Lahden kaupunginvaltuusto kokoontui keskiviikkona info-tilaisuuteen kaupungintalolle. Tilaisuuksien tavoitteena on avata asioita yksityiskohtaisemmin valtuutetuille seuraavaan valtuuston kokoukseen (tuleva maanantaina) liittyen sekä samalla antaa valtuutetuille mahdollisuus kysyä tarkentavia kysymyksiä esitteleviltä virkamiehiltä. Tämä keskiviikko ei ollut tästä poikkeus. Kaupunginjohtaja esitteli meille valtuutetuille Lahden talouden tasapainottamisen ohjelmaa vuosille 2018 – 2022. Käytäntö on minusta hyvä ja sitä voisi verrata, vaikka eduskunnan kyselytuntiin. Tosin kuntatasolla ei ole vastaavaa hallitus – oppositio asemaa, kuten eduskunnassa.

Suomen talous kasvaa kolmen prosentin vauhtia ensi vuonna ja hyvä niin. Saako Lahti tästä kasvusta osansa vai olemmeko edelleen jatkuvalla näivetyksen tiellä? Tähän emme saaneet vastausta tai edes yritystä olla mukana. Kalvosarjoissa puhutaan kyllä houkuttelevuudesta ja elinvoimasta, mutta todellinen tekemisen suunnitelma ja polku puuttuvat. Kun kaupunginjohtajaa kuunteli, niin johtopäätös on, että Lahti ei usko edes itse kestävään kasvuun seuraavan viiden vuoden aikana. Eli yksinkertaistettuna Lahden tulopuoli sakkaa jatkossakin – leikataan, leikataan ja toivotaan parasta. Ero menestyvien kaupunkien tapaan toimia ja asenteeseen on suuri. Miksi muut kaupungit ovat onnistuneet houkuttelemaan yksityistä pääomaa mukaan investointeihin ja Lahti on suurten kaupunkien alisuorittaja, kuten Heikki Helin ESS:ssa hyvin kirjoitti? Peruspalveluiden toimivuus ratkaisee paljon. Junassa minulle yksi arvostettu lahdessa asuva ekonomisti totesi torstaina aamulla, että eihän Lahdella mitään hätää ole. Laitetaan sloganiksi, että ”muuta Lahteen, täältä on lyhyt matka Helsinkiin”.

Lahti-konsernin omistajaohjaus on paljon valvojana. Samoin HYKY. Yhteistyö pitää toimia ja uskon, että se toimiikin. Pidemmän aikavälin kehittäminen, rakentaminen, säästöjen hakeminen, myyminen ja ostaminen on taitolaji – vielä kun sitä pitäisi tehdä yhdessä eli yli perinteisten organisaatiorajojen. Osaammeko nostaa omistuksiemme arvoa vai tuhota sitä? Lahti samoin kuin Suomen valtio (VR, Posti jne.) tarvitsee tähän uutta osaamista ja syvyyttä.

Miksi yhtiöitetään, jos ei ole kasvua?

Kaupungin konsernin toimintoja on haluttu yhtiöittää ja viedä markkinoille. Yhtiöiden kasvuun ei kuitenkaan uskota, vaan vaaditaan sopeutuksia ennen kuin liiketoimintaa on edes saatu kunnolla liikkeelle. Näivettymisen kierre on ja pysyy, jollei asenne ja tekeminen muutu. Lahti on panostanut paljon mm. uusiin väyliin ja kaupunki-infraan. Muun muassa toriparkki, matkakeskus ja Kehätie ovat tästä julkisella rahalla tehtyjä työnäytteitä. Kehätien kerrottiin tuovan välittömästi ja välillisesti työtä ja toimeentuloa Lahteen. Missä tämä näkyy Lahden kaupungin strategiassa ja tulopuolella? Kehitetäänkö esimerkiksi Launeen aluetta, kuten pitäisi, koska palvelut pitää tehdä liikenneyhteyksien lähelle? Miten Launeen uimahalli tai vapaa-ajan keskuksen kehittäminen etenee? Puheita riittää, mutta konkreettisia suunnitelmia ei ole ainakaan minulle pystytty esittämään. Virkamiesten tehtävä on ja tulee olla valmistella eri vaihtoehtoja.

Arvosteleminen on helppoa ja siksi haluan tuoda mukaan konkreettisia ratkaisuja Lahden suunnan korjaamiseksi. Uskon, että olemme lähellä sitä tekemisen tasoa, että suunta saadaan muutettua. Lahdessa on paljon hyvää, se on erinomainen paikka asua, meillä on hyviä yrityksiä ja mahdollisuuksia, vaikka mihin. HYKY tulee tekemään omat avauksensa syksyn aikana. SOTE sektori on tärkeä työllistäjä ja elinvoiman tuoja koko maakunnalle ja sen roolia voidaan kehittää paljon.

