Tutkivan journalismin pioneeri, amerikkalainen I. F. Stone varoitteli toistuvasti, että kaikki hallitukset ja valtaapitävät valehtelevat. Hän oli piikki varsinkin äärioikeistolaisten maanmiestensä lihassa ja aika lailla oikeassa, katsokaapa vaikka nykymenoa Suomessa. Stonen mukaan terve epäily on yksi kehityksemme moottoreista.
Meille valehdellaan jo suurinpiirtein kehdosta lähtien. Pikkulapset pannaan yhä uskomaan joulupukin ja hammaskeijun kaltaisiin taruolentoihin, jotta he tottelisivat. Monien vanhempien kasvatus perustuu edelleen hyväksi havaittuun pyhään kolminaisuuteen, jonka tukijalkoja ovat uhkailu, kiristys ja katteettomat lupaukset. Viimeistään varhaisessa teini-iässä ajetaan havahtumaan uskonnollisesti. Eri uskontokunnat jakavat erilaisia totuuksia. Kilpailu siitä, kuka tarjoaa parasta jumalanrakkautta, on mennyt niin kovaksi, että se pitää ratkoa sotimalla. Verisintä kamppailua käydään saman uskonnon sisällä.
Median tarinat nuorisojulkkiksista jakavat vääränlaista mielikuvaa makeasta elämästä. Kulissien takaa löytyy usein henkisiä ongelmia, väkivaltaista käytöstä ja päihteiden väärinkäyttöä. Urheilijoiden pään menoksi keksitään yhä uusia doping-menetelmiä. Liikutaan sillä kuuluisalla harmaalla alueella, koska tärkeintä ei ole ollut pitkään aikaan liikunnan ja yhdessäolon riemu, vaan sokea mitalien tavoittelu keinolla millä hyvänsä.
Parisuhteessa puolisot eivät kunnioita toisiaan. Yhä useampi haluaa virallistaa parisuhteensa ja samaan aikaan avioerojen määrä kasvaa. Papin edessä lausutut lupaukset ovat pelkkää sanahelinää. Työelämässä saat kenkää viimeistään juuri eläkeiän kynnyksellä. Vedotaan tuotannollisiin syihin, vaikka firma saattaa tehdä samaan aikaan ennätyksellisen voittotuloksen.
Olemme elämämme aikana tottuneet myös joka tuutista tulvivaan mainosten virtaan, emmekä huomaa, miten törkeästi meille valehdellaan päin naamaa. Prosessoitua ruokaa verrataan häpeämättömästi äidin lihapulliin ja autotehtaat kusettavat kuluttajaa päästölukemillaan. Vaihtoehtoinen lääketeollisuus nyhtää rahat epätoivoisilta vanhuksilta ja vähän nuoremmiltakin, vaikka tilastot ovat osoittaneet, että valtaosa vaivoista katoaa itsestään. Hyväksymme mukisematta sellaisen keinotekoisen termin kuin vaihtoehtoinen lääketiede, vaikka oikeasti kyse on uskomuslääkinnästä. Emmehän me puhu vaihtoehtoisesta maantieteestä tai vaihtoehtoisesta fysiikastakaan.
Kaiken edellä luetellun jälkeen, ymmärrän ihmisiä, jotka ovat pettyneet politiikkaan niin, että äänestäminen ei enää kiinnosta heitä. Sillä kaikkein eniten valehtelevat valtaan pyrkivät poliitikot. Trump, Putin, Erdogan, Sipilä, Soini, Stubb… Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Vai pitäisikö minun pyytää anteeksi; poliitikkohan ei virallisesti valehtele, vaan puhuu muunneltua totuutta.
Mitä järkeä on siis lukea tai kuunnella vaalilupauksia, jotka on tehty ainoastaan rikottaviksi? Suurin osa äänestämättä jättävistä varmaankin ajattelee, että häntä ei petetä kuin kerran. Ikävä kyllä, äänestämättä jättämällä pettää kuitenkin kaikkein eniten itseään. Varsinkin, jos haluaa muutosta vallitsevaan tilanteeseen, kuten minä haluan. Älkää jättäkö äänioikeuttanne käyttämättä viikon päästä kuntavaaleissa. Yrittäkää löytää itsellenne oikea ehdokas, vaikka tiedän kokemuksesta, että se on erittäin vaikeaa.
Ilkka Isosaari