Jokakesäinen pakollinen Heinäsuon kesäteatteri osoittautui tällä kertaa varsin haasteelliseksi hengentuotteeksi. Lahjakas ohjaaja- käsikirjoittaja Jori Halttunen oli ladannut ”Päivikki Rysänen ja laiton lempi” – esitykseen sellaisen määrän nokkelia sutkauksia, karikatyyrisiä piikkejä ja sanallista ilotulitusta että niin katsojilla kuin harrastajanäyttelijöilläkin oli vaikeuksia poimia helmet sälän joukosta. Rienaavan kärkäs teksti lyttäsi kristillisiä arvoja estottomasti ja osansa saivat tuntea niin homot kuin lesbotkin. Tämä suvaitsevuuden kilpalaulanta oli tekstinä mukavan kutkuttavaa piiritanssia, mutta kuten usein vaarana on, sen näyttämölle pano ilman syvää dramaturgista otetta, saattaa olla joskus ylivoimaista.
Tällä kertaa mentiin riman yli kiikun kaakun, sillä siirtymät olivat monessa kohtaa liian nopeita ja haasteellisia, mutta silti ryhmä suoriutui ainakin 4.8 esityksessä hienosti ja puhtain paperein. Mieleeni tuli pari kertaa vanha kunnon ”Piukat paikat” -komedia eikä suotta, sillä niin haasteelliseen
koetukseen Halttunen nyt ryhmänsä heitti, että huhah heijaa!
Esityksessä on runsaasti latausta ja poliittiset karikatyyrit olivat mainioita. Erityisesti Päivi Räsänen ja Paavo Väyrynen naamioineen ja tansseineen oli huippuun vietyä satiiria. Vittu ja saatana sanottiin niin kuin ruma sana sanotaankin ja suvaitsevaisuuden riemuhuutokin sai kannuksensa. Erityisenä kohteena olivat kristilliset ja Kepu, joka pettää aina. Nautinnollista oli juuri politiikan ja yksityiselämän kaksinaismoraalinen ja vivahteikas rienaus. Miten toimitaan silloin, kun oma pesäkään ei ole puhdas.
Erityisesti säteilevän mallasohran myyminen Venäjän armeijalle ja Putinille oli nerokas idea. Mitäs ne munattomat ”ryssät” tänne oikein yrittävätkään haikailla! Rohkeaa ja mukavan ennakkoluuloista kesäteatteria, mutta näyttelijöille haastavaa, mutta kunniallahan siitäkin selvittiin. Isäkin löytyi ihan shakespearilaisittain!
Mervi Valtanen teki jämäkän sisäministerin roolin tyylikkäästi. Parhaiten onnistuu nyt Miikku Tolonen maatalousministeri Makkaraisena. Hän veti sen letkeän pirteällä joviaalina itseoppineena Kepu ketkuna. Heikki Mantere on aina samoissa tamineissa töräyttelemässä kiusallisia totuuksia ilmoille samalla aksentilla silti nuotteja hukkaamatta. Hyvä näin!
Myös muut onnistuvat kelvollisesti ja tietysti oma suosikkini Erkki Soininen Tarmo Kalmistona. Hän osaa piirtää roolihahmoonsa poikkeuksetta oman puoli-ironisen mausteikkaan pilkistyksen. Niin nytkin! Näytelmä on pirteä pläjäys kauniissa kesäillassa ja puolustaa paikkaansa lahtelaisessa tarjonnassa hyvin.
Juhani Melanen