Matkailun kasvun suurin pullonkaula on houkuttelevan hotellikapasiteetin puute. Siksi tarvitaan japanilaisen Muji-konsernin tapaisia toimijoita, jotta kansainväliset asiakkaat aidosti kiinnostuisivat Lahdesta. Malskin lisäksi vaihtoehtona on Sibelius-taon vieressä oleva tyhjä tontti.

Ville Skinnari

Maailman parhaaksi kehuttu peruskoulumme taantuu ilman ripeitä toimia. Nykyinen hallituskoalitio ei enää arvosta koulutusta eikä panosta siihen. Tänään koulutuksen trendejä ovat eriarvoistuminen, laskevat oppimistulokset ja valtion panostuksen romahtaminen.

Valtion päättäjät ovat kääntäneet selkänsä Suomen suurimmalle ylpeydelle: hyvälle peruskoululle. Valtio tukee kyllä Aalto-yliopistoa perustamalla sinne huippu talousyksikön, mutta kääntää selkänsä kruunujalokivellemme, jonka PISA-tuloksia ihmeteltiin ympäri maailmaa ja tultiin katsomaan kauempaakin!

OAJ on yrittänyt takoa päättäjien takaraivoon, millaisia tekoja pitäisi tehdä, että voisimme vielä pelastaa peruskoulumme, mutta turhaan. Tosiasiassa avainasemassa ovat kuntapäättäjät; meillä Lahden kaupungin valtuusto. Tämä porukka on ollut varsin hiljaa ja katsellut vierestä, Se ei ole edes tuominnut huonosti töitä valvoneita Lahden omia virkamiehiä homekoulusotkuissa, vaan on siunannut kymmenien miljoonien vahingot ilman sanktioita!

Ongelmana ei ole se, etteikö perusopetuksen pedagogiikkaa ja opetussuunnitelmia kehitettäisi. Nyt vain eletään sellaisessa Suomessa, jossa päättäjiltä puuttuu tahto uudistaa rahoitusta ja ohjausta peruskoulumme korjaamiseen. Peruskoululaki on luonteeltaan puitelainsäädäntöä. Siksi se antaa kunnille, siis myös Lahdelle ,lähes rajattoman vapauden luovuudelle, jota ei Lahdessa käytetä ainakaan oppimisen hyväksi.

Lahdessa esimerkiksi keksitään koko ajan keinoja vähentää kustannuksia ja tuottaa perusopetusta yhä halvemmalla. Peruspalveluiden valtionosuusjärjestelmä ei aseta vaatimuksia sille, kuinka paljon rahaa perusopetukseen, kukin kunta, Lahtikin, käyttää. Peruskoulun rahoitus on siis yllättävän paljon kiinni kuntapäättäjien halusta ja tahdosta korostaa koulutusta ja sen tukitoimia.

Erittäin tärkeää on tässä tilanteessa kysyä, onko peruskoulun kehittäminen epäonnistuneiden sote-uudistusten vanki? Ja kauanko tämä tilanne jatkuu? Emme voi enää ulkomaanmatkoilla kehuskella aamukahvipöydässä suomalaisten PISA-tuloksilla, sillä vuoden 2006 jälkeen oppimistulosten lasku on ollut tosiasia. Erityisen huolestuttavaa sellaisten oppilaiden kohdalla, jotka eivät saa koulusta edes jatko-opinnoissa tarvittavaa vähimmäisosaamista.

Kotitaustan yhteys oppimistuloksiin on vahvistunut. Yksityiset koulut toimivat kaupungeissa ja maaseudulla oppimistulokset ovat heikompia kuin kaupungeissa. Erot kasvavat oppimistuloksissa, tuen määrissä,kielivalinnoissa, opetusryhmien koossa ja oppilashuollossa. Erot pääkaupunkiseudun ja muun maan välillä kasvavat!

Päättäjien tulisi muistaa, että uusi oppiminen vaatii investointeja ja opettajien osaamisen jatkuvaa päivittämistä! Peruskoulumme tila ei oikeasti tunneta ja tiedetä, vaikka pitäisi. Eniten pihalla tästä on opetusministerimme Sanni Grahn-Laasonen!  Mihin sivistysporvaristo on kadonnut?

Juhani Melanen

Suomi pelaa Kimbleä -turnauksen finaali järjestettiin viime lauantaina Kauppakeskus Puuvillassa Porissa. Suomenmestaruuden legendaarisessa pöytäpelissä voitti etelälahtelainen Taika Elpiö.
– Olen pelannut Kimbleä jo monta vuotta ja sen vuoksi osallistuin toukokuussa semifinaaleihin Lahdessa. Voitin tämän osakilpailun, josta pääsi kaksi parasta pelaajaa Poriin taistelemaan suomenmestaruudesta.

Porin finaaleissa Taika voitti kaikki kolme peliä.
– Finaalissa meitä pelasi neljä kilpailijaa vastakkain.

Hyvä Kimblen pelaaja on Taikan mielestä tarkka ja hän seuraa jatkuvasti, mitä vastustaja tekee.
– Minulla on sellainen taktiikka, että jos saan kutosen, niin otan aina uuden nappulan mukaan peliin.

