68-vuotias Reino Takala on seurannut Salpausselän kisoja pikkupojasta lähtien. Kiinnostusta kisoja kohtaan riittää miehellä vieläkin, vaikka suomalaisten menestys on ollut tällä kaudella heikko.
– Jo 7-vuotiaana kiinnostuin Salppurin kisoista, kun asuimme Karhunkadulla ja 50 kilometrin kisan hiihtolatua kilpailijat hiihtivät talomme vierestä. Olihan se kauheaa, kun piikkilanka-aidat oli viritelty esteeksi, mutta kilpailua katsomaan piti päästä, kertoo Reino Takala.
Varsinainen innostus alkoi kyteä koulussa. 1950-luvulla hän hankki vuosittain itselleen koululaislipun, jotta pääsi seuraamaan kisoja paikan päälle. Tutuksi tulivat monet entiset mäkimiehet kuten esimerkiksi edesmennyt Eino Kirjonen ja Veikko Kankkonen.
– Olen aina pitänyt mäkihypystä, vaikka en ole sitä itse harrastanut. Antero ”Napu” Verron, Jari Puikkosen, Toni Niemisen ja muiden lahtelaisten hyppääjien taitoja on tullut seurattua.

Reino Takala kävi nuorena innostuneesti mukana koululaiskisoissa osallistuen hiihtokisoihin ja kerran jopa pujotteluun. Siihen aikaan, kun Urheilukeskuksessa oli vanhan kunnon puumäen vieressä pujottelurinne.
– Koululaiskisoissa yksi oppilas oli sairastunut ja opettaja käski minun mennä kisaan mukaan. Minulla oli lyhyet sukset ja sijoituin yllättäen kolmanneksi, Takala muistelee urheilu-uransa kohokohtaa.
Salpausselän kisoissa hän on joutunut tyytymään katsojan rooliin minkä hän on kokenut mielekkääksi. Finlandia-hiihdossa hän on ollut talkooporukassa mukana yli kymmenen vuoden ajan. Talvisin mies pitää kuntoaan yllä hiihtämällä ja lunta kolaamalla. Liipolan ladulla hän hiihtää kolmesti viikossa Renkomäkeen ja takaisin. Lunta hän kolaa innokkaasti, koska kolaaminen käy hyvästä harjoituksesta.
– Hiihtäminen on minulle nykyisin helpompaa kuin käveleminen. Tämän olen huomannut sen jälkeen, kun minulle tuli laskimotukokset molempiin jalkoihin. Liipolalaisena olen sitä mieltä, että täällä ladut pidetään kunnossa. Tärkeintä on pitää Selän ladut huippukunnossa, sillä ne edustavat Lahtea.
Takala palaa vielä mielellään muistoihin.
– Kouluaikana kuntokortteihin sai leimoja, joita sitten ylpeänä näytettiin opettajalle. Jalkarannassa asuessamme tuli usein hiihdettyä Rautakankareen majalle, jossa ainakin viikonloppuisin talonmiehen rouva tarjosi lämmintä mehua. Hiihtoseuran miehet viihtyivät siellä myös kesäaikana mainiosti käyden melomassa. Joskus me pikkupojatkin saimme meloa LHS:n kanooteilla. Siellä oli myös trampoliini.
– Mäkihyppyä pitää todennäköisesti mennä nytkin katsomaan. Se on sellainen pyhä juttu. Vahinko vain, että näitä mäkikisoja on jouduttu keskeyttymään, siirtelemään ja jopa peruuttamaan. Tämä on näkynyt yleisömäärissä, sillä pääkaupunkilaisia on jäänyt paljon pois. Olisi hienoa, jos uusi tuuliverkko pysäyttäisi tämän yleisökadon, toivoo Reino Takala. jonka mielessä välkkyy lauantain ilotulituksen loistava räiske.
Harri Hulkko