Lahden Reunanpalsta herää vuosikymmenien takaiseen eloon dekkaristi Timo Sandbergin uusimmassa jännitysromaanissa Mustamäki. Nyt on päähenkilönä etsivä Kekki, jonka työpaikka on uudehkon Lahden kaupungintalon kammareissa. Sandberg on kääntänyt historian lehtiä tuntuvasti taaksepäin. Kirjan sivuilla kuvataan kansalaissodan jälkeisen ajan vähävaraisten ensimmäisen polven kaupunkilaisten elämää Reunanpalstan jo ammoin puretuissa puutaloissa. Kirjailija tunnetaan viimevuosilta komisario Heittola dekkareista.
Kariston kustantama, tammikuussa ilmestynyt, viittä vaille kolmesataasivuinen kirja ei nosta jännittävyydellään lukijan niskatukkaa pystyyn, mutta kieltolain aikainen ympäristökuvaus on tarkkaa työtä. Sandberg lienee istunut muutaman tovin kaupungin vanhojen karttojen äärellä ja sanomalehtien sivuja lukien. Hän on varmasti omin korvin kuunnellut nuoruuttaan 1920-luvulla eläneiden kaupunkilaisten kertomuksia. Kirjassa kulkevat ristikkäin ihmisiin kansalaissodan jättämät arvet, valkoisen armeijan mainingit ja kieltolain aikainen pirtukauppa.
Poliisit Otso Kekki, Mäkelä ja Mantere katselevat ihmisiä eri näkökulmista. Kaksi viimeksi mainittua ja poliisimestari ovat tiukasti kansalaissodan valkoisten upseerien hengenheimolaisia, vaikka poliisien oletettiin kohtelevan tasa-arvoisesti kansalaisia. Isokokoisen Kekin päämääränä on saattaa pirtukauppiaitten ohella Mustallamäellä, Metelinmäen naapurissa ammuttujen nuorten vasemmistolaisten miesten teloittajat kiinni. Pirtukanisterit; lahnat ja varpuset matkaavat Loviisan kapearaiteista rautatietä Loviisasta Vesijärven sataman kautta Jyväskylään. Poikamies-etsivä Kekki löytää lempensä kohteeksi venäläiskaunottaren Veran tutkimustensa yhteydessä, mutta rakkaus kaunottareen on monisärmäinen.
Lahtelaisten legendana tuntema sontakuski Jebulis Benjamin on päässyt Mustamäki-teokseen lausumaan omia kuolemattomia kommenttejaan vauraan väen tuotoksista huusin alusissa. Mies luo lantaa ja laulaa rattailla ooppera-aarioita ja on opettanut hevosensa istumaan kuin koiran taukohetkinä.
Sandberg kuvaa Reunanpalstan ihmisiä elävästi ja lämmöllä. Pienten talojen pihapiirissä röhkivät siat ja kaakattavat kanat. Poliisit käyttävät ajuri Savanderin vossikkakyytiä ja pirtutrokareitten moottoriveneet Vesijärvellä ovat tavoittamattomia, kun poliisilla ei yksinkertaisesti ole varojen puutteen takia ei autoa eikä moottorivenettä. Tuleepa siinä sivussa lukijalle lyhytkurssi suutarinverstaassa ja sepänpajan ahjolla tapahtuvasta työstä.
Kirjoittaja ei unohda kertoa suutari Augustin kokemuksia punaisten vankileiriltä Tammisaaresta, tämän tyttären Tyynen ja toisen punakaartilais-naissotilaan tappoa Mustamäellä. Augustin vaimo Hilda on pesijänä kaikkien kulman asukkaitten käyttämässä Kiirolan saunassa, missä tapahtuu lopullinen viinatrokareitten ja tappajien oikeudenkäynti.
Teos on parasta Sandbergia lahtelaisesta näkökulmasta katsottuna. Ihmisten ja tapahtumien kuvausten lisäksi minua ovat lukijana ilahduttaneet kirjailijan luontokuvaukset. Ne muistuttavat kerronnaltaan Eeva Kilven, toki laajamittaisempia luonnon kauneuden ylistyksiä.
Marja-Liisa Niuranen