Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnan alueella päätetään isoista asioista

kuva: Keski-Lahti on suurin seurakunta Lahdessa.
– Laune on toiseksi suurin ja siellä väestömäärä kasvaa koko ajan. Paikat jaetaan yhteisessä kirkkovaltuustossa suhteessa seurakuntien jäsenmäärään, kirkkoherra Heikki Pelkonen kertoo.


Kaikilla evankelisluterilaiseen seurakuntaan kuuluvilla ihmisillä on mahdollisuus vaikuttaa oman seurakuntansa päätöksentekoon marraskuussa järjestettävissä seurakuntavaaleissa. Ennakkoon voi äänestää 8.-12.11 ja varsinainen vaalipäivä on sunnuntai 20.11.
– Seurakuntavaalien yhteydessä valituksi tulleet luottamushenkilöt päättävät asioista, joita seurakunnassa tapahtuu.

Nämä henkilöt suunnittelevat yhdessä seurakuntien työntekijöiden kanssa, millaista toimintaa seurakunnassa on.
– He päättävät myös seurakunnan rahojen käytöstä.

Launeen seurakunnan kirkkoherran muistuttaa, että alueella päätetään isoista asioista seuraavan nelisvuotiskauden aikana.
– Nuorille on löydettävä uudet asianmukaiset kokoontumistilat ja uudesta kirkollisesta tilasta päätetään myös jo lähitulevaisuudessa.

Nykyiset luottamushenkilöt yhdessä virkahenkilöiden kanssa ovat kuitenkin vieneet asioita taustalla eteenpäin.
– Uskomme, että nuorisotilojen suunnittelutyö alkaa jo vuodenvaihteen jälkeen.

Äänioikeus jo 16-vuotiaalla

Seurakuntavaaleissa äänioikeus on 16-vuotiaalla yhteisön jäsenellä. Ehdokkaaksi seurakuntavaaleissa voi asettua täysi-ikäisenä. Launeella seurakuntaneuvostossa on 14 jäsentä.
– On haluttu, että nuoret voivat vaikutta seurakunnan elämään. Äänestämällä nuorten ääni tulee kuulluksi.

Launeen seurakunnan alue on laaja ja siihen sisältyy alueet radanvarresta Renkomäkeen.
– Tällä alueella väkimäärä lisääntyy huomattavan paljon. Uusilla ehdokkailla on siis paljon vaikutusvaltaa seurakunnan tulevaisuuteen.

Seurakuntaneuvosto päättää oman yhteisön elämästä sekä taloudesta.
– Siellä myös linjataan, millaista toimintaa seurakuntalaisille järjestetään. Keskitytäänkö diakonia- vai nuorisotyöhön enemmän?

Kirkkoherran mukaan hyvä seurakuntaneuvoston jäsen on kiinnostunut asioista ja uskaltaa tuoda oman mielipiteensä esiin.
– Luottamushenkilön täytyy olla valmis vuoropuheluun toisten kanssa. Meillä on ollut hyvä ilmapiiri Launeella. Yksituumaisesti olemme vieneet asioita eteenpäin seurakuntahallinnossa.
Seurakuntaneuvosto kokoontuu kerran kuukaudessa.

Kahdet vaalit yhtä aikaa

Jokaisesta Lahden seurakuntayhtymän seurakunnasta valitaan asukasmäärän mukaisesti edustajat yhteiseen kirkkovaltuustoon, jossa asioista päättävät 51 luottamushenkilöä.
– Seurakunnat muodostavat tällä alueella yhteisen talouden.

Yhteinen kirkkovaltuusto linjaa yhtymän yhteiset strategiset painopistealueet.
– Siellä päätetään myös rahankäytöstä. Kuinka paljon rippikoululaisilta peritään maksuja ja millainen hintataso Lahden alueella on hautapaikoissa.

Yhteisessä kirkkovaltuustossa käsitellään seurakuntien tilinpäätökset ja vahvistetaan muun muassa talousarvio.
– Yhteinen kirkkovaltuusto kokoontuu neljä kertaa vuodessa.

Seurakuntavaaleissa luottamushenkilöt valitaan kahteen eri paikkaa.
– Meillä on kahdet vaalit seurakunnassa yhtä aikaa. Pelkonen toteaa.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunta jatkaa vuokralaisena Liipolassa
Perhepäivähoitaja Marika Rosti: Perhepäivähoito on lapselle paras vaihtoehto
Kirsikankukkajuhlasta on tarkoitus tehdä perinne
Opiskelija Nea Pellinen Juliste ei ole todellakaan heti valmis
FC Lahti uusien haasteiden edessä
Vanhempi konstaapeli Teppo Rainio: Poliisi haluaa läsnäolollaan vaikuttaa, että mopomiitit ovat rauhallisia
Liikunnanopettaja Pertti Vartiainen: Kisapuisto on ainutlaatuinen liikuntakeidas keskellä kaupunkia
Lähikuvassa: ”Demokratian terrieri” valtuutettu Pertti Arvaja
Jorma Ratian valtuustokysymyksen taustat
Kansanedustaja Mira Nieminen: Olen haaveillut kansanedustajan työstä pitkään
Matti Kataja ei lämpene Lahti Energian myynnille
Tutkintomestarit haluavat olla varmistamassa ammattiopetuksen laatua
Pääministeri Sanna Marin Lahdessa: Nyt teillä on mahdollisuus antaa tilinpäätös hallitukselle
Salpausselän kisat 100 vuotta: Yli tuhat vapaaehtoista mahdollistavat Salpausselän kisat
Pelicansin urheilutoimenjohtaja Janne Laukkanen: Nälkää on vielä jäljellä!
Nuoret yrittäjät perustivat yrityksen ja laajentavat toimintaansa Lahden alueelle
Eduskuntavaaliehdokas Tuija Saloranta: Ansiotulojen verotusta on vähitellen kevennettävä, jotta kulutusta saadaan kasvuun
Jorma Ratia: Tämä on puhtaasti noitavainoa muistuttava henkilökohtainen ajojahti
Marko Haavisto: Toivottavasti yhteiskeikasta muodostuu meille jokavuotinen perinne
ARKISTO