Yrittäjä Janika Mantere: Lähiöbaareilla on iso merkitys ihmisille myös tulevaisuudessa

kuva: Yrittäjä Janika Mantere kertoo, että lähiöbaariin on sen vuoksi helppo tulla, koska aina siellä on joku tuttu paikalla. – Jatkan ravintolayrittäjän uraa seuraavaksi Ahtialassa, Mantere kertoo.


Saksalan krouvi joutuu lopettamaan toimintansa 10. toukokuuta, koska määräaikainen vuokrasopimus purettiin tammikuussa. Janika Mantere ehti olla ravintolayrittäjänä Saksalassa 23 vuotta.
– Tämä on ollut minulle eräänlainen elämäntapa. Ehkä se oli yrittäjänvapaus, joka minut houkutteli tänne vuonna 1996.

Ennen yrittäjäuraa Mantere ehti työskennellä muun muassa Kantakrouvissa ja Kauppahotelli Grandissa.
– Ihmisten alkoholinkäyttö on muuttunut eniten viimeisen 25 vuoden aikana. Ihmiset juovat nykyisin paljon mietoja alkoholijuomia sekä viinejä. Nykyään juodaan yksi sininen enkeli illassa, eikä juoda koko iltaa samaa paukkua.

Miehet saattavat ottaa oluen kyytipojaksi Jaloviinaa tai Jägermaisteria.
– Makeiden alkoholien menekki on vähentynyt paljon 20 vuodessa.

Lonkero on kesäjuoma

– Kun ilma lämpenee, niin se heijastuu heti ravintolan myyntitilastoissa. Lonkeron ja siiderin myynti kasvaa silloin.

Lämmin jakso huhtikuun lopussa näkyi heti lonkeron ja siiderin menekissä.
– Vielä 20 vuotta sitten meilläkin pelattiin biljardia ja heitettiin tikkaa ravintolassa, mutta tämä toiminta on vähentynyt paljon. Tällaiset aktiviteetit ovat vähentyneet ja toiminta on keskittynyt enemmän viikonloppuihin.

Mantere on taustaltaan kokki ja keittiömestari ja sen vuoksi hänen ravintolassaan on ollut aina lounaspöytä.
– Avasin viime kesänä Ahtialan krouvin, jossa toiminta jatkuu tämän jälkeen. Olen harmitellut sitä, että siellä ei ole enää mahdollista tarjota lounasvaihtoehtoa asiakkaille.

Saksalalaiset ovat olleet mukavia asiakkaita

– Lähiöbaareilla on iso merkitys ihmisille myös tulevaisuudessa sosiaalisessa mielessä. En tiedä, mistä asiakkaani löytävät nyt oman mukavan olohuoneensa, kun lopetan tämän ravintolatoiminnan.

Saksala on ollut koko ajan rauhallinen lähiö yrittäjän mielestä, vaikka hän ei ole koskaan siellä asunut.
– Saksala on mukavien perheellisten ihmisten lähiö, jossa on turvallista kasvattaa lapset.

Mantere kertoo, että hänen ensimmäiset asiakkaansa ovat jo yli 70 -vuotiaita.
– Voin sanoa, että osa asiakkaistani edustaa jo toista sukupolvea perheestään.

Järjestyshäiriöitä Saksalan krouvissa ei ole juurikaan ollut.
– Asiakkaiden ikäjakauma Saksalan krouvissa on ollut sellainen, että järjestyshäiriöitä ei ole syntynyt. Ja jos sellainen on ollut syntymässä, niin se on hoitunut pois päiväjärjestyksestäsisäisesti. Täällä kaikki tuntevat toisensa ja puhaltavat aina yhteen hiileen.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Lahtelainen Noora Sillgren maailmanmestariksi – Suomen U21-tytöt juhlivat ringeten maailmanmestaruutta Lahdessa
Launeen skeittipuisto syntyi yhteistyöllä – Lahden skeittiyhteisö sai vihdoin toivomansa paikan
Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
ARKISTO