Omalähiölehden toimitus kysyi Launeen , Liipolan ja Renkomäen kirjastojen asiakkaitten viime vuoden kirjasuosikkeja. Kymmenen kärjessä listaa pyydettiin aikuisten kaunokirjallisuudesta, lasten ja nuorten kirjat ovat omassa sarjassaan samoin aikuisten tietokirjallisuus. Liipolassa lainataan runsaasti myös venäjänkielistä kirjallisuutta.

Lainatut kirjat olivat pääasiallisesti 2010-2011 painettuja, mikä kertoo kirjastossa kävijöiden tietävän uutuusteokset. Lasten ja nuorten kirjojen sarjassa Sinikka Nopolan Risto Räppääjä-kirjat olivat ylivoimaisesti eniten lainattuja Launeen ja Liipolan kirjastoissa, mutta Renkomäellä löytyy valtavirrasta poikkeavia nuoria ja lapsia. Siellä ei Nopolan kirjoja noteerattu topten-listalle.
Tietokonetekniikan harrastajia Launeella ja Liipolassa kiinnosti Windows 7- ohjekirja ja Excel 2010 pikaopas.

Lasten ja nuorten kirjoista renkomäkeläiset lukivat Aino Havukaisen Tatun ja Patun Suomi-kirjaa samoin Launeen lapset pitivät parivaljakon Supersankari- sekä Oudot aakkoset- ja Tatu ja Patu Työntouhussa-kirjoista. Renkomäkeläiset lukivat myös Mauri Kunnaksen Urheilukirjaa, tytöt lainasivat Unelmien prinsessaa, isät ja pojat varmasti Guinnes World records-2005 teosta ja Fleur Starin Nosturi-kirjaa. Simon Hollandin Avaruus kuuluu varmasti miehiseen mielenkiintoon.

Lisi Madloffin Koiranpentu oli mieleinen kaikille omasta koirasta haaveileville. Ripley’sin kirja Usko tai äläkiinnosti kahdeksanneksi eniten. Edelleen renkomäkeläiset lainasivat Caroline Youngin Aaveiden Atlas, opaskirja yliluonnolliseen ja Caroline Binghamin Paloautot taisivat olla pikkuväen mielenkiinnon kohteena.

Launeella nuoret lukivat myös J.K. Rowlingin Harry Potter ja viisasten kivi, aikaisempien vuosien suosikkiteosta.
Aikuisten kaunokirjallisuuden tähtisarjaan kuuluvat Nora Roberts’n teokset Liipolassa ja myös Launeella; Jotain uutta, Jotain Vanhaa, Unelmien aika, Alex vakuuttuu. Pirjo Rissasen Muistot oli suosiolistalla samoin Enni Mustonen ja hänen kirjansa Lapin vuokko sekä Morsiuskesä.
Tuija Lehtisen Nappikaupan naiset ja Suklaapolkuja saivat runsaasti lukijoita. Peter Franzenin Tumman veden päällä on monen suosikki samoin Ilkka Remeksen Shokki aalto ja Isku ytimeen. Mikko Rimmisen Nenäpäivälöysi myös lukijansa. Laila Hietamiehen Siniset Viipurin illat viehätti edelleen launeelaisia.

Jännitystä lainattiin kaikista kolmesta kirjastosta. Eniten suosiota viime vuonna saavuttivat kirjailijat Reijo MäenKolmijalkainen mies, Seppo Jokisen Räätälöity ratkaisu ja Ajomies, Outi Pakkasen Seuralainen, Leena Lehtolaisen Minne tytöt kadonneet, Harri Nykäsen Paha, paha tyttö, Jarkko Sipilän Katumurha ja Matti Yrjänä Joensuun Harjunpää ja rautahuone sekä Matti Rönkän Tuliaiset Moskovasta. Ruotsalaisista kirjailijoista Mankell Hemmingin Savuna Ilmaan ja Camilla Läckbergin Perillinen jakoivat lukijan mielenkiinnon.

Tietokirjojen skaala oli leveä. Anne Velde-Luoman kirja Kaaoksen kesyttäjä – tavarat, paperit ja aika haltuun, iskee nykyajan ytimeen. Samaa asiaa ajanee John Naishin Riittää ja irti maasta, jossa kaikkea on liikaa sekäAlexander Schönbergin Tyylikkäänä köyhäilyyn.

Ihmiset ovat kiinnostuneita myös mystiikasta kuten Kaija Juurikkalan kirjasta Varjojen taika – matka edelliseen elämään taiMHeikki Sauren matka yli ymmärryksen. Itsehoitoon opastavat kirjat kiinnostivat useita lukijoita. Niitä oli kirjastojen listoilla: Hilkka Ahteen Inhimilliset tekijät, Ulrica Nordbergin Voimajooga, Jari TöyrynReuma ja kihti, Antti Heikkilän Diabeteksen hoito ruokavaliolla ja Tuula Laamasen Ravintoterapian käsikirja.