Taikalta oli jäädä väliin Lahden osakilpailu toukokuussa, kun tyttö oli kaatunut päivää aiemmin pyörällä.
– Onneksi iskä sai houkuteltua minut pelaamaan, eikä se asfaltti-ihottuma enää pelitilanteessa minua haitannut.

Lautapeleistä voi oppia enemmän

– Pelaamme kotona Afrikan tähteä,Canastaa ja Kimbleä. Pöytäpelit ovat paljon mielenkiintoisempia kuin tietokonepelit.

Suomenmestarin mielestä ei ole terveellistä tuijottaa monta tuntia päivässä tietokoneen monitoria.
– Niin ja tietokonepelit koukuttavat helposti. Olen minäkin niitä sen verran pelannut.

Kimbleä Taika oppi pelaamaan viisivuotiaana, kun tuttavaperheen vieraillessa oli aina tapana ottaa yksi erä tätä peliä.
– Kun tajusin, että voitin mestaruuden, niin silloin oli kyllä todella siisti fiilis.

Lahtelainen 10-vuotias mestari aikoo sijoittaa 3000 euron voittorahat omaan poniin.
– Olen mä jo ehtinyt muutamaa ponia katsella, mutta ei me olla vielä päätöksiä tehty.

Petri Görman

Liipolan monitoimitalon nimeksi tuli nimikilpailun kautta Onni.
– Onni-nimi sai kymmeniä ehdotuksia, kertoo koulun rehtori Maritta Turunen.
Nimelle onkin todella vahvat perusteet ja perinteet, sillä suuri osa nykyisestä Liipolan asuinalueesta oli aikanaan puutarhuri Onni Liipolan omistuksessa.

Onni Liipolalla (1875-1950) oli kolme tytärtä. Sinikan pojat Kalle ja Jussi Ruutu sekä Vapun poika Heikki Liipola kävivät äskettäin kylässä heidän isoisänsä nimeä kantavassa monitoimitalossa. Rehtori Maritta Turunen esitteli vierailleen koulun tilat perinpohjin, ja entiset koululaiset saivatkin hämmästellä ja ihastella nykykoulun monipuolisuutta ja monimuotoisuutta.

Puutarhuri Onni Liipola oli ahkera ja lahjakas. Hän toimi Lahden kaupungin puutarhurina vuosina 1905-1906 ja vaikutti mm. Lahden puistojen kehitykseen. Hänen oma puutarhansa oli nimeltään Osmola, ja se sijaitsi Asemantaustassa aivan rautatieaseman läheisyydessä.

Tutkija Riitta Niskanen pitää Liipolaa ja hänen puutarhaansa lahtelaisen puutarhahistorian virstanpylväinä. Onni Liipola oli erityisesti omenamiehiä. Etelä-Suomen Sanomat kertoi 14.9.2014, että Lahden seudulla merkittävää työtä teki 1900-luvun alkupuoliskolla Osmolan taimisto, joka keräsi ja otti lisäykseen hyviksi havaitsemiaan paikallislajikkeita ja siemenlähtöisiä omenapuita.

Liipolan taimistossa oli omenalajikkeita, joilla on paikallisia nimiä: Jalkarannan kesä, Osmolan syys ja talvi sekä Paasikivi. Juho Kusti Paasikivihän oli Lahden yhteiskoulussa opettajana, ja häneen Liipola oli tutustunut ystävänsä kielentutkija ja diplomaatti G.J. Ramstedtin välityksellä, joka myös oli jonkin aikaa yhteiskoulun opettajana.

– Ramstedt oli äitini kummi. Hän toi Vapulle hienoja Japanin-tuliaisia ja isoisä Onnille eksoottisten kasvien siemeniä, kertoo Vapun poika Heikki Liipola.

Onni Liipola oli monipuolinen ja -taitoinen ihminen, kaiken lisäksi hänellä oli vielä täysihoitolakin Pulkkilanharjulla. Siellä vieraili tunnettuja lomalaisia mm. Lauri Kristian Relander. Onni Liipolan pikkuveli oli kuvanveistäjä Yrjö Liipola, jonka veistos ”Työn patsas” on Lahden kaupungintalon puistossa.
Onni Liipolan tytär Vappu Liipola opiskeli kuvataiteilijaksi, mutta hänestä tuli merkittävä lasten- ja nuortenkirjailija, jonka teoksia ovat mm. Tiina Talitintti ja Eläinystäviäni.

Kaija Halme

Autokansaa puhuttavat netissä parhaillaan erään saksalaisen automerkin tyyppiviat. Termillähän tarkoitetaan kullekin eri automerkin mallille tyypillisiä vikoja, jotka ovat yleensä normaaleja kulumavikoja. Fiksu autonostaja varmistaa aina etukäteen, onko hänen seuraavassa kulkupelissään korjattu sille tyypilliset viat vai joutuuko niiden korjauksen pulittamaan ehkä piankin omasta pussistaan.

