Omakotiyhdistyksen ja miestenpiirin yhteistyönä rakennettiin ilmoitustaulu Launeelle

kuva: Launeen omakotiyhdistyksen ideoima ilmoitustaulu on Launeen kirjastolla. – Siellä voi ilmoittaa esimerkiksi kadonneista lemmikeistään, Launeen omakotiyhdistyksen hallituksen jäsen Jari Rissanen sanoo.


Launeen omakotiyhdistyksen hallituksen jäsen Jari Rissanen kertoo, että useilla asuinalueilla on oma ilmoitustaulu, jossa voi kertoa pihakirppiksistä tai muista yhteisöllisistä tapahtumista. Sen vuoksi Launeen kirjaston viereen rakennettiin puinen ilmoitustaulua omakotiyhdistyksen ja seurakunnan miestenpiirin yhteistyönä. Se otettiin virallisesti käyttöön kevätkarnevaalien yhteydessä toukokuussa.
– Launeen omakotiyhdistyksen hallitus toivoo, että ihmiset löytäisivät nyt ilmoitustaulun ja sitä hyödynnettäisiin tiedotuksessa.

Rissasen mukaan perinteinen ilmoitustaulu sopii hyvin launeelaisten tiedotuskanavaksi.
– Sitä voi käyttää monipuolisesti esimerkiksi tapahtumien tai pihakirppisten tiedotukseen. Jos joku haluaa myydä pensasaidan leikkuupalveluja tai lumikolauspalveluja talvella, niin vanhanaikainen informaatiotaulu sopii hyvin tähän tarkoitukseen pientalovaltaisella asuinalueella.

Omakotiyhdistys aikoo itse kertoa kokouksistaan ja tapahtumistaan uudella ilmoitustaululla Facebookin lisäksi.
– Meillä ei ole tarkoitus rajata ilmoitusten sisältöä millään tavalla.

Yhteistyössä on voimaa

– Naapurissa asuu muutama Launeen seurakunnan miestenpiirin aktiivi. Kerroin heille, että tällainen puinen ja perinteinen ilmoitustaulu pitäisi tehdä. He innostuivat heti asiasta.

Rissanen kiittää miestenpiiriä upeasta ilmoitustaulusta, joka tehtiin omakotiyhdistykselle talkootyönä.
– Meille jäi vain ilmoitustaulun pystyttämistyöt.

Rissasen mukaan yhteisöllisyydellä on iso merkitys vielä tämän päivän suomalaisessa yhteiskunnassa.
– Tämä projekti osoittaa sen, että talkoohenkeä löytyy aina silloin, kun halutaan tehdä jotain hyvää oman lähiyhteisön eteen.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Laura Voutilainen palaa Lahteen laulamaan ja naurattamaan – luvassa on imitaatioita ja joulun tunnelmaa
Launeen yhteislyseosta maailman kriisialueille – Rauli Virtanen oppi Lahdessa luottamaan ihmisiin
Jukka Kekkonen: Oikeusvaltio ei murene yhdessä yössä
Rehtori, muusikko ja urheilumies – Erkki Salmisen elämä oli monisävyinen
Aknestik juhlii nelikymppisiä – yhtyeen juhlakiertueella kahdeksan kaupunkia
Takataskun lopettamisuhka väistyi – asiakkaat ottivat päätöksen vastaan helpottuneina
Kouvolasta Pohjois-Koreaan ja MTV-gaalaan: Rockrumpali ”Twist Twist” Erkinharju on soittanut ammatikseen vuodesta 1985 lähtien
Tekniikka muuttuu, mutta tarina säilyy – Lahden Videokuvaajat täyttää 70 vuotta
Saksalaiset ratkaisivat Lahden taistelun keväällä 1918
Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
ARKISTO