Ihmisen luovuuteen viittaavat kirjavalinnat kuten Anu Alaterän Tiedonhaun perusteet, Liisa Jääskeläisen Sana Kerrallaan, johdatus luovaan kirjoittamiseen. Ohjeita käden taitoihin löytyy Emma Hardyn Ompele kaunista lapselle, kuuluneeko samaan ohjeistukseen kirja Ei mennyt niin kuin Strömsössä!

Kirjastojen antamista tiedostoista koonnut
Marja-Liisa Niuranen

Nimenä Osman Gebreil ei välttämättä kuulosta tutulta, mutta nimen Hassan Osman varmasti kaikki lahtelaiset tuntevat. Kyseessähän on tuo aina yhtä hymyilevä ja iloinen, sudanilaissyntyinen lahtelaislääkäri. Hassan Osman vaihtoi jokin aika sitten nimensä, koska arabiankielinen nimi tuntui aiheuttavan vaikeuksia mm.lentokentillä.

Hän on ollut lääkärintoimensa ohella mukana mm. kunnallispolitiikassa istuen kunnallisvaltuustossakin 90-luvulla niin SMP:n kuin SDP:kin riveissä. Politiikka ei Osmania enää kiinnosta, sen sijaan tänä päivänä hänen aikansa lääkärintyön lisäksi vie Sudan-Suomi- yhdistys, jonka avulla on tarkoitus edistää Sudanin ja Suomen suhteita taloudellisella, kulttuurisella ja sosiaalisella alueilla, hyödyntäen jäsenten kulttuurituntemusta, kielitaitoa ja hyviä suhteita Sudaniin.
– Sudanissa ei ole Suomen suurlähettilästä, joten jonkun täytyy maiden välisiä suhteita pitää yllä perustelee Hassan Osman yhdistyksen perustamista.

Sudanin alue on ollut jo vuosia levotonta seutua erinäisine konflikteineen. Jonkinlainen päätös riitoihin saatiin viime vuonna kun Etelä-Sudan irrottautui emämaastaan ja julistautui itsenäiseksi valtioksi. Osman lähti Sudanista jo 70-luvun alussa, mutta on pitänyt hyvät suhteet maassa asuviin sukulaisiinsa. Tosin kahden viimeisimmän visiitin välissä ehti vierähtämään peräti 17 vuotta johtuen levottomuuksista, joten yllätys oli suuri, kun hän vieraili tänä vuonna Sudanissa.
– Olin todella yllättynyt kuinka siistiä ja hienoa siellä oli. Maassa on paljon luonnonvaroja ( öljy, kupari, rauta jne) ja sen myös näkee tänä päivänä. Sudanissa rikkaat ovat todella rikkaita ja köyhät todella köyhiä, joten sinänsä maa ei eroa muista Afrikan valtioista.
– Sudania kohtaan on paljon ennakkoluuloja, vähän samaan tapaan kuin minäkin luulin, että Suomessa jääkarhut kävelevät kaduilla naureskelee Osman. Näitä ennakkoluuloja yritämme hälventää ja samalla kehittää maiden välistä suhdetta.
– Yhdistyksemme haluaa kerätä mm. avustuksia kriisi- ja katastrofiapuun. Lisäksi haluamme avustaa suomalaisyritysten pääsyä Sudanin kehittyville markkinoille. Kaikki yritysalat ovat tervetulleita maahan ja Sudanissa työvoima on todella halpaa, kuten hinnatkin. Esimerkiksi litra bensaa maksaa vain 15 senttiä ja taxillakin voi ajella 15 kilometriä hintaan 20 senttiä. Kertoo Osman

Yhdistyksen jäseneksi voi liittyä jokainen, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen ja säännöt. Jäsenmaksu on vain 10 euroa/vuosi.