Kotimainen tv-viihde on kärsinyt pitkään lastentaudeista, joita voisi hyvinkin kutsua tyyppivioiksi. Voisin kuvitella, että tuotantopalaverissa on erästäkin suhteellinen tuoretta viihdeohjelmaa rakennettu seuraavien periaatteiden varaan:

1. Tehdäänpä joku kokkiohjelma, ne ovat olleet meillä ja maailmalla pitkään suosittuja. Ihmiset tykkäävät syödä, ja kaikkihan meistä syövät jotain.

2. Otetaan mukaan Sami Hedberg. Eikös se ole kova poika syömään, ainakin aina ennen kuin laihduttaa? Sitäpaitsi kaikki tuntevat sen, ja se osaa väännellä naamaansa hauskasti. Menestys on taattu, eihän kukaan voi olla rakastamatta Sami Hedbergiä!

3. Unohdetaan käsikirjoitus. Onhan meillä Sami Hedberg ja sen naama!!! (Yksi selkeä merkki käsikirjoituksen puuttumisesta on se, että jos esiintyjät eivät keksi enää mitään hauskaa sanottavaa, he panevat tanssiksi. Laskekaapa ihan huviksenne, miten usein näin tapahtuu ohjelmissa, joissa vaikkapa Hedberg ja Janne Kataja ovat mukana.)

Jos joku lukijoista ei ole vielä hiffannut, kenelle mainosrahoitteisilla kanavilla tehdään ohjelmia, paljastettakoon nyt, että ei suinkaan katsojille, vaan mainostajille. Ja kuten vähänkin televisiota seurannut ymmärsi, viittasin äskeisellä TV 5:n Komediakeittiö-sarjaan. Se on mielestäni ala-arvoisinta soopaa, mitä tuutista on suollettu pitkään aikaan ulos. Jopa kaiken maailman viidakon tähtöset olivat tekeleen rinnalla laatutyötä! Mitä Hedbergiin tulee yleensäkin, hänen opinnäytteensä Grillit huurussa sai kuulla kunniansa jo avauskaudella, eivätkä opiskelut ole tuottaneet näköjään tulosta toisellakaan yrittämällä.

Mainoksissa ei ole sinänsä mitään pahaa, vaan ne ovat keskeinen osa mediatoimintaa. Mutta hyödyttääkö liian tiukka kohderyhmäajattelu pitemmän päälle ketään? Tietyn teeman varaan rakennetut ohjelmat keräävät tolkuttoman ennakkopuffauksen ansiosta korkeat katsojaluvut aloitusjaksolleen, jonka jälkeen katsojat vaihtavat kanavaa. Komediakeittiökin on houkutellut mukaan lukuisia elintarvike- ja kodinkonealan mainostajia. Yksi johtavista kauppaketjuistamme on jopa avoimesti sen pääsponsori.

Ehkäpä parempi tulos, niin mainostajien kuin ohjelmantekijöidenkin kannalta – katsojista puhumattakaan – saataisiin, jos tehtäisiin oikeasti laadukkaita, etukäteen suunniteltuja ja taitavasti käsikirjoitettuja viihdeohjelmia, eikä luotettaisi enää improvisaation voimaan. Ne vetäisivät mukaansa mainostajia laidasta laitaan. Samaa ruokaa hyvästä sketsiviihteestä pitävät syövät, samaa kahvia juovat ja samoilla autoilla ajavat kuin kokki- tai moottoriohjelmia seuraavatkin.

Aikakauslehdistössä on ajoittain painittu samanlaisten ongelmien kanssa. Erikoisjulkaisut ovat syöneet turvallisten, joka viikko ilmestyvien perhe- ja naistenlehtien ilmoitustilaa. Kuitenkin peruselintarvikkeita ja kestokulutushyödykkeitä kannattaisi nimenomaan mainostaa koko kansan lehdissä, koska sitä kautta saisi lisää kontaktipintaa. Esimerkiksi 7 päivää -lehdellä oli aloittaessaan vaikeuksia ilmoitusmyyntinsä kanssa, koska se profiloitui heti alusta lähtien häpeilemättömästi juorulehdeksi. Vasta levikinnousu ja sitä kautta pääsy kamppailuun yleisaikakauslehtien paalupaikasta sai mainostajat kokeilemaan uutta välinettä.

Kotimaisen tv-viihteen tyyppivikoja on myös kiire kuluttaa uudet suosikkiesiintyjät loppuun mahdollisimman tehokkaasti. Kansansuosikkeja pyöritetään samanaikaisesti eri produktioissa kyllästymiseen asti, jollei omassa nimikko-ohjelmassa, niin vähintäänkin jonkin hömppävisailun vieraana tai panelistina. Tälläkin hetkellä, jos avaa television, mitä suurimmalla todennäköisyydellä löytää edestään Hedbergin tai Katajan pärstän. Aikaisemmin törmäsi melkein yhtä suurella varmuudella Roope Salmiseen. Sellainen alkaa tyypistä riippumatta pikku hiljaa tympiä.

