Varsinkin aiemmin, paljon matkustaneena reportterina mietin, pitäisikö yksittäisen turistin kantaa samanlaista moraalista vastuuta kuin valtiot yrittävät. Eli, jos vastustaa ihmisoikeusrikkomuksia, pitäisi myös boikotoida niitä harjoittavia maita. Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että tavallinen suomalainen ei valitsisi lomakohteekseen maata, jossa harjoitetaan vähemmistöihin kohdistuvaa sortoa ja väkivaltaa.
Kun seuramatkailusta alkoi tulla koko kansan huvia, suomalaiset vaelsivat valtoimenaan Espanjaan halvan rommikolan, kanan ja ranskalaisten sekä villien possujuhlien innoittamina. Kotimaassa arvosteltiin suureen ääneen maata johtavan kenraalin, Francisco Francon diktatuuria, mutta perillä Kanariansaarilla, Mallorcalla tai Torremolinosissa, puoli-ilmaisen cervezan äärellä oltiin suu supussa.
Se, mitä tapahtui Espanjassa kulissien takana tuolloin, on edelleenkin täyttä totta Turkissa, josta on tullut suomalaisten suosituimpia matkailukohteita nimenomaan alhaisen hintatasonsa ansiosta. Asia on ollut tiedossa jo todella pitkään, mutta matkailuväki puhuu siitä sordiinolla. Vuonna 1991 kirjoitin aiheesta pääkirjoituksen Seura-lehteen, ensimmäisen Turkkiin suuntautuneen lomamatkani jälkeen.
Olimme viettämässä silloisen avovaimoni kanssa viimeistä iltaa Marmariksessa, kun huomasimme, miten kaksi paikallista miestä kiusasi rantabaarissa viatonta siiliä. Eläinraukka oli vangittu baaripöytään niin, että se oli ympäröity kylmillä olutlaseilla. Sen jälkeen miehet tökkivät siiliä nenään palavalla savukkeella.
Kotimaahan palattuani tutustuin Amnesty Internationalin raportteihin Turkista, jotka olivat järkyttävää luettavaa. Siilin kohdistunut toimenpide oli vain yksi perinteisistä keinoista, joilla turkkilaisia vähemmistöjä ja toisinajattelijoita on kidutettu. Kylmävesikäsittelyn, lämmöllä kärventämisen, sähköshokkien ja sukuelinten rusikoimisen ohella, turkkilaiset puhuvat ”falakasta”, mikä tarkoittaa perinteistä jalkapohjien hakkaamista kumipampulla. Viime mainittu on toki tuttua hommaa täälläkin.
Pääkirjoitukseni ei herättänyt Suomessa sen suurempaa huomiota paitsi, että maan virallisesta matkailutoimistosta välitettiin toisen käden kautta ilmoitus, että meikäläisen ei ehkä kannattaisi käydä vähään aikaan Turkissa lomailemassa. Olin nimittäin kehottanut tekstini lopuksi lukijoita hienovaraisesti valitsemaan seuraavaksi turistikohteekseen Turkin sijasta jonkun toisen maan.
Erdoganin johtama Turkki on mennyt entisestään vielä enemmän takapajulan suuntaan, jossa toisinajattelijoiksi ja yhteiskunnan viholliseksi mielletään nykyään myös osa lääkäreistä, lakimiehistä, opettajista ja toimittajista. Tuorein esimerkki on arvostetussa amerikkalaislehdessä, Wall Street Journalissa työskentelevälle suomalais-turkkilaiselle Ayla Albayrakille täysin aiheetta langetettu vankeustuomio.
Turkilla, joka ei kykene omaksumaan edes humanismin aakkosia, ei ole mielestäni edelleenkään minkäänlaisia edellytyksiä tulla osaksi demokraattista Eurooppaa. Maa, joka polkee toistuvasti ihmisoikeuksia, on vanhan lempinimensä, ”Euroopan sairas mies”, täysin ansainnut.
Ilkka Isosaari