Autokansaa puhuttavat netissä parhaillaan erään saksalaisen automerkin tyyppiviat. Termillähän tarkoitetaan kullekin eri automerkin mallille tyypillisiä vikoja, jotka ovat yleensä normaaleja kulumavikoja. Fiksu autonostaja varmistaa aina etukäteen, onko hänen seuraavassa kulkupelissään korjattu sille tyypilliset viat vai joutuuko niiden korjauksen pulittamaan ehkä piankin omasta pussistaan.
Kotimainen tv-viihde on kärsinyt pitkään lastentaudeista, joita voisi hyvinkin kutsua tyyppivioiksi. Voisin kuvitella, että tuotantopalaverissa on erästäkin suhteellinen tuoretta viihdeohjelmaa rakennettu seuraavien periaatteiden varaan:
1. Tehdäänpä joku kokkiohjelma, ne ovat olleet meillä ja maailmalla pitkään suosittuja. Ihmiset tykkäävät syödä, ja kaikkihan meistä syövät jotain.
2. Otetaan mukaan Sami Hedberg. Eikös se ole kova poika syömään, ainakin aina ennen kuin laihduttaa? Sitäpaitsi kaikki tuntevat sen, ja se osaa väännellä naamaansa hauskasti. Menestys on taattu, eihän kukaan voi olla rakastamatta Sami Hedbergiä!
3. Unohdetaan käsikirjoitus. Onhan meillä Sami Hedberg ja sen naama!!! (Yksi selkeä merkki käsikirjoituksen puuttumisesta on se, että jos esiintyjät eivät keksi enää mitään hauskaa sanottavaa, he panevat tanssiksi. Laskekaapa ihan huviksenne, miten usein näin tapahtuu ohjelmissa, joissa vaikkapa Hedberg ja Janne Kataja ovat mukana.)
Jos joku lukijoista ei ole vielä hiffannut, kenelle mainosrahoitteisilla kanavilla tehdään ohjelmia, paljastettakoon nyt, että ei suinkaan katsojille, vaan mainostajille. Ja kuten vähänkin televisiota seurannut ymmärsi, viittasin äskeisellä TV 5:n Komediakeittiö-sarjaan. Se on mielestäni ala-arvoisinta soopaa, mitä tuutista on suollettu pitkään aikaan ulos. Jopa kaiken maailman viidakon tähtöset olivat tekeleen rinnalla laatutyötä! Mitä Hedbergiin tulee yleensäkin, hänen opinnäytteensä Grillit huurussa sai kuulla kunniansa jo avauskaudella, eivätkä opiskelut ole tuottaneet näköjään tulosta toisellakaan yrittämällä.
Mainoksissa ei ole sinänsä mitään pahaa, vaan ne ovat keskeinen osa mediatoimintaa. Mutta hyödyttääkö liian tiukka kohderyhmäajattelu pitemmän päälle ketään? Tietyn teeman varaan rakennetut ohjelmat keräävät tolkuttoman ennakkopuffauksen ansiosta korkeat katsojaluvut aloitusjaksolleen, jonka jälkeen katsojat vaihtavat kanavaa. Komediakeittiökin on houkutellut mukaan lukuisia elintarvike- ja kodinkonealan mainostajia. Yksi johtavista kauppaketjuistamme on jopa avoimesti sen pääsponsori.
Ehkäpä parempi tulos, niin mainostajien kuin ohjelmantekijöidenkin kannalta – katsojista puhumattakaan – saataisiin, jos tehtäisiin oikeasti laadukkaita, etukäteen suunniteltuja ja taitavasti käsikirjoitettuja viihdeohjelmia, eikä luotettaisi enää improvisaation voimaan. Ne vetäisivät mukaansa mainostajia laidasta laitaan. Samaa ruokaa hyvästä sketsiviihteestä pitävät syövät, samaa kahvia juovat ja samoilla autoilla ajavat kuin kokki- tai moottoriohjelmia seuraavatkin.
Aikakauslehdistössä on ajoittain painittu samanlaisten ongelmien kanssa. Erikoisjulkaisut ovat syöneet turvallisten, joka viikko ilmestyvien perhe- ja naistenlehtien ilmoitustilaa. Kuitenkin peruselintarvikkeita ja kestokulutushyödykkeitä kannattaisi nimenomaan mainostaa koko kansan lehdissä, koska sitä kautta saisi lisää kontaktipintaa. Esimerkiksi 7 päivää -lehdellä oli aloittaessaan vaikeuksia ilmoitusmyyntinsä kanssa, koska se profiloitui heti alusta lähtien häpeilemättömästi juorulehdeksi. Vasta levikinnousu ja sitä kautta pääsy kamppailuun yleisaikakauslehtien paalupaikasta sai mainostajat kokeilemaan uutta välinettä.
Kotimaisen tv-viihteen tyyppivikoja on myös kiire kuluttaa uudet suosikkiesiintyjät loppuun mahdollisimman tehokkaasti. Kansansuosikkeja pyöritetään samanaikaisesti eri produktioissa kyllästymiseen asti, jollei omassa nimikko-ohjelmassa, niin vähintäänkin jonkin hömppävisailun vieraana tai panelistina. Tälläkin hetkellä, jos avaa television, mitä suurimmalla todennäköisyydellä löytää edestään Hedbergin tai Katajan pärstän. Aikaisemmin törmäsi melkein yhtä suurella varmuudella Roope Salmiseen. Sellainen alkaa tyypistä riippumatta pikku hiljaa tympiä.
Ilkka Isosaari