Opiskelija Nea Pellinen Juliste ei ole todellakaan heti valmis

kuva: Koulutuspäällikkö Radek Karkulowski ja opiskelija Nea Pellinen kertoivat, kuinka julisteet syntyivät.
– Meillä on koulussa hyvä ryhmähenki. Kavereita tsempataan aina.


Vapaa akatemia tarjoaa nuorille mahdollisuuden kehittyä ammatillisesti eteenpäin, jos he viettävät välivuotta tai haluavat panostaa seuraavan vuoden pääsykokeisiin. Kuvituksen ja graafisen linjan tämän vuoden opiskelijoiden töistä on koottu näyttely Malvan Kahiwaan. Siellä on esillä 15 julistetta. Näyttelytöiden pohjana on käytetty Lahden kansanopiston kuva-arkistoa. Lahtelainen tunnettu vapaan sivistystyön koulutus täyttää 130 vuotta. Toukokuun loppuun saakka jatkuva näyttely kunnioittaa samalla myös tämän opinahjon historiaa.

– Meille annettiin tehtäväksi tehdä juliste, joka kertoo jotain 130 vuotta vanhasta koulustamme. Työn yhteydessä oli käytettävä arkistovalokuvia. Jokainen joutui rakentamaan ehyen kokonaisuuden myös erilaisia graafisia elementtejä käyttäen, opiskelija Nea Pellinen kertoo:

Opiskelija Pellisen mukaan tehtävän avulla oli mahdollisuus tutustua myös Lahden kansanopiston historiaan.
– Minä valitsin Edla Kojosen julisteeseeni. Hän oli kauan sitten miehensä kanssa Lahden kansanopiston johtajapariskunta. Ruokalamme on saanut hänen mukaansa nimen.

Kuvituksen ja graafisen linjan opiskelijan mielestä tehtävä oli haastava.
– Työn kautta oli mahdollisuus peilata oppilaitoksemme nykypäivää menneisyyteen.

Juliste on Pellisen mukaan monivaiheisen työprosessin lopputulos.
– Tähän työhön on käytetty Illustratoria ja piirtolevyä. Julisteen tekemiseen menee yllättävän paljon aikaa.

Pellinen suosittelee opistovuotta Vapaan Akatemian opintolinjoilla.
– En ollut vielä vuosi sitten valmis pääsykokeissa, mutta tämän vuoden aikana olen oppinut paljon. Postilaatikkoon on tullut jo kutsu Muotoiluinstituutin mediasuunnittelun pääsykokeisiin.

Perustaitoja vahvistetaan

– Graafisen suunnittelun ja kuvituksen oppilaat keskittyvät opintovuoden aikana perusasioihin, koulutuspäällikkö Radek Karkulowski sanoo.

Koulutuspäällikkö kertoo, että tämän vuoden lopputyön aihe oli juliste.
– Nyt oppilaiden oli pakko tutustua koulun historiaan sen valokuva-arkiston kautta. Emme ole koskaan aiemmin tehneet tällaista lopputyötä.

Koulutuspäällikkö on tyytyväinen lopputulokseen.
– Malvan Kahiwan tiloissa on mahdollisuus nähdä oppilastöitä toukokuun loppuun saakka.

Hyvä juliste on koulutuspäällikön mukaan selkeä kieleltään ja sillä on yksinkertainen viesti.
– Kaikkia asioita ei kerrota suoraan. myös katsojan tulee osallistua julisteen lukemiseen sekä tulkintaa.

Typografialla eli kirjaintyypillä on oma merkitys julisteessa.
– Näyttelyssä 15 erilaista julistetta. Olen erittäin tyytyväinen, kuinka hyvin kaikki oppilaat selviytyivät varsin haastavasta tehtävästä.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
Osallistuvan budjetoinnin kautta saadaan frisbeegolfrata Etelä-Lahteen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnalle ystävyysseurakunta Virosta
Lähikuvassa Lahden uusi liikuntajohtaja Aleksi Nyström
Puheenjohtaja Vesa Lempinen: Aurinkovoimalainvestointi tehtiin ennen kaikkea imagomielessä
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Olen ollut Lahteen hyvin tyytyväinen
Kitaristi Mika Jokinen: Tämä on ollut Pääesiintyjien paras kesä tähän mennessä
Muusikko Vesa Haaja: Kesällä pitää ottaa iisisti ja uida mahdollisimman paljon
Marja-Leena Vierumäki: Uiminen ja kukkienhoito kuulu kesään
Puheenjohtaja Tapio Irri Lasten leikkialueet tulee olla turvallisia ja lähellä kotia
Veijo Vierumäki: Miestenpiiri keräsi 100 laatikollista apua Ukrainaan
Heikki Laine: Kesään kuuluu aina mökkeilyä ja pesäpalloa
Kirjastovirkailija Noora Tanska: Dekkarit ovat kestosuosikkeja kirjastoissa
Kirjailija Kalle Veirto: En tykkää olla ilman paitaa, vaikka olen lihaksikas
Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
ARKISTO