Aivan sattumoisin oli radio tänään ( 4.5.) auki juuri silloin, kun aluetoimitus kertoi Päijät-Hämeessä tulee jatkossa olemaan kaksi Nordean pankkikonttoria, joissa ei enää jatkossa käsitellä käteistä rahaa, vaan keskitytään muihin tärkeämpiin pankkipalveluihin. Toinen näistä konttoreista on radion kertoman mukaan Aleksi 10. Ensi kuulemalta ajatus vaikutti yhtä uskomattomalta kuin vaikkapa maidoton maitokauppa.
Tenavasta saakka olen pitänyt nimenomaan pankkeja laitoksina, joista saa ja joihin voi viedä rahaa. Tilinsä puitteissa toki. Käsitykseni pankin tehtävästä on siis ainakin miedosti vanhentunut.
Jos rahaa ei voi enää nostaa kassalta, maksaa laskujaan käteisellä kassalle tai tallettaa vähiä roposiaan kassalla, niin millaista palvelua tavallinen maija meikäläinen voi tutusta pankistaan saada? No, sijoitusneuvontaa ainakin. Minullekin tuli jokunen kuukausi takaperin kutsu keskustelemaan raha-asioistani. Kutsu oli niin huvittava, että päätin katsoa, mitä keskustelutuokio tarjoaisi tavalliselle, pientä virkamieseläkettä nauttivalle naisihmiselle.
Ja tarjosihan se! Olisi ollut valittavissa jos jonkinlaista sijoitusrahastoa, johon olisin voinut varojani sijoittaa. Siltä varalta, etten aivan huimapäiseksi heittäytyisi, oli valittavissa pitkäaikaistalletus, joka ei juuri voittoa toisi, mutta ei siinä olisi riskejäkään. Oli rahastoja, joitten kerrottiin olevan ”varmoja” ja sitten sellaisia. joissa tuotto oli korkeampi, mutta niin oli riskikin. Kuuntelin tarjouksia tunnin verran. Sen jälkeen olin vakuuttunut, ettei kuukausittain säästöön jäävillä muutamilla kympeillä sen enempää ostella osakkeita kuin sijoiteta rahastoihinkaan. Luulen, että useimpien tavallisten pankkiasiakkaitten kohdalla – ainakin eläkeikäisten – tilanne on sama kuin minullakin.
Isoihin hankintoihinsa useimmat meistä ovat tarvinneet pankin apua. Esimerkiksi asuntoa tuskin kukaan voi lähteä ostamaan pelkkää riihikuivaa lompakossa. Tarvitaan lainaa. Silloin auttaa pankki päätöksillään, eikä asiakas kysele, myöntääkö lainan käteiskassaton vaiko muulla lailla rahaa liikutteleva rahakonttori.
Jos tai kun jokin pankkikonttori ei enää käsittele varsinaisia seteleitä, se satsaa toimintansa nimenomaan sijoitusneuvontaan ja muuhun vastaavanlaiseen asiakaspalveluun. Maija meikäläinen ihmettelee, riittääkö neuvottavia ja muita uuspalveltavia kuinkakin paljon, mikä on sitten asiakaskunnan rakenne. Mieleen tulee eittämättä erään entisen suomalaisen pankkimiehen lausuma, ettei hänen pankkinsa asiakkaiksi tarvita pienituloisia. Eipä kai. Mutta mistä johtui ja johtuu, että pienituloisten ihmisten palkat ja eläkkeet kuitenkin tulevat maksuun pankkitileille?
Olin alakouluikäinen, kun sain ensimmäisen oman pankkikirjan. Se oli Postipankista. Joka kerta, kun vein tililleni vaikka vain markan, teki ystävällinen täti tiskin takana siitä merkinnän ja – mikä erityisen hienoa – liimasi tallettamaani summaa vastaavan kuvan pankkirjaani. Ja että minä olin siitä ylpeä! Ikioma säästötili oli vanhempieni tapa opettaa minulle säästäväisyyttä: kun laittaa säännöllisesti talteen pieniä summia, voi sitten jossain vaiheessa ostaa itselleen jonkin mukavan jutun. Oppi meni sillä lailla lapselle perille.
Minun lapsuusajoistani koko suomalainen pankkilaitos on muuttunut. Ystävällisten pankkineitien sijaan meidän odotetaan nostavan rahaa hymyttömistä pankkiautomaateista. Hyvä pankkiasiakas on hän, joka hoitaa laskunsa kotitietokoneelta, maksaa kauppaostoksensa pankkikortilla ja näkyy itse fyysisesti mahdollisimman vähän pankissa, kun on kyse ns. pienistä asioista. Minun lapsuudessani ja pitkälti aikuisuuteen saakka pankit – valtion omistama Postipankki ja KOP – olivat aidosti suomalaisia. Nyt omistussuhteet ovat rämpineet yli rajojen, yritysnimiä on muuteltu moneen kertaan. Ei ole enää suomalaisten omaa Postipankkia, ja KOP oravankuvatunnuksineen on kadonnut pankkikartalta.. Raha pyörii edelleen, mutta palvelu on muuttunut ja muuttuu yhä enemmän itsepalveluksi.
Olen muutaman kerran ollut kokouksissa, joitten alussa rahalaitoksen edustaja on innostuneena kertonut edullisista sijoitusvaihtoehdoista. Esitys on, pankista riippumatta, alkanut lauseella: ”Teidän ei tarvitse sijoittaa kuin 5000 – 10 000 euroa, ja voitte jättää mukavan perinnön lapsillenne tai lapsenlapsillenne.” Arvatkaapa, ovatko noitten kokouksien osanottajat olleet eläkkeellä, pienituloisia tai jopa työttöminä! Ja arvatkaapa, kuinka moni heistä olisi pystynyt sijoittamaan tuollaisen summan ihan tuosta vaan. Jossain tai joillain käsitys ihmisten varallisuudesta on hämärtynyt, luulen.
Eila Jokinen