Ilkka Isosaari

Mikkelinpäivänä kirkossa muistetaan enkeleitä. Monelle ensimmäisenä enkeleistä tulee varmasti mieleen lapsuuden kiiltokuvien vaaleakiharaiset hymyilevät kasvot ja valkoiset siivet. Myös iltarukouksessa on ehkä rukoiltu enkelien varjelusta. Raamatussa enkeleistä puhutaan Jumalan lähettiläinä, esimerkiksi 2. Mooseksen kirjassa Herra sanoo lähettävänsä enkelin ”kulkemaan sinun edelläsi, suojelemaan sinua matkallasi.” Taannoin iskelmässä kyseltiin, enkeleitä onko heitä? Riippumatta siitä, uskooko enkeleihin, voi ajatella, että niihin liittyy lohdullinen ajatus Jumalan huolenpidosta. Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, niin kuin psalmissa sanotaan.

Enkelit ovat suojelijoita, varjelijoita ja vierellä kulkijoita. Ne on Luoja lähettänyt luoduilleen turvaksi ja lohdutukseksi, saattajiksi elämänpoluille. Enkelit ovat myös Jumalan sanansaattajia, viestintuojia.

Enkeliaiheisessa virressä lauletaan ”maan korvessa kulkevi lapsosen tie.” Varsinkin näin syksyisin joskus tuntuu, että vaellamme pimeässä korvessa. Ilmat alkavat viiletä ja illat pimentyä. Voi tuntua, että samalla kun päivänvalo katoaa, ulkoinen pimeys tunkeutuu ihmisen sisälle asti. Koko ajan väsyttää, arki painaa ja tuntuu etteivät voimat riitä mihinkään.

Pimeän keskelle Jumala lähettää enkelinsä meistä huolehtimaan. Enkelit kulkevat vierellämme ja kuiskivat korviimme lohdun ja toivon sanoja kertoen näin Jumalan rakkaudesta. Joskus kuitenkin tuntuu siltä, että siellä missä erityisesti kaivattaisiin enkelin kosketusta, jää suojelus puuttumaan. Kaikki ei aina mene niin kuin itse haluaisimme. Jumalan rakkaus on kuitenkin totta ja aivan erityisesti läsnä siellä, missä on murtunut mieli ja särkynyt sydän.

Ilon ja surun hetkinä voimme rukoilla virren 496 sanoin:
”Enkelit, Jeesus, lähetä kulkemaan aina vierellä.”

Maija-Reetta Katajisto
Launeen seurakunta

Tiistaina eduskunnassa alkoi keskustelu valtion tulo- ja menoarviosta vuodelle 2018. Ensi vuoden budjetista alusti vastaava ministeri eli valtiovarainministeri Petteri Orpo. Ensi vuoden budjetti ei muuta talouspolitiikan kokonaiskuvaa. Menopuolelle tehdään koko hallituskaudella 4 miljardin leikkaukset. Sopeutus jää näin itse asiassa vähäisemmäksi kuin edellisellä hallituskaudella. Verotusta kevennetään noin 1,5 miljardia euroa. Hallituksen pienet lisäykset hyviin kohteisiin, kuten koulutukseen ja sosiaaliturvaan, ovat pieniä verrattuna pysyviin leikkauksiin. Hallitus laittaa laastaria avohaavaan, mutta ei sitä halua kansalaisille kertoa. Samalla tehdään samoihin kohteisiin uusia leikkauksia ensi vuonna esimerkiksi aiemmin päätettyjen indeksijäädytysten muodossa.  Työllisyyttä tukevat rakenneuudistukset jäävät tekemättä. Esimerkiksi päätös perhevapaiden uudistamisesta ja oppivelvollisuuden pidentämisestä jäävät tulevaisuuteen.

Positiivisia asioitakin budjetissa on. Yksi on sisäiseen turvallisuuteen eli mm. poliisien määrään panostaminen. Poliisien määrä ei kuitenkaan lisäänny vaan tavoite pysyä nykytasolla eli 7200 poliisimiehessä. Takuueläkkeeseen saatiin edes jotain eli 15 euron kuukausikorotus. Kolmas on nuorisotyöttömyyden ja nuorten aktivointiin tähtäävän ohjaamotoiminnan vakinaistaminen. Siitä meillä on Lahdessakin hyviä kokemuksia ja tuloksia. Sen sijaan Lahdessa kehitetty ”Matkalla Duuniin” toimintamalli ei vielä saa sellaista vakinaista asemaa Suomessa, kun sen saavutuksille kuuluisi.  Yrittäjävetoinen toimintamalli on pystynyt tarjoamaan ensimmäisen työmahdollisuuden monille nuorille Lahdessa ja muualla Suomessa. Olemme lahtelaisten kanssa käyneet esittelemässä hanketta työ – ja elinkeinoministeriössä ja sen toimivuuden tunnustavat kaikki. Hyvien toimintamallien kansallistaminen on edelleen liian hidasta Suomessa.   Uuden yritystoiminnan tukemiseen eli Tekesille lisätään valtuuksia 30 miljoonaa euroa. Se ei kuitenkaan paikkaa aiemmin tehtyjä Tekes – leikkauksia. Isossa kuvassa Suomen osaamisen taso putoaa verratuna muihin OECD -maihin.

