
Suomalaiset valtiomiehet eivät uskoneet historiankirjojen mukaan 1939 Neuvostoliiton hyökkäävän Suomeen. Neuvostoliitto aloitti ilman sodan julistusta pommitukset saman vuoden marraskuussa. Suomelle kuuluneitten Karjalan pitäjien ja kaupunkien Viipurin, Käkisalmen ja Sortavalan asukkaat joutuivat lähtemään pommituksia pakoon pikavauhtia kohti Sisä-Suomea. Niin lähtivät myös Hiitolan pitäjän väki ensimmäiselle evakkotaipaleelleen. Näihin runsaaseen 8000 pitäjäläiseen kuuluivat myös kirjailija Eeva Kilven (1928) perhe ja sukulaiset.
Kirjailija on kirjoittanut perheensä kahdesta evakkotaipaleesta teokset Elämää evakkona, Talvisodan aika, Välirauha, ikävöinnin aika ja Jatkosodan aika vuosina 1983-1993. Dramaturgi Aila Lavaste pyysi yhteistyössä Lahden kaupunginteatterin johtaja Ilkka Laasosen kanssa kirjailija Eeva Kilveltä lupaa tehdä hänen evakkotriologiastaan näytelmä Lahden kaupunginteatteriin.
Lahteen muutti sodan jaloista useita tuhansia Karjalan evakkoja sekä suuria yrityksiä, joten kaupunginteatteri on ”Evakkotytön tarina” -näytelmän kantaesitykselle oikea paikka. Kirjailijan runsaasta tuotannosta ei ole aikaisemmin tehty näytelmiä. Lupa saatiin, ja Lavaste ryhtyi näytelmän käsikirjoittajaksi. Sen ohjaus on Ilkka Laasosen, assistenttina Tito Tuononen. Hiitolan murteella puhuttavan tekstin näyttelijöille ”käänsi” ja opasti Helena Anttonen, karjalainen murteitten asiantuntija.
Evakkotyttö-tarina on kertomus nuoren Eevan perheestä ja suvusta, joka on asunut jo kauan Laatokan länsirannalle rajoittuvassa Hiitolan pitäjässä. Perheen maatila omenapuineen on lähellä rautateiden risteysasema, ja asemaravintolaa siellä piti perheen Mummi, Eeva-Kirsti Komulainen. Näytelmä myötäilee kirjailijan omia henkilökohtaisia tuntemuksia ja muistoja lapsuudesta, neidoksi kasvamisesta sekä perheyhteisön tiiviydestä.
Ensimmäinen osa kuvaa hiitolalaisten elämää ennen talvisotaa, kahden sodan alta pakenemista, sekä välirauhan evakkoaikaa. Kun generalissimo Josef Stalin päätti aloittaa kesäkuussa 1941 Suomen lopullisen valtaamisen, valtasikin Suomen armeija vastaiskuna takasin Neuvostoliitolle talvisodassa menetetyn Karjalan jo syyskuussa. Tarton rauha rajat palautettiin, ja osa siirtoväestä palasi takasin sodan runtelemille kotikonnuille.
Katsojan kannalta on iloinen asia, että näytelmän lapset ovat todella nuoria kouluikäisiä. He tuovat uskottavuuden Eevan tarinaan, jota esitti 11-vuotiaana ensi-illassa luontevan tomera Eeva Karetvaara, jota vuorottaa Annareetta Rautio. Murrosikäinen, omasta naiseksi kehittymisestään vähän hämmentynyt Eeva on Raisa Vattulainen. Hän ikävöi vatsa ripulilla koulukortteerista kotiin ja suree menettämäänsä Kaijaa, Suomen ajokoiraa, jota kepeällä askeltamisella esittää Minna Kangas, toisessa roolissaan rempseä Oukarin emäntä. Pieni lettipää Sisko, Ella Jäppinen vuorottelee esityksissä Nea Luukkosen kanssa.
Käsikirjoitus on kirjailija Kilven hyväksymä. Näytelmä ei pilkkaa tai kritisoi vahvasti sodan aikaisten valtiomiesten päätöksiä. Laajemman poliittisen näkemyksen näyttämölle tuo seurakunnan nuori pastori Tapio, Jarkko Miettinen, Nuoren tädin, Maiju Saarisen tuleva aviopuoliso. Hän on saanut sotilaskoulutuksen Hitlerin Saksassa ja näkee hiitolalaisia laajemmin, mihin suurvaltapolitiikalla pyritään. Näytelmälle pienen jännitteen luo pastorin katoaminen sodan eräässä taistelussa. Vaikka kodit ovat menetetyt ja evakkomatkat ovat tosiasia, ei esityksen punaisena lankana kulje katkeruus vaan enemmänkin kaipaus.
Eevan isä Aulis, Aki Raiskio, ostaa välirauhan aikana Imatran lähistöltä pienen tilan menetetyn sijaan. Se tuo katkeruuden siemenen sodassa olleiden perheellisten miesten Auliksen ja Maunon, Hiski Grönstrandin, keskelle. Majuri Mauno oli joutunut rintaman vetäytyessä sytyttämään käskystä oman talonsa tuleen muitten talojen ohella. Raiskion isännänrooli on reipas, ohjakset käsissä pitävä isäntämies, tosin Kilven Evakko-triologian isähahmo oli enemmän itseensä sulkeutunut ajattelija. .Eevan äiti Kyllikki, Lumikki Väinämö, tulkitsi roolinsa vähän tiukkana huolehtijana. Emännän oravannahkaturkki seurasi tavalla tai toisella mukana koko näytelmän ajan.
Mainio parivaljakko on tarinan sukulaistädit Mummi, Komulainen ja Pipitäti, Mirja Räty, joka istui korituoliin rakennetussa pyörätuolissa ”nenäliinoja virkaten” koko näytelmän ajan. Heissä kumpusi parhaiten karjalainen iloisuus kaiken murheen keskellä lentävällä lauseella ”Ilo pintaan vaik svyän märkänis”. Mutta toinen puoli tarinassa on syvästi uskonnollinen, luterilainen kyläyhteisö, jonka Jumalaan luottaminen näkyy sekä Eevan rukouksissa että kyläläisten seuroissa. Se korostuu enemmän kuin laulullinen karjalaisuus lukuun ottamatta muutamaa taustalla soivaa sota-ajan iskelmää.
Vaikka Evakkotytön tarina on kirjoitettu lapsen ja nuoren tytön näkökulmasta, antaa se myös tilaa aikuisten rakkauden ja läheisyyden nälälle, kun miehet palaavat sodasta. Pekka Korpiniityn lavastus on näyttämön takaosassa väljä, mutta tapahtumat on tuotu ratakiskoilla ja junien avovaunuilla näyttämön eteen, ehkä katsojan kannalta vähän ahdistavan ahtaassa tilassa. Junassa matkustetaan kouluun ja evakkoon, vastakkainen raide on perhetapahtumia varten. Sari Salmelan puvustus on ajan tyylin mukainen. Kohtauksissa ei viivytä kuin tovi, aikuiseksi kasvavan Eevan kerronta vien näytelmää eteenpäin. Suomen ja Neuvostoliiton välinen kotimaalle raskas välirauha solmittiin Moskovassa 19. päivä syyskuuta 1944, jonka Suomen eduskunta hyväksyi. Näytelmän päähenkilö kirjoitti sen jälkeen ylioppilaaksi ja aloitti opiskelunsa Helsingin yliopistossa.
Marja-Liisa Niuranen