeelle lähtevän kuskin autosta saattoivat renkaat karata vanteilta. Epäonniselta inarilaiskuljettajalta lähtivät samanaikaisesti tiehensä molemmat eturenkaat. Myös monet eläimet olivat luonnossa kovalla koetuksella. Erityisen lujille joutuivat pikkulinnut; jopa riekkoja tiedettiin jäätyneen kieppeihinsä. Hirvien ja porojen kaltaiset suuret nisäkkäät selviytyivät paremmin lämpötaloutensa ja paksun rasvakerroksensa ansiosta.

Lappilaiset ovat edelleen ylpeitä, miten vähäisin vaurioin ennätyspakkasista lopulta selvittiin. Ainoastaan inarilaisia jäi harmittamaan se, että naapurikunta vei ennätyksen nimiinsä, vaikka he itse olivat palelleet pisimpään, yli viikon, vain hivenen Kittilää ”lämpimämmissä” olosuhteissa. Inarin kirkonkylässä noin tuhat ihmistä joutui tulemaan toimeen useamman tunnin ajan ilman sähköä. Kittilän Rovakairassa sähkökatkos kesti 2 500 ihmisellä alle kaksi tuntia.

Ilmatieteen laitoksen mukaan 40 asteen pakkasraja menee Lapissa rikki keskimäärin joka toinen vuosi. Nyt raja on tosin rikottu jo kahtena vuonna peräkkäin. Viime vuoden tammikuussa Muoniossa mitattiin pakkasta 41,1 astetta. Tämän vuoden ennätys on niin ikään Muoniosta ja tammikuulta: 41,7 miinusastetta.

Ilkka Isosaari

AJANKOHTAISTA -arkisto

helmikuu 2025

tammikuu 2025

joulukuu 2024

marraskuu 2024

lokakuu 2024

syyskuu 2024

elokuu 2024

kesäkuu 2024

toukokuu 2024

huhtikuu 2024

maaliskuu 2024

helmikuu 2024

tammikuu 2024

joulukuu 2023

marraskuu 2023

lokakuu 2023

syyskuu 2023

elokuu 2023

kesäkuu 2023

toukokuu 2023

huhtikuu 2023

maaliskuu 2023

helmikuu 2023

tammikuu 2023

joulukuu 2022

marraskuu 2022

lokakuu 2022

syyskuu 2022

elokuu 2022

heinäkuu 2022

kesäkuu 2022

toukokuu 2022

huhtikuu 2022

maaliskuu 2022

helmikuu 2022

tammikuu 2022

joulukuu 2021

marraskuu 2021

lokakuu 2021

syyskuu 2021

elokuu 2021

heinäkuu 2021

kesäkuu 2021

toukokuu 2021

huhtikuu 2021

maaliskuu 2021

helmikuu 2021

tammikuu 2021

joulukuu 2020

marraskuu 2020

lokakuu 2020

syyskuu 2020

elokuu 2020

heinäkuu 2020

kesäkuu 2020

toukokuu 2020

huhtikuu 2020

maaliskuu 2020

helmikuu 2020

tammikuu 2020

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011