Kuva: Hennala 1918 tapahtuman pääjuhla pidettiin helatorstaina 10.5. Hennalan juhlakentällä. Valtiovallan tervehdyksen toi eduskunnan varapuhemies Tuula Haatainen, ensim. kuvassa oikealla, ja seuraavat tervehdykset toivat Matti Huutonen, SAK, Ville Skinnari, SDP, Tuula Sandberg, VAS, Mika Kari, Lahden kaupuki, Huutosen takana istuu Launeen kirkkoherra Heikki Pelkonen.
Hennalan entisellä varuskunta-alueella pidettiin Helatorstaina seminaareja ja muistojuhla 1918 Suomen sisällissodan tapahtumien muistoksi. Tapahtumat liittyvät kiinteästi Suomen valtion silloisen hallinnon itsenäisyysjulistukseen. Venäjän tsaarivallan kumoutumiseen jälkeen Suomi ei ollut sen suuriruhtinaskunta, vaan omaa itsellistä valtiota rakentava yhteiskunta. Suomi oli julistautunut itsenäiseksi valtioksi ja irronnut Venäjästä joulukuussa 1917 allekirjoitetulla sopimuksella, jonka oli allekirjoittaneet P.E. Svinhufvudin hallitus, ja vahvistanut silloisen Venäjällä vallassa olleen bolssevikipuolueen puheenjohtaja V. I. Leninin hallintonsa puolesta.
Suomi ei ollut ainoa maa Euroopassa, missä oli levottomuuksia ja ensimmäisen maailmansodan aiheuttamaa liikehdintää. Saksan keisarikunnan pienet ruhtinaskunnat muuttuivat Saksan Liittotasavallaksi ja Itävalta-Unkarin ruhtinaskunta hajosi kahdeksi valtioksi sodan melskeen päätyttyä Versaillesin rauhaan 1919. Sodassa, missä oli mukana lähes koko sivistynyt maailma, menetettiin sotilaita ja siviilejä useita miljoonia.
Helatorstaina pidetyssä toisessa seminaarissa Hennalan nykyisessä ravintola Päämajassa, entinen Sotilaskoti, oli kuulijoita runsaasti. Tilaisuudenkeskustelijoina olivat kansanedustaja, historiantutkija Erkki Tuomioja, entinen lahtelainen historioitsija Veli-Pekka Leppänen ja juuri Hennalan sisällissodan naisvankien kohtelusta väitellyt yhteiskuntatieteiden lisensiaatti Marjo Liukkonen Lahdesta. Suomen kansalaissota, sisällissota tai veljessota, sillä on monta nimeä, syttyi uuden Neuvosto-Venäjän federatiivinen tasavallan, 1917, liepeille. Naapurissa vallankumoukselliset tahot kiistelivät muutaman vuoden vallasta. Maamme yliopistoissa eivät tutkijat ole päässeet yksimielisyyteen siitä, mitkä tahot aiheuttivat tuhansia uhreja punaisten ja valkoisten suomalaisten taistellessa keskenään. Mutta lyhyt kevät kauden 1918 sisällissota oli julma ja verinen.
Suomen kansa oli repeytynyt kahteen osaan Hennalan esitelmijöitten mukaan. Jo ehkä 1905 työläisten yleislakko, mikä johti 8-tuntisen työaikalain hyväksymiseen marraskuussa 1917 ja torpparien 1918 saama lakimääräinen oikeus lunastaa vuokramaataan oli vauraan väen puolella katkeruuden aihe. Itsenäistyvässä Suomessa kulki sosialistisen aatteen puolesta puhujia köyhän kansan keskuudessa. Kirkon uskonto muuttui maalliseksi sosialismin opiksi. Maattomat, loiset ja kerjäläiset ja työttömät, joita oli noin 40 prosenttia kansasta, uskoivat, että uusi oppi antaa nopeasti mahdollisuuden nousta kurjallistosta ihmisarvoiseen elämään ja leivänsyrjään kiinni. Osa ihmisistä uskoi, on mahdollista rakentaa Neuvosto-Venäjästä uusi tasa-arvoisten ihmisten kansakunta. Sinne muuttanut ihmiset Suomesta, vaurastakin väkeä USA:sta ja Kanadasta, mutta he pettyivät katkerasti.
Köyhä kansa, rahvas, ei tyytynyt Suomessa oloihinsa, kun todennäköisesti vallasväki oli puolestaan katkera menetyistä oikeuksistaan. Syntyi uhittelua molemmin puolin ja seurauksena kapinamieliala ja sisällissota. Siitä seurasi muun muassa kenttäoikeudet, missä työläiset, punaiset joko vangittiin tai ammuttiin. Syntyi vankileirejä, kuten suuret punavankileirit Lahden seudulle Hennalaan ja Tammisaareen, punavankileirejä oli ehkä 60 koko maassa.
Hennalan leirillä oli miehiä, naisia ja lapsia. Lahdessa ja Fellmannin pellolla oli runsaat 20 000 punavankia muutaman viikon ajan keväällä 1918. Osa heistä oli menossa Venäjälle ja osa vapautettiin, mutta Hennalan leirille oli määrätty vietäväksi myös naisia lapsineen. Yhtenä kriteerinä valkoisilla kenttäoikeuden pitäjillä oli vangita Hennalaan housuja ja kivääriä kantavat naiskaartilaiset, mikä oli Marjo Liukkosen esityksessä ja hänen väitöskirjansa keskeisiä asioita. Naiskaarteja oli muodostunut Turkuun, Satakuntaan ja Etelä-Suomeen sekä Hämeeseen. Vankileirin päällikkö, virolaissyntyinen eversti Hans Kalm on ollut ehkä päälliköistä murhanhimoisin. Hänen aikanaan Hennalassa ammuttiin tutkimatta satoja vankeja huhti-toukokuussa 1918 muutamaa viikkoa ennen rauhan tekoa, naisia 216. Toinen Liukkosen esiin nostama teema on rodunjalostusoppiin liittyviä tutkimuksia vangeilla.
On syytä todeta Marjo Liukkosen saama kova kritiikki hänen sosiologian alaan kuuluvasta väitöskirjastaan Hennalan Naismurhat 1918, (Rovaniemen yliopiston yhteiskuntatieteellinen tiedekunta). Historioitsijat ovat hyökänneet rajusti lehdistössä hänen tutkimusmenetelmiään vastaa. Muistan opiskeluaikana käydyt keskustelut Tampereen yliopiston käytävillä sosiologian professorien julkaisemista oppikirjoista, esimerkiksi Yrjö Littunen, Erik Allart, Antti Eskola ja Faina Jyrkilä sekä Paavo Koli. Ei professoreilla 1960-luvullakaan ollut helppoa tutkimusmenetelmiään todistaessaan.
Marja-Liisa Niuranen