Julkisen sektorin pienipalkkaiset maksavat

Kilpailukykysopimuksen seurauksena julkisen sektorin naisvaltaisten toimialojen työntekijät ovat maksajina menetettyjen lomarahojen muodossa. Moni joutui jättämään kesän lomamatkan perheen kanssa väliin, kun rahaa ei vain ole tarpeeksi.  Samaan aikaan yritysjohtajat sopivat toistensa kanssa ristiin mitä parempia palkkoja ja eläkkeitä. Se ei ole oikeudenmukaista, eikä kuulu suomalaiseen tasa-arvoiseen ja oikeudenmukaiseen hyvinvointivaltioon.

Ministeri Orpon mukaan Suomi pystyy nyt voittamaan markkinaosuuksia maailmalla. Vientivetoiselle taloudelle on myrkkyä edelleen viennin pohjan kapeus. Kasvu on hyvä asia, mutta kun sen pintaa raaputtaa, niin nähdään, että se on edelleen liian harvojen PK – yritysten herkkua.   Kysyin ministeri Orpolta keskiviikkona eduskunnassa, että ymmärtääkö hän, että todellisuudessa Suomen kasvun pohja on liian ohuella pohjalla? Pelkkä telakkateollisuus ei riitä, vaan tarvitaan uusia avauksia mm. kyberosaamisessa, kiertotaloudessa ja kuluttajabrändeissä.

Lapsivähennyksen poistuminen kiristää lapsiperheiden verotusta. Lahtelaisella 2000 euroa kuukaudessa tienaavan perheen äidin tai isän verotus kiristyy 2 lapsen ja vanhemman perheessä tai 2 lapsen yksinhuoltajalla yli 200 euroa vuodessa. Lapsiperheet hallitus valitsi ainoaksi ryhmäksi, joilla verotus selvästi kiristyy. Työtä tekevät perheet maksavat. Eli juuri he, jotka tekevät työtä, maksavat veroja ja kasvattavat lapsia. Kiireisen työelämän ja lasten harrastusten kulujen kattamisen keskellä tätä ei leikkausta ei olisi pitänyt tehdä.

Ville Skinnari

Helsingin Sanomien toimittaja Anna-Stina Nykänen pohtii sunnuntaina 17.9 kahdella aukealla, miksi suomalaiset 30- vuotiaat naiset ovat epätasa-arvoisia, eivätkä saa orgasmeja mummojensa tavoin? Hän marssittaa asiantuntijakseen Väestöliiton tutkimusprofessorin Osmo Kontulan, jonka kaiken järjen mukaan pitäisi olla alan mies, mutta heppoisiahan pojan päättelyt loppupelissä paljastuivat!

HS huutaa apua lukijoiltaan tähän ongelmaan verkkosivuillaan, mutta itse en aio sinne kirjoittaa, vaan myös alan miehenä (kolme avioliittoa ja Kama Sutran musta yö) aion kertoa uskollisille lukijoilleni, mistä tässä hömpötyksessä oikein on kysymys!

Seksitutkimuksia on maailmassa tehty jo 1800-luvulta alkaen ja tullaan tekemään, mikäli rahoitusta tällaiseen tutkimukseen saadaan, joko yksityisiltä säätiöiltä tai yliopistoilta. Tosiasia on, että naisten sukupuolikäyttäytyminen on muuttunut valtavasti juuri viime vuosikymmeninä.

Todellinen seksuaalinen vallankumous koettiin juuri meidän isojen ikäluokkien aikana. Syitä olivat e-pillerit ja vapautunut alkoholipolitiikka. Poikamiehinä ja tyttöinä töihin tultiin joka päivä eri puolilta opiskelukaupunkia, ei sen kummallisempaa ollut. Kontula ihmettelee, että vaikka 1970-luvuilla tapahtui tasa-arvoistumista työelämässä, koulutuksessa, kotitöissä ja lastenhoidossa, mutta orgasmeissa ei!

Naisilla on nykyään paljon enemmän seksikumppania kuin ennen ja miesten taso seksipartnereina vaihtelee suuresti. Ennen alfaurokset saivat raataa tosissaan ja joka yö säilyttääkseen reviirinsä, mutta nyt pesälle pääsevät kaiken maailman nörtit Enpshkaa myöten.

