Suomalaisten suhtautumista Katalonian itsenäisyyskamppailuun ei voi määritellä enää perinteisten puoluerajojen mukaan. Se todistaa, että tapa jakaa nykyisin valtaa käyttävät puolueet vasemmistoon ja oikeistoon, on aikansa elänyt. Katalonian irtautuminen Espanjasta viehättää yhtä lailla vasemmistoliiton kannattajia kuin perussuomalaisia.
Puhutaan nationalismista. Nationalistejahan me suomalaisetkin olimme, kun pyrimme irti venäläishallinnon ikeestä. Vähäväkisenä kansana meidän on helppo asettua Euroopan vähemmistöjen puolelle. Omatkin sympatiani ovat katalonialaisten puolella, ja sydämeni sykkii myös itsenäisyyttä tavoittelevalle Skotlannille.
Nämä ovat tunnepitoisia asioita, joissa ei ole olemassa yhtä totuutta. Nationalismikin ruokkii kärjistyneimmässä muodossaan helposti ääriajattelua, Rajat kiinni -mentaliteettia, jolla halutaan säilyttää oma kansallinen rotu puhtaana. Vastustan sellaista yhtä paljon kuin väkivallan käyttöä minkäänlaisena poliittisena aseena. Kansallisten erityispiirteiden vaaliminenhan on pohjimmiltaan erilaisuuden hyväksymistä, mikä tarkoittaa myös vieraanvaraisuutta ja toisella tavalla ajattelevien puolustamista. Salli minun ajatella itsenäisesti, sallin saman sinullekin.
Pari nykyrajoista kiinni pitävää pakkoruotsin kiihkeää vastustajaa tuli kysymään minulta pian Katalonian mellakoiden jälkeen, sallisinko Ahvenanmaan irtautumisen Suomesta. Vastaukseni oli kyllä. Ymmärtäisin myös, jos Ahvenanmaa haluaisi liittyä osaksi Ruotsia. Mielestäni jokaisen itsenäiseksi pyrkivän kansakunnan pitäisi saada päättää omista asioistaan. Ja mitä tulee Ahvenanmaahan, jokainen saarella vähänkin pitemmin aikaa viettänyt tietää, että sen kulttuuri ja arki ovat huomattavasti lähempänä ruotsalaista kuin suomalaista elämänmuotoa. Ahvenanmaalaiset lukevat ruotsalaisia iltapäivälehtiä, eivätkä ole välttämättä aina tarkasti kartalla, kuka on Suomen kulloinenkin pääministeri, tangokuningas tai Miss Suomi. Heidän kotinsa on myös maantieteellisesti lähempänä Ruotsia.
Ahvenanmaalaiset eivät myöskään kohtele suomalaisia niin ylimielisesti kuin väitetään. Totta kai he puhuvat perinteiselle votkaturistille vain ruotsia, jos tämä yrittää ympäripäissään kyykyttää ravintolahenkilökuntaa ja vaatii kaljaa valomerkin jälkeen. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
Kaikkein suvaitsevaisimmaksi seuduksi Suomessa ovatkin nykyisen maahanmuuttoaallon aikana osoittautuneet ruotsinkieliset alueet, kuten manner-Suomen viimeisenä kuntana ainoastaan ruotsia virallisena kielenä vuoteen 2015 asti käyttänyt Närpiö. Sen murretta ymmärtävät yhtä huonosti niin muut Suomessa kuin Ruotsissakin ruotsia äidinkielenään puhuvat.
Kuten olettaa saattaa, pohjanmaalaisen Närpiön yleisin sukunimi ei ole vielä nykyäänkään Virtanen, Korhonen tai Mäkinen. Se ei ole myöskään Johansson, Nyman tai Lindholm. Se on Nguyen. Tämä johtuu paikkakunnalle 1980-luvulta alkaen tulleista vietnamilaisista maahanmuuttajista. He ovat saapuneet Närpiöön kaupungin tomaatin- ja kurkuntuotannon työpaikkojen takia, tietää Helsingin Sanomat kertoa. Ja ainakin tähän mennessä kaikki osapuolet ovat olleet tyytyväisiä.
Ilkka Isosaari