Kauppias Mikko Puhakka: En usko, että alkoholilain uudistus tuo mukanaan lisähaittoja

Kuva: Vahvempia oluita ja viinejä on ollut mahdollista osaa kaupoista maanantaiaamusta lähtien Suomessa.


Suomalaiset ruokakaupat aloittivat aiempaa vahvempien oluiden ja viinien myynnin maanantaina. Lakimuutos mahdollisti sen, että entistä vahvempia alkoholeja voi ostaa nyt ruokaostosten yhteydessä. Uusi laki sallii, että ruokakaupoissa on mahdollisuus myydä enintään 8 prosenttisia käymisteitse valmistettuja alkoholijuomia.
– Oluet, siiderit ja viinit ovat osa suomalaista ruokakulttuuria. Nyt oli hyvä hetki ottaa yksi askel kohti eurooppalaisempaan alkoholikulttuuria, Launeen Citymarketin kauppias Mikko Puhakka toteaa.

Puhakka ei usko, että uudistus tuo mukanaan lisää alkoholiongelmia.
– Tilastojen mukaan alkoholinkäyttö ei ole kasvanut Suomessa yli 10 vuoteen. Sitä paitsi nuorten juomakulttuuri on aiempaa hillitympää.

Viinien suhteen suomalainen kuluttaja joutuu välimaastoon, mutta markkinoille tulee jo oluita, jotka ovat alkoholipitoisuudeltaan normaaleja erikoisoluttyyleihin sopivia.
– Olemme seuranneet pitkään alkoholilain muutosprosessia ja keskustelleet siitä paljon Keskon kanssa. Viikon siirtymäaika ei aiheuttanut Launeen Citymarketissa ylimääräistä työtä.

Kauppias kertoo, että Kesko oli hoitanut tämän asian kuntoon ja se mahdollisti muun muassa heille joustavan siirtymän.
– Meille jäi vain tilausten tekeminen. Onneksi pääsimme tutustumaan näihin asioihin kevään aikana tukkukauppojen myötävaikutuksella.

Hyllytilaa riittää pienpanimoille

– Pienpanimoiden ei kannata pelätä, että hyllytila vähenisi tämän uudistuksen myötä.

Kotimaisuus ja paikallisuus ovat kuluttajien näkökulmasta vahvuustekijöitä.
– Paikallisille tuotteille löytyy omat kuluttajaryhmät. Sen vuoksi oman kaupungin ja sen lähialueen juomia tulee olla isomman kaupan hyllyissä, koska sillä tavalla on mahdollisuus täyttää asiakkaiden odotusarvot.

Kauppiaan mukaan Citymarket Laune suosii kotimaisia juomia mielellään.
– Kiinnitämme huomiota näihin asioihin, koska haluamme palvella asiakkaitamme mahdollisimman monipuolisesti.

Launeella on havaittu, että esimerkiksi kalliimpia oluita ostetaan usein hyvän ruoan kyytipojaksi.
– Uuden lain myötä ruokakaupoista on mahdollisuus saada parempi kokonaisvaltainen tarjonta erilaisia alkoholeja. Sen myötä suomalainen ruokakulttuuri myös kehittyy ja paranee.

Bulkkioluen ostosmäärät vähenevät koko ajan.
– Laatu ja maku ovat suomalaisissa oluissa erinomaisia. Viinien valmistuksessa teknologia on kehittynyt paljon ja sen vuoksi laimeampi viini maistuu alkuperäiseltä.

Ruoka ja juomat kuuluvat kauppias Puhakan mielestä kiinteästi yhteen.
– Saattaa olla, että jo lähivuosina suomalaisista ruokakaupoista saadaan ostaa eurooppalaiseen tyyliin vahvempia alkoholeja.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kalle Aaltonen: En ole koskaan uskonut, että Malva olisi pitkässä juoksussa taloudellisesti kannattava
Launeen kirkon vanha asuntosiipi päivitetään – Laajempi remontti alkaa vuonna 2027
Lahti-oppaat juhlivat 50-vuotista taivaltaan – Kesä on täynnä kierroksia ja uusia tarinoita
Toni Putula: Lahti on edelleen Suomen johtava ympäristökaupunki
Kimi Uosukainen: Luottamuspaikkajaosta saavutettu sopu kuvastaa lahtelaisten puolueiden halua sopia yhteisistä asioista
Ohjaaja Arthur Franck: Helsinki Effect on dokumentti, joka syntyi uuden uhan varjossa
Pekka Räty: Aina kun tulen Lahteen, tuntuu kuin tulisin kotiin
Mika Kari, Kalle Aaltonen ja Minerva Kastehelmi Etelä-Lahden ääniharavat
Milla Bruneau: Jokainen kaupungissa vieraileva tapahtumakävijä on myös potentiaalinen tuleva lahtelainen
Vaalimainokset ovat kalliita ja ilkivalta aiheuttaa ehdokkaille ylimääräisiä kustannuksia
Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
ARKISTO