Suomalaisen menestyneen miehen kuva on muuttunut. Ennen ”herrasmiehen” erotti pukeutuminen, nyt pelimiljonäärit hengailevat tennistossuissa ja amerikkalaisen maatyöläisen asuissa: farmareissa. Suomalaisten miesten sperma on huonontunut, kun kasvisruoka ja mannavelli ovat yleistyneet. Punaista lihaa syövä mörökölli on hävinnyt, kun nämä akateemiset akat ovat lisääntyneet siksi, että Suomen nykyinen koululaitos ja yliopisto suosii selvästi enemmän tyttöjä kuin poikia pääsytutkinnoissa.

Nämä tyydyttämättömät akateemiset akat eivät ota ”löppahousuja” ja prekariaatteja aviomiehikseen ja suosivat suhteita avioliitossa olevien ns. menestyneiden miesten kanssa. Heillä on käytettävissään koko sähköinen orgasmin tuottamiseen tarvitsema välineistö vibraattoreista sähköharjaan. Näillä homma hoituu kivasti eikä orgasmi ole ongelma.

Tunnustamaton tosiasia on, että naiset keskittyvät enemmän seksissä miehen orgasmiin kuin omaansa. Vaihtelut ovat kuitenkin suuria, joku nainen huutaa kuin jalopeura kymmenien orgasmien villitessä häntä petileikkien aikana. Frigidit naiset eivät saa sitä koskaan, vaikka alan
mies olisi kuinka taitava polkemaan tahansa. Naiset vaativat kolmen tunnin esileikkejä, mutta eivät sittenkään saa orgasmia. Taitavat naiset osaavat leikkiä orgasmia tarvittaessa pyydystäessään elättäjää ja sehän tunnetusti riittää. Ainahan voi ottaa rakastajan!

On hyvä pitää mielessä, että orgasmia voi aina myös opetella. Alan mestareita ei kuitenkaan löydy enää keltaisilta sivuilta. Parasta on edelleen kuulostella
apua naiskavereilta! Todelliseksi orgasmiongelma tulee vasta sitten, elleivät suomalaisnaiset todella nauti
seksistä ? Suurin ongelmaryhmä ovat 30 vuotiaat naiset? He tarvitsisivat apua alan vanhoilta mestareilta. Ei muuta kuin kyselemään!

Jussi Melanen

Kaupunkilaiset ja kaupungin metsätoimen edustajat tekivät torstai-iltana yhteisen kokemuskävelyn Kerinkallion virkistysalueella. Mukana oli lähes kolmekymmentä kaupunkilaista.

Lahden kaupunki toteuttaa parhaillaan laajaa suunnittelu- ja vuorovaikutusprosessia, jonka avulla selvitetään asukkaiden näkemyksiä Kerinkallion virkistysalueen kehittämistarpeista. Lahden eteläisen kehätien tielinjaus kulkee Kerinkallion virkistysalueen halki, joten hakkutöillä ja
uudella tiellä on alueelle suuri vaikutus.
– Haluamme tehdä jäljelle jäävästä Kerinkallion virkistysalueesta entistä paremman, ja keräämme suunnittelua varten asukkaiden ja alueella liikkujien kokemuksia ja mielipiteitä, sanoo Lahden kaupungin metsäpäällikkö Anna-Maaria Särkkä.

Ulkoilureiteille muutoksia

Lahden eteläisen kehätielinjan hakkuut toteutetaan vahvistetun tiesuunnitelman mukaisella alueella 1.9.2017-1.4.2018. Hakkuu-urakoitsijana toimii Hakevuori Oy, jonka tavoitteena on toteuttaa hakkuut vuoden loppuun mennessä.

– Tielinja kulkee Kerinkallion virkistysalueen halki ja katkoo muutamia käytettyjä ulkoilureittejä. Tiesuunnitelmassa on kuitenkin osoitettu korvaava ulkoilureitti Liipolan tunnelin päältä, jonka tarkempi sijainti täsmentyy ensi kesään mennessä. Kerinkallion ulkoilureitti suljetaan tielinjan alueelta hakkuun ajaksi mutta avataan sen jälkeen. Varsinainen tien rakentaminen alkaa ensi kesänä, jolloin työmaa-alue rajataan kululta.

Virkistysalueet ovat tielinjaa lukuun ottamatta normaalissa virkistyskäytössä.
– Tiesuunnitelman mukaisen korvaavan ulkoilureitin rakennettua pohjois-eteläsuuntainen yhteys Kerinkallion virkistysalueen läpi palautuu.

Kaupunki on avannut karttapohjaisen verkkokyselyn, jonka avulla selvitetään asukkaiden näkemyksiä Kerinkallion virkistysalueen kehittämistarpeista.
– Kyselyyn voi vastata 25.9.2017 saakka. Kyselyyn voi vastata myös paperilomakkeelle. Alueen kartalla varustettuja kyselylomakkeita voi noutaa Lahti-Pisteestä

Kerinkallion alueen metsäsuunnitelma laaditaan talvikauden 2017-2018 aikana.
– Kirjanpainajan tuhoamaa kuusikkoa uudistetaan tulevan talven ja vuoden 2018 aikana.
– Kerinkallio-Liipolan virkistysalue on rikas linnustoltaan ja muilta luontoarvoiltaan. Alueelta on tavattu muun muassa liito-oravaa ja pohjantikkaa.

