Kaupunginvaltuutettu Marju Markkanen: Haluan olla rakentamassa hyvinvoivaa ja elinvoimaista Lahtea

SDP:n Marju Markkasella alkoi toinen kausi Lahden kaupunginvaltuustossa.
1. Millaista on työ uudessa kaupunginvaltuustossa?
– Työ valtuustossa on mielenkiintoista, motivoivaa ja tärkeää, jossa tavoitteena on rakentaa hyvinvoivaa ja elinvoimaista Lahtea.

2. Miksi halusit itse lähteä päättämään lahtelaisten yhteisistä asioista?

– Olen työskennellyt pitkään opetusalalla ja haluan olla mukana takaamassa laadukkaat sivistyspalvelut Lahdessa myös jatkossa sekä kehittää Lahtea houkuttelevaksi kaupungiksi eri-ikäisille ihmisille.

3. Mitkä syksyn aikana päätettäväksi tulevat asiat ovat sinulle tärkeitä?

– Talousarviopäätökset ovat todella tärkeitä kaupungin kehittämisen kannalta ja sen mihin kaupunki panostaa ja investoi.

4. Mitkä asiat ovat omalle viiteryhmällesi tärkeimmät asiat tällä vaalikaudella?

– Työllisyyden nostaminen, koulutukseen ja sivistykseen panostaminen sekä lahtelaisten hyvinvoinnin edistäminen.

5. Mitä haluat muuttaa Lahdessa?

– Haluan muuttaa Lahden ilmapiiriä sellaiseksi, että arvostamme omaa kaupunkiamme ja puhumme siitä kauniisti. Minulla on paljon tuttuja, jotka ovat muuttaneet hiljattain Lahteen ja heillä on pelkkää hyvää sanottavaa Lahdesta asuinalueena.

6. Mitä etelälahtelaisille tärkeitä asioita aiot nostaa keskusteluun?

– Toivon jokaisen valtuutetun ajattelevan tasapuolisesti koko kaupungin etua. Toki kuuntelen herkällä korvalla oman asuinalueen asukkaita.

7. Aiotko puolustaa Launeen kirjastoa, jos sen kohtalo otetaan taas esiin?

– Perustan päätöksen teon tutkittuun tietoon talouden realiteetit huomioiden. Toki puolustan sivistystä ja mielestäni lähikirjastot ovat tarpeellisia.

8. Millä tavalla Etelä-Lahtea tulisi mielestäsi vielä kehittää?

– Mielestäni Etelä-Lahti on asukasystävällinen alue, jossa on turvallista asua ja asioida. Perhepuiston aluetta tulisi kehittää entisestään.

9. Millainen päättäjä sinä olet?

– Olen asioita pohtiva ja tutkiva. Haluan muodostaa käsitykseni kuultuani asiantuntijoita ja olen valmis kompromisseihin. En luota mutu-tietoon.

10. Miten perehdyt kaupunginvaltuuston esityslistoihin ennen kokousta?

– Luen päätösesitykset, perustelut, olen yhteydessä asiantuntijoihin, jotka asiaa ovat valmistelleet. Käyn poliittisia keskusteluja ennen kokouksia.

11. Oletko jo aloittanut henkilökohtaisen verkostoitumisen paikallispolitiikassa?

– Olen verkostoitunut jo viime kaudella ja jatkanut sitä. Eri näkemykset ovat rikkaus ja kuuntelen mielelläni erilaisia mielipiteitä niistä oppien.

12. Millainen on sinun Lahtesi vuonna 2025, kun tämä vaalikausi päättyy?

– Uskon, että Lahdessa asuu nykyistä tyytyväisempiä ihmisiä, jotka voivat aidosti olla ylpeitä kotikaupungistaan. Alue kiinnostaa myös uusia asukkaita.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jaakko Ripatti: Kirkkoherran työ Launeella oli minulle parasta aikaa työelämässä
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka: Tämä päivä on jo huomenna historiaa
Kaarikadun päiväkodin rakentaminen alkaa muutaman kuukauden päästä
Launeen keskusteluillassa summattiin alueen hyvät ja huonot puolet
Kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin: Launeen kirjastolle etsitään korvaavia tiloja Hennalasta
vt. kaupunginjohtaja Mika Mäkinen: Lahden tunnettuutta pitää vahvistaa ja mielikuvaa rakentaa yhä vetovoimaisemmaksi
Nikkilän kartanosta Lahden kaupunginosaksi -kirja julkaistaan marraskuun lopussa
Liipolan ”likka” Jonna Hakala Hawaiji Ironman -kilpailun ikäluokkansa paras
Launeelainen Juha-Pekka Forsman: Postilaatikkoihin kohdistuva ilkivalta on loputtava!
Niin maailma muuttuu Eskoseni! – Reunasen Nummisuutarit haastaa katsojat uudella tulkinnallaan
Muusikko Lipa Liukkonen: Nyt haetaan uutta vauhtia soolouralle
Sivistyslautakunta mukaan järjestyssäännöillä voi puuttua kännyköiden käyttöön
Miksi Kisapuiston suunnitelmissa on veronmaksajille halvin ja ainoa UEFA 3 -tason suunnitelma jätetty huomioimatta?
FC Lahden Mika Halttunen: Kisapuisto on äärimmäisen tärkeä koko jalkapalloperheelle
Lahden uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin Niko Kyynäräinen
Toimitusjohtaja Heikki Kaunisto: Valokuitu on kaikista luotettavin ja tehokkain tapa siirtää tietoa
Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
ARKISTO