Hivenainetutkimus

Hassan Osman saapui Suomeen 70-luvun lopussa käytyään ensin niin opiskelemassa kuin työskentelemässäkin mm. Englannissa, Saksassa, Itävallassa ja Puolassa. Suomeen hänet toi Suomen sen aikainen lääkäripula. Ennen Lahtea Osman on toiminut lääkärinä mm. Helsingissä, Oulussa, Varkaudessa ja Mikkelissä. Lahteen hän saapui 1979 ja seuraavana vuonna hän perusti oman lääkäriyrityksensä, joka toimii tänä päivänäkin Vapaudenkadulla.
Osman on tullut tunnetuksi myös hivenainetutkimuksen puolestapuhujana ja sen nimeen hän edelleen vannoo.
– Hivenaineanalyysi on usein hedelmällinen tapa hahmottaa oman kehon tilanne, ph-tasapaino, mahdolliset puutteet ja vajaatoiminnat. Hivenaineanalyysin jälkeen asiakkaalla on usein edessään isohko elämäntapamuutos kertoo Osman.
– Sivistys on tuonut myrkyt eli eri lisäaineet ja tuholaismyrkyt jne. ruokaan ja sen takia ihmisillä on paljon erilaisia allergioita. Suomen maaperä on sen verran hedelmätön, että täällä täytyy käyttää erilaisia kemiallisia lannotteita, jotta kasvit saadaan kasvamaan kunnolla. Tuotanto tekee rahaa, mutta myrkyt päätyvät ruokiin kauhistelee Osman.

Kovasti keskustelua aiheuttaneesta karppaamisesta Osmanilla on mielipide:
– Kohtuus kaikessa. Liika on huono ja liian vähän on huono. Ravinnon pitää olla monipuolista ja kaikkea on saatava sopivassa mitassa.
Sen sijaan roskaruokaan, kuten hampurilaisiin ja pizzoihin ei kannata koskea lopettaa ruokavalistuksensa Hassan Osman Gebreil.

Petri Salomaa

Saksalassa rauhallista rivitaloelämää viettävä Teuvo Savolainen on hurahtanut hiihdon pariin. Tulevana lauantaina hiihtoneuvos saa täyteen 25 hiihdettyä Finlandia-hiihtoa eikä mikään tunnu pidättelevän 60-kymppistä miestä.
– Kypsällä iällä lähdin lajia harrastamaan. Olin jo 34-vuotias, kun hommasin itselleni sukset ja päätin osallistua Finlandia-hiihtoon vuonna 1987 ensimmäisen kerran. Onhan tässä tullut hiihdeltyä, toteaa Teuvo Savolainen vaatimattomasti.

Hänellä on hyvässä muistissa lähdöt Hämeenlinnan Katumajärveltä, vaikka kaikki ei aina sujunutkaan suunnitelmien mukaisesti.
– Välillä oli vettä jäällä 20 senttimetriä, joten hiihtäminen ei tahtonut onnistua. Nykyinen reitti kulkee Lahden urheilukeskuksesta Hollolaan ja sieltä takaisin, joten 50 kilometrin matka on riittävä, painottaa Savolainen.

Hän painottaa sitä tosiasiaa, että suomalainen on urheilija, joka lähtee matkaan kisaamaan lappu rinnassaan täysillä.
– Tämän ikäisellä äijällä ei ole kuitenkaan menestymisen suhteen tavoitteita. Pääasia on päästä maaliin.

Teuvo Savolainen on nuoruudessaan harrastanut urheilua lähinnä koulujen kilpailuissa. 100 metrin juoksussa hän on onnistunut hyvin ja nykyisin juoksun sekä pyöräilyn oheen on ilmaantunut hiihtäminen.
– Joka vuosi lunta olen odotellut ja onhan sitä tullut. Kelistä riippuvainen tässä hiihdossa on oltava, hän totesi hakiessaan suksia Nousukadulla sijaitsevasta Skiiposista Jorma Lindrothilta. Suksiin tehtiin hionta lauantaista perinteisen hiihtotavan matkaa varten.
– En minä ole koskaan mitään pitovoiteita käyttänyt. Tavoitteenani on vain siinä, että pääsen maaliin asti. En ole kelistä riippuvainen, mutta maailmani ei siihen romahda, jos jonkinlainen haaveri sattuu, Savolainen kertoo luottaen Finlandia-hiihdon huoltojoukkojen järjestelyihin, jotka hiihtoneuvos on todennut hyviksi.

Teuvo Savolainen on tyytyväinen eteläisen Lahden hiihtomaastoihin. Saksalasta hänen on helppo sujahtaa Kerinkallion kautta Liipolan ladulle.
– Tuhat kilometriä on tullut täyteen. Joskus olen käynyt myös Urheilukeskuksessakin hiihtämässä.

Savolainen on käynyt pitkänmatkanhiihdoissa Suomessa esimerkiksi Mikkelissä ja Hvinkäällä, mutta ulkomaille hän ole vielä lähtenyt.
– Kun jään eläkkeelle, asia tullee ajankohtaiseksi. Tämän hiihtokauden jälkeen suunnistan kesämökille Asikkalan Rutalahteen polttopuita tekemään, paljasti Teuvo Savolainen suunnitelmiaan.

Harri Hulkko

Lahden Liikunnalla Työhön ry on perustettu 1996. Sen tarkoituksena on toimia työttömyyden vähentämiseksi, edistää päijät-hämäläisten nuorten työllistymiseen tähtääviä toimenpiteitä esim. tarjota 17-25 -vuotiaille nuorille kokemuksia työelämästä työharjoittelun avulla, aktivoida ja tukea heitä pysyvien työsuhteiden luomisessa, sekä edistää nuorten liikuntakasvatusta yhdistyksen toimialueella.

Lity toimii erityisesti päijät-hämäläisiä alle 25-vuotiaita työttömiä ajatellen, mutta myös tätä vanhemmat ja lahtelaiset pitkäaikaistyöttömät ovat tervetulleita mukaan toimintaan. Pitkäaikaistyöttömille Lity haluaa tarjota mielekästä ja hyödyllistä tekemistä, jo hankittujen taitojen ylläpitämistä. Finanssipuolelta toiminnan mahdolliseksi tekee mm. Hämeen ELY-keskuksen osarahoitus sekä Lahden kaupungin palkkausavustukset.

Käytännön toimintaa johtaa projektipäällikkö Jarmo Heino, työharjoittelut toteutetaan yhdessä työnsuunnittelijoiden kanssa. Lity on innokas toimija urheilu- ja muissa työllistävissä tapahtumissa. Lityssä suunnitellaan jatkuvasti uusia tapahtumia ja otetaan myös osaa mahdollisuuksien mukaan muiden järjestämiin tapahtumiin joilla saadaan luotua uusia työharjoittelupaikkoja nuorille.

Lityssä on tällä hetkellä 25 jäsenseuraa, jotka ovat merkittäviä lahtelaisia urheiluseuroja. (mm. Reipas, Kuusysi, Ahkera, Kiekkoreipas jne). Jäsenseurat ovat aktiivisesti mukana suunnittelemassa ja toteuttamassa Lityn toimintaa.

Työharjoittelun kautta kohti ammattia

Näin yhteishauan aikana on hyvä muistaa, että työharjoittelusta saa tärkeitä pisteitä opiskelupaikkaa hakiessa. Harjoittelun aikana pääsee tutustumaan ja kokeilemaan oikeata työympäristöä, jolle mahdollisesti tähtää tulevaisuudessa. Työharjoittelun avulla voi kokeilla omaa soveltuvuuttaan erilaisille aloille ja löytää vaikkapa toiveammattinsa. Työharjoittelusta on myös aina hyötyä työmarkkinoille ja koulutukseen hakeuduttaessa.

Miten työtön nuori tai pitkäaikaistyötön pääsee mukaan Lityn toimintaan, projektipäällikkö Jarmo Heino?
– Ottamalla yhteyden LiTy:n toimistoon (Urheilukeskus II rappu ). Siellä pääsee valitsemaan itseään kiinnostavat työtehtävät usein vaihtuvalta listaltamme, joita ovat mm.toimisto- ja markkinointitehtävät, hoito-kasvatus- ja opetustyöt, ohjaus ja valmennus ja kunnossapito- ja järjestystehtävät.
Työharjoittelun tarjoajia ovat urheiluseurat, koulut, päiväkodit, tapahtumat (järjestelyt, ohjaus ja valmennus) ja talvisin myös liikkeet, toimistot ja tehtaat. Järjestelmä on tehokas, sillä 90 % hakijoista saa jo ensimmäisen hakuviikon aikana harjoittelupaikan mainostaa Heino Lityn tehokasta toimintaa.

Minkälainen työaika harjoittelussa on ja saako siitä palkkaa?
– Työharjoittelu on tarkoitettu kokopäiväiseksi harjoittelupaikan työaikaa noudattaen. Suositus on 6- 8 tuntia päivässä. Pyrimme, että työharjoittelu kestäisi minimissään yhden kuukauden, maksimissaan vuoden. Työharjoitteluajalta maksetaan työmarkkina- tai työllistämistukea. Taloudellisesta tuesta saa tietoja työvoimatoimistosta. Lityn kautta työharjoittelupaikan saa vuosittain noin 200 nuorta kertoo Heino lopuksi

Petri Salomaa

Lauantaina alkavat ja maanantaina finaaleihin päättyvät nyrkkeilyn SM-kilpailut ovat Urheilutalossa kilpailujohtaja Jouni ”Nate” Nurmisen mukaan todellinen voimainkoitos niin itse ottelijoille kuin myös Lahden Kalevalle, joka toimii kisojen järjestäjänä.
– Kyllä tässä on saanut viime kuukausien aikana kovasti tehdä töitä. Onneksi yhteistyökumppaneