Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunta jatkaa vuokralaisena Liipolassa

kuva: Esikoiset ry on ottanut Liipolan seurakuntakeskuksen tilat haltuunsa toukokuun alusta lähtien.


Kirkkohallitus vahvisti Liipolan seurakuntakeskuksen myynnin Esikoiset ry:lle huhtikuun lopulla. Esikoiset ovat käyttäneet eri seurakuntien tiloja omassa toiminnassaan Lahdessa. He ilmoittivat syksyllä kiinnostuksensa ostaa seurakuntakeskuksen tilat.

– Esikoiset maksoivat seurakuntakeskuksesta 210000 euroa. Jatkamme tiloissa vuokralaisina ja saamme sopeutettua toimintamme kohtuullisen hyvin sinne. Raamattupiirit ja maaahanmuuttajien kerhot jatkuvat entiseen tapaan. Sen lisäksi viikkomessut on Liipolassa joka toinen viikko sekä venäjänkieliset messut järjestetään kerran kuukaudessa.

Diakoniatyön toimipiste säilyy samassa paikassa ja Parlan keskiviikkolounaat jatkuvat myös tulevaisuudessa.
Asukastuvan kohtalo on Pelkosen mukaan vielä auki, koska Esikoiset suunnittelevat alakertaan juhlatiloja.
– Tätä asiaa on tarkoitus pohtia vielä aluetoimikunnan kanssa.

Nuorisotilalle on suuri tarve

– Launeen seurakunta on esittänyt seurakuntayhtymälle ja yhteiselle kirkkovaltuustolle, että alueelle on oltava nuorisotila. Kaikilla muilla seurakunnilla Lahdessa on oma nuorisotila.

Kirkkoherra Pelkonen kertoo, että toiseksi seurakunta tarvitsee kokoontumistilan Liipolaan.
– Nyt olemme vuokralla siellä viiden vuoden vuokrasopimuksella. Konfirmaatioita ja muita suurempia tapahtumia varten seurakunnalla on käyttöä suuremmalle tilakokonaisuudelle.

– Meillä ei ollut mahdollisuuksia investoida enää seurakunnan rakennuksiin, mutta sen omistama yhdistys aikoo toteuttaa siellä korjaustoimenpiteitä.

– Sen lisäksi tarvitsemme ison tilan konfirmaatioita ja muita tilaisuuksia varten. Se on ratkennut nyt pitkäaikaisella vuokrasopimuksella Häät, muistotilaisuudet ja ristiäiset on mahdollista järjestää myös tulevaisuudessa Liipolassa.

– Meillä on yhteinen varauskalenteri seurakunnan tilojen käyttöä varten, jota ylläpitää seurakuntayhtymä. Yhteistyö on alkanut hyvin ja saamme sopeutettua toimintamme joustavasti yhteen.

Pelkosen mukaan toiminnallisesti seurakuntakeskuksen käyttöön ei ole tulossa suuria muutoksia.
– Katsomme nyt avoimin silmin tulevaisuuteen ja tartumme uusiin mahdollisuuksiin Etelä-Lahden alueella, jos alueelle rakennetaan uusia tiloja. Tällä hetkellä meillä ei ole akuuttia tilatarvetta.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Lahtelainen Noora Sillgren maailmanmestariksi – Suomen U21-tytöt juhlivat ringeten maailmanmestaruutta Lahdessa
Launeen skeittipuisto syntyi yhteistyöllä – Lahden skeittiyhteisö sai vihdoin toivomansa paikan
Uusi uintikeskus ei saa viedä vanhan arvoa – Saksalan halli palvelee tavallisia lahtelaisia
Kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Strategiapaperi on sanahelinää ilman konkretiaa
Launeen keskuspuisto uudistuu askel kerrallaan
Vapaehtoistyöntekijä Veijo Vierumäki: Launeella seurakunnassa on hyvä henki – siitä on pidettävä kiinni
Omalähiö lomailee 20. – 26.10.
”Ajattelin vain tekeväni omaa juttuani” – palkittu leipuri kiittää uskollisia asiakkaitaan ja paikallista yhteisöä
Pysäköintipaikoista on pulaa Lahden rautatieaseman läheisyydessä
Launeen kirjasto sulkee ovensa – asemakaava etsii alueelle uutta suuntaa
Asukkaat ja kaupunki seuraavat rottatilannetta Launeella
Enkelipolku kutsuu kulkemaan – talkootyöllä on syntynyt rauhoittumisen reitti
Launeen kirjaston sulkeminen muuttaa Etelä-Lahden palveluita – kirjastoautolle iso rooli
Lahden kaupunginhallitus haki uusia näkökulmia kaupunkikehitykseen Tanskasta
Näyttelijä Petri Liski hyppää mukaan klassikkoon Kansallisteatterissa
Uusi laki helpottaa työrauhan ylläpitoa kouluissa
Lahtelaisrehtorin johdolla syntyi unelmaprojekti – Vaskivuoren nuoret soittivat Ultra Bra -yhtyeen musiikkia Helsingissä
Lahden Swingtownista musiikkibisneksen kansainvälisiin kuvioihin
Kuvanveistäjä Olavi Lanu teki taidetta arjessa, luonnossa ja sorakuopalla
Taisto Lehto: Taiteilija Olavi Lanun kipinä lasikuituun syttyi Salinkallion koulun teknisen työn luokassa
ARKISTO