Sosialidemokraattien Kimi Uosukainen toimi pääneuvottelijana puolueiden välisissä luottamuspaikkaneuvotteluissa. Ne saatiin jo maaliin ennätysnopeassa ajassa. Omalähiön haastattelussa Uosukainen avaa ajatuksiaan tulevasta vaalikaudesta Lahdessa.
Mitä konkreettisia muutoksia on tapahtunut Lahdessa vuoteen 2029 mennessä?
– Valtuustokauden yhteisistä poliittisista kärkitavoitteista sopiminen on vielä kesken. SDP esittää toimia, joilla Lahden suuntaa on muutettu valtuustokauden loppuun mennessä: työllisyys on parantunut, hyvinvointi lisääntynyt, sivistykseen maltettu panostaa ja uusia elinvoimainvestointeja on toteutettu.
Luottamushenkilöiden paikkajakoon liittyvät neuvottelut sujuivat nopeasti. Tarkoittaako tämä, että lahtelaiset poliitikot ajavat myös kaupunkilaisten etuja tulevalla nelivuotiskaudella?
– Luottamuspaikkajaosta saavutettu sopu kuvastaa lahtelaisten puolueiden halua keskustella, neuvotella ja sopia yhteisistä asioista. Vaikka vaikutukset ovatkin epäsuoria, hyvästä ja toimivasta päätöksenteosta hyötyy aina lopulta tavallinen lahtelainen.
Millaisia toimenpiteitä toteutetaan, että lahtelaisten työllisyystilanne paranee vuosikymmenen loppuun mennessä?
– Valtuustokauden alussa kaupungin sisäistä organisaatiota uudistetaan niin, että lukio, ammatillinen koulutus ja korkeakoulupolitiikka ovat lähempänä toisiaan. Samalla työnsä aloittaa uusi päätöksentekijäporukka, joka aiempaa tiiviimmin päättää työllisyys- ja elinvoima-asioista. Näillä toimilla tavoitellaan paitsi parempaa työllisyydenhoitoa, myös ammatillisen koulutuksen tukemista ja entistä sujuvampaa siirtymää korkeakouluun. Lahti on myös pääsemässä valtakunnalliseen kokeiluun koskien työllisyyspalveluiden hallinnon keventämistä. Nämä toimet yhdessä kotoutumispalveluiden kanssa luovat pohjan paremmalle työllisyydenhoidolle.
Kuinka digitaalisia palveluja kehitetään Lahdessa seuraavien vuosien aikana ja miten huolehditaan, että kaikki ikäryhmät pääsevät nauttimaan niistä?
– Valtuustoryhmät eivät ole toistaiseksi sopineet erityisistä suurista poliittisista avauksista koskien digipalveluita. Etänä ja diginä saatavien palveluiden kehittämistä jatketaan siellä, missä se on järkevää ja perusteltua. Samalla on mielestäni tärkeää huolehtia jokaisen mahdollisuudesta päästä palveluiden piiriin ja käyttää niitä.
Miten tiedolla johtaminen näkyy Lahden kaupungin arjessa tulevaisuudessa?
– Lahdella ei ole varaa poliittiseen tai arkipäivän johtamiseen, joka ei perustu oikeaan tietoon. Kaupunki ja muut toimijat tuottavat merkittävästi erilaista tietoa, jota tulee kyetä aiempaa paremmin jalostamaan johtamisen perustaksi. Esimerkiksi puolueiden välisissä valtuustosopimusneuvotteluissa on hyödynnetty kaupungin hyvinvointikertomuksen tuottamaa tietoa.
Malvan kuherruskuukaudet ovat ohi. Miten se kilpailee suurten museoiden kanssa?
– Malva kilpailee ja erottuu muista laadukkaalla ja omaleimaisella näyttelytarjonnalla ja vierailukokonaisuudella. Samalla on huolehdittava Malvan mahdollisuuksista kehittyä kokonaisvaltaisena elämyksenä: tarvitaan majoitus-, ruokailu- ja aktiviteettikokonaisuuksia.
Mitä Hennalan alueelle tapahtuu tulevalla vaalikaudella?
– Hennalan alue voi tarjota monipuolista asumista lähivirkistysalueiden lähellä. Alueen kehittämistä ohjataan Lahden yleiskaavalla ja siihen liittyvällä Lahden suunta -työllä. Alueen kehittämiseen radanvarressa liittyy myös sopimuksellisia näkökulmia valtion ja sen toimijoiden kanssa, joten vuoden 2027 eduskuntavaalien jälkeen Lahdella on toivottavasti mahdollisuus neuvotella asiasta valtion kanssa osana maankäyttöä, asumista ja liikennettä koskevaa sopimista.
LUTissa opiskelee paljon ulkomaalaisia opiskelijoita. Miten huolehditte, että heille löytyy harjoittelu- ja työpaikkoja?
– Lahden kasvu aidoksi yliopistokaupungiksi tarkoittaa monia asioita, muun muassa opiskelija-asumiseen ja harjoittelupaikkoihin panostamista. Kaupungin on tärkeää tarjota harjoittelupaikkoja omien mahdollisuuksien mukaan. Ennen kaikkea kaupungin tehtävänä on saada lahtelaiset yritykset ja kolmannen sektorin toimijat mukaan kehitykseen. Kaupunki voi kannustaa toimijoita palkkaamaan muunkielisiä osaajia, tehdä rasisminvastaista työtä ja edistää muualla hyväksi havaittuja käytäntöjä, kuten anonyymiä rekrytointia.
Onko ympäristöajattelu jalkautunut Lahteen ja miten se näkyy kaupungin arjessa?
– Lahden asema johtavana ympäristökaupunkina on turvattava myös jatkossa. Se on keskeinen osa Lahden tarinaa, vetovoimaa ja aluetaloutta. Ympäristö- ja luontopolitiikan osalta tarvitaan nykyistä tiivimpää johtamista ja koordinaatiota. Kaupungin tavoite hiilineutraalisuudesta ja luontopositiivisuudesta koskevat koko kaupunkia ja kaikkia sen toimintoja.
Onko hotellikapasiteetin vajaus perussyy, miksi turistit eivät löydä Lahteen?
– Lahden houkuttelevuutta matkailu-, konferenssi- ja tapahtumakaupunkina tulee parantaa tulevalla vaalikaudella monella eri tavalla. Riittävä, oikeantyyppinen ja oikeassa paikassa oleva hotellikapasiteetti on keskeinen osa kaupungin edellytyksiä houkutella lisää matkailua. Tulevalla vaalikaudella tulee edistää uutta hotelli-investointia.
Petri Görman