Mirva Illi-Lampio: Perhekahvilat ovat tärkeitä vertaistuellisia kohtaamispaikkoja

Kuva: Terveydenhoitaja Terttu Leppänen kertoo lapsen ravitsemuksesta ja kasvisten merkityksestä ruokavaliossa. Valtakunnallinen sadonkorjuu ja ravitsemusviikkoa vietettiin toissa viikolla. Perhekeskusvastaava Mirva Illi-Lampio kuuntelee vieressä luentoa.


Liipolan Onnissa avattiin perhekahvila uusille vanhemmille ja heidän lähipiirilleen. Perhekeskus-vastaava Mirva Illi-Lampion mukaan vertaistuelliset perhekahvilat ovat kohtaamispaikkoja, joita tämän päivän vanhemmat ehdottomasti tarvitsevat.
– Perhekahvilassa on mahdollisuus tavata muita samassa elämäntilanteessa olevia vanhempia. Meillä on joka perjantain alustamassa yksi asiantuntija, joka antaa erilaisia vinkkejä toimivaan lapsiperhearkeen.

Monitoimitalo Onnin perhekahvilaan ovat tervetulleita lapset isovanhempien kanssa ja esimerkiksi kummit voivat halutessaan hoitaa velvollisuutensa tuomalla kummilapsiaan nauttimaan palveluista.
– Otamme kaikissa kohtaamispaikoissa kaikki perheet ja perheenjäsenet ilolla vastaan. Joskus naapuri on auttanut lapsiperhettä ja ottanut perhekahvilaan lapsen mukaan seinän takaa.

Terveydenhoitaja Terttu Leppänen kertoi Monitoimitalo Onnin perhekahvilan avajaisissa lasten terveellisestä ruokavaliosta sekä kasvisten merkityksestä osana ruokaympyrää.
– Tämä valikoitui teemaksi, koska vietimme valtakunnallista ravitsemus- ja sadonkorjuuviikkoa.

Isät mukaan rohkeasti

– Avajaisissa ei ollut vielä yhtään liipolalaista isää paikalla, mutta uskomme, että jatkossa isätkin löytävät perjantaisin aikaa lapsilleen.

Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän muissa perhekahviloissa isät ovat olleet mukana kiitettävällä tavalla.
– Tarkoitus on, että perheiden kohtaamispaikkatyötä tehdään eri ajankohtina. Meillä on muutamia iltakahviloita niille vanhemmille, jotka ovat aktiivisesti mukana jo työelämässä.

Perhekeskusvastaavan mukaan vanhempien kohtaamista ja tukea on tarkoitus antaa matalan kynnyksen periaatteella.
– Toivomme, että perheet löytävät tämän paikan ja mahdollisimman moni perhe löytää tien Onniin. Kokoonnumme nyt kerran viikossa perjantaisin, mutta toimintaa voidaan mahdollisesti laajentaa, jos kysyntää on.

Perhekeskusvastaava Mirva Illi-Lampio kertoo, että ensimmäisellä kerralla he saivat ainoastaan positiivista palautetta perhekahvilatoiminnan käynnistymisestä.

Monitoimitalon tilat sopivat täydellisesti tällaiseen toimintaan. Avoin ilmapiiri ja kohtaamiset samanlaista arkea elävien lapsiperheiden kanssa koettiin merkityksellisiksi.

Ensimmäisellä kerralla Onnin perhekahvilassa oli mahdollisuus keskustella neuvolan, sosiaalipalveluiden sekä varhaiskasvatuksen asiantuntijoiden kanssa.
– Sen lisäksi paikalla oli Mannerheimin lastensuojeluliiton henkilökuntaa.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
Osallistuvan budjetoinnin kautta saadaan frisbeegolfrata Etelä-Lahteen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnalle ystävyysseurakunta Virosta
Lähikuvassa Lahden uusi liikuntajohtaja Aleksi Nyström
Puheenjohtaja Vesa Lempinen: Aurinkovoimalainvestointi tehtiin ennen kaikkea imagomielessä
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Olen ollut Lahteen hyvin tyytyväinen
Kitaristi Mika Jokinen: Tämä on ollut Pääesiintyjien paras kesä tähän mennessä
Muusikko Vesa Haaja: Kesällä pitää ottaa iisisti ja uida mahdollisimman paljon
Marja-Leena Vierumäki: Uiminen ja kukkienhoito kuulu kesään
Puheenjohtaja Tapio Irri Lasten leikkialueet tulee olla turvallisia ja lähellä kotia
Veijo Vierumäki: Miestenpiiri keräsi 100 laatikollista apua Ukrainaan
Heikki Laine: Kesään kuuluu aina mökkeilyä ja pesäpalloa
Kirjastovirkailija Noora Tanska: Dekkarit ovat kestosuosikkeja kirjastoissa
Kirjailija Kalle Veirto: En tykkää olla ilman paitaa, vaikka olen lihaksikas
Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunta jatkaa vuokralaisena Liipolassa
ARKISTO