Petri Görman

Tunnustettakoon heti alkuun julkisesti, että suomalainen iskelmä ei ole varsinaisesti omaa lempimusiikkiani, vaikka monet Junnu Vainion ja Vexi Salmen varhaisemmat sanoitukset haastavat ulkomaalaiset alkuperäisversiot, samoin kuin muutamat laulutulkinnat, ennen kuin siirryttiin toivottomaan konepopin aikaan. Olen varhaisen heavy- ja soul-musiikin ystäviä, joten uutiset muusikoiden huumeiden käytöstä eivät ole koskaan tulleet yllätyksenä.

Jari Sillanpään huumekäryssä tuomittavinta olikin, että hän lähti amfetamiinin vaikutuksen alaisena auton rattiin. Kehtasi vielä julkisessa anteeksipyynnössään, joka toi väistämättä mieleen poliitikkojen vastaavat sepustukset , huomauttaa, että hän ei suinkaan törttöillyt liikenteessä, kuten poliisi oli asian muotoillut. Mitä muuta kuin törttöilyä on ajaa keltaisen viivan yli ja arvioida itsensä ajokuntoiseksi, koska metamfetamiinia, kristallia, vauhtia eli piriä oli nautittu vain pieni annos? Piripäisen vauhtiveikon kristallinkirkasta logiikkaa!

Omasta puolestani muusikot saavat vetää kotonaan tai studiossa minkälaista kamaa tahansa, kunhan pysyvät neljän seinän sisällä ja vahingoittavat vain itseään. Ja niinhän suomalaiset muusikot ovat hyvin pitkälti tehneetkin. Siis ne, jotka huumausaineita käyttävät. Julkisuuden valokeilaan aiheen tiimoilta joutuneet nimet edustavat vain jäävuoren huippua. Joillekin saattoi tulla yllätyksenä, että viina vahvempia aineita käyttävät kyytipoikana muutkin kuin perinteiset rokkarit; mutta yhtä lailla muusikoista löytyy jopa absolutisteja, ja trendi vie entistä enemmän siihen suuntaan.

Siksipä repäisevät lehtiotsikot, että Siltsun pirikäry olisi jakanut kansan kahtia, jyrkkiin vastustajiin ja empaattisiin ymmärtäjiin, ikään kuin maahanmuuttokysymyksessä, olivat puhdasta sensaatiohakuisuutta. Näinhän ei ole käynyt; korkeintaan fanit ovat jakaantuneet. En ymmärrä kuitenkaan, miksi fanien pitäisi tuskailla koko asian kanssa.

Nuorena pojankoltiaisena luin Musa-lehdestä lempiyhtyeeni Deep Purplen jäsenten haastattelun suosikkilevyihini kuuluvan Machine Headin äänitysten yhteydessä. Siinä bändin jätkät totesivat, että pilvi ei toimi heille, koska se hidastaa soittoa ja laulua. Ymmärsin silti, että kokeiltu on, mutta se ei tehnyt nuoresta vannoutuneesta fanista koskaan pilviveikkoa. Fanitin samoihin aikoihin myös Elton Johnia. Hänen tulemisesta ulos kaapista ei myöskään vaikuttanut mitenkään seksuaaliseen suuntautumiseeni tai saanut viemään hänen levyjään kierrätykseen.

Jari Sillanpään suosio on jatkossa pitkälti hänen omissa käsissään, käyttäytyvätpä herkkähipiäisimmät fanit miten tahansa. Jos hän pelaa korttinsa oikein, hän kääntää vastoinkäymiset voitokseen, ja jengi pitää häntä Suomen Robbie Williamsina tai George Michaelina. Tiehän olisi sen jälkeen kuin puunattu kansainvälisille areenoille – kun tuota katu-uskottavuuttakin nyt löytyy. Jarin tappioksi täytyy kuitenkin todeta, että hänen julkinen anteeksipyyntönsä oli niin ylimielinen ja koruton, että takapakkia uralla tulee joka tapauksessa jonkin verran.

Oma lukunsa on ollut miehen saama aggressiivinen nettipalaute, jossa ovat yhdistyneet jälleen vääristyneet päämäärät, pinttyneet ennakkoluulot, huono historiantuntemus ja onneton suomen kielen taito. Kovimmat lynkkaajat kokevat taas edustavansa niin sanottuja Suomen kansan syviä rivejä tai peräti enemmistöä. Rajuimman palautteen antajat ovat toivoneet Jarin palavan samassa helvetin tulessa, jonne on aikaisemmin sysätty homot, suvakit, vihreät, Kallion moskeijan puolustajat ja ”muutkin kasvissyöjät”. Tämänkaltaisten ajatusten takaa löytyy myös entisiä Sillanpää-faneja. Luoja paratkoon meitä Suomi-iskelmän rappiolta!

Ilkka Isosaari