Hallituksen puheenjohtaja Vesa Koski: ”Juhannus olisi jo mahdollista viettää saneeratussa kodissa”

kuva: Liipolankartanon hallituksen puheenjohtaja Vesa Koski ja isännöitsijä Eero Vesanen ovat tyytyväisiä siitä, että vuoden kestänyt saneerausprojekti Luhtikadulla on viikon kuluttua ohi.


Asunto-osakeyhtiö Liipolankartanon hallituksen puheenjohtaja Vesa Koski menetti kerrostalon tulipalossa vuosi sitten oman kotinsa sekä sijoitusasuntonsa. Kosken asunnot eivät palaneet vaan ne kärsivät vesivahingoista.
 – Sain soiton tulipalosta kesämökille ja olin alle puolessa tunnissa paikalla Luhtikadulla. Seurasin hetken tulipaloa, mutta lähdin takaisin kesämökille, kun satoi vettä.

Hallituksen puheenjohtaja kertoo, että hän ei suuremmin järkyttynyt tilanteesta, vaikka omaa omaisuutta tuhoutui.
Tulipaloa seuraavana päivänä vakuutusyhtiöstä soitettiin ja sain heti asunnon Saksalasta, jossa olen melkein vuoden nyt asunut.

Jo kahden päivän päästä asuntoja tyhjennettiin tavaroista ja viikon sisällä kaikki oli jo viety pois.
 – Se harmitti, että meidän varastotiloissa varkaat vierailivat heti tulipalon jälkeen.

Keräily- ja perintöesineitä tuhoutui

 – Meitä sijoitettiin asumaan eri puolille kaupunkia. Olen tavannut vuoden aikana vain muutaman samassa talossa asuneen ihmisen. On jännä nähdä tämän kuukauden lopussa, kuinka moni palaa takaisin Luhtikadulle.

Tulipalon yhteydessä moni asukas menetti korvaamattoman arvokkaita keräily- ja perintöesineitä.
 – On yksiselitteisen varma asia, että näitä vahinkoja yhdenkään asukkaan vakuutus ei korvaa täysimääräisesti, mutta tämänkin asian kansa pitää osata elää.

Hallituksen puheenjohtaja muistuttaa, että ketään ei saa osoittaa sormella tulipalosta, koska vahinkoja saattaa tapahtua kenelle tahansa.
 – Teen itsekin pitkiä työpäivä ja joskus väsyttää.

Koskella olisi mahdollisuus palata uuteen kotiin juhannukseksi, mutta mies aikoo viettää keskikesän juhlaa mökillään.
 – Ei tämä projekti ole minua paljon työllistänyt, mutta isännöitsijälle on annettava iso kiitos tästä projektista. Hän on tehnyt työtä taloyhtiömme eteen isolla sydämellä.

Ajattelin, että saneerausprojekti olisi ohi nopeammin, mutta saimme esimerkiksi rakennusluvan katolle vasta tammikuussa.
 – Ehkä järjestämme grillijuhlat tulipalon vuosipäivänä 1.7. Ehkä muistelemme myös menneitä, mutta katsomme tiukasti tulevaisuuteen.

Ammatillisesti opettavainen projekti

 – Missään ei opeteta, kuinka tulipalon jälkeen toimitaan. Olen oppinut ammatillisesti vuoden aikana todella paljon elämästä ja uudisrakentamisesta, isännöitsijä Eero Vesanen toteaa.

Isännöitsijän mukaan nyt olisi saatavilla konsulttiapua, jos joku paikallinen kollega joutuisi yhtä ikävään tilanteeseen.
 – Tämä on vaatinut yhteispeliä monen eri ihmisen kanssa. Erityiskiitokset haluan lähettää vakuutusyhtiölle. Työ heidän kanssaan on sujunut koko ajan mallikkaasti.

Liipolankartanon tulipalo aiheutti yli 2 miljoonan euron vahingon.
 – E-rapun asukkaat pääsivät katsomaan kotejaan viime viikonloppuna ja D-rapun väki pääsee viikkoa myöhemmin. Kesäkuun loppuun mennessä kaikilla on mahdollisuus muuttaa takaisin koteihinsa.

Isännöitsijän työt jatkuvat vielä pitkälle syksyyn tulipalon aiheuttamia vahinkoja selvitellen.
 – Tiedän kokemuksesta, että saneerauksen jälkeen tehdään aina takuutöitä. Niitä on odotettavissa myös Luhtikadulla.

Koronapandemia on sotkenut tulipalon syiden selvittelyä ja asiaan palataan mahdollisesti syksyllä.
 – Palo- ja poliisitutkinta on vielä kesken ja siitä minulla ei ole mitään tietoa.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Satu Jaatinen: On tärkeää, että hyvinvointialueet ymmärtävät riskit, jotka liittyvät ulkoistuksiin
Lassi Leivo: Pendelöintipysäköintioikeus tukisi joukkoliikenteen käyttö
Juha-Pekka Forsman: Aluevaltuustot eivät tarvitse enää lisää ohjausta valtion taholta
Olavi ”Olli” Kopo: Ympäristökaupungin maine kärsii, jos asfaltoitu rullahiihtorata rakennetaan Salpausselälle
Laulaja Maria Byman: Musiikissa tunne on työkalu, eikä yleisölle saa itkeä ahdistustaan
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Kaipuu rauhaan ja rakkauteen ovat läsnä ihmisissä jouluna
Erilaisista addiktioista kärsivien läheiset saavat keskusteluapua Al-Anon -ryhmästä
Jukka Ihalainen: On tärkeää olla toiselle enkeli arjessa
Puheenjohtaja Reijo Salonen: Kaupunkilaiset pääsevät vaikuttamaan kumppanuuspöytien kautta
Kirjailija Sirpa Kähkönen: Finlandia-palkinnon myötä olen saanut paljon uusia lukijoita
Joululaulut yhdistävät ihmisiä yhä edelleen
Projektipäällikkö Markku Silvenius: Etelä-Lahti sai uuden frisbeegolfradan OSBU-hankkeen avulla
Toimitilajohtaja Jouni Arola: Kaupunki on yrittänyt myydä Launeen päiväkotia
Kitaristi Pasi Vanhatalo: Perinteinen rockmeininki toimii aina
Vastaava kirjastonhoitaja Jenni Laine: Launeen kirjastosta voi olla ylpeä ja nyt on syytä juhlaan
Laulaja-lauluntekijä Jarkko Felin: Henkka & Kivimutka -elokuvan myötä innostus musiikin säveltämiseen lisääntyi
Launeen kirjaston puolesta kerätään nimiä adressiin
Palveluohjaaja Helmi Keränen: Yhä nuoremmat käyttävät sähkötupakkaa Lahdessa
Toimittaja Maxim Fedorov: Viihteen avulla voi unohtaa sodan kauheudet Ukrainassa
Asukasaktiivi Katriina Pynnönen: Näkkimistön alueella aiotaan kaataa lasten leikkimetsä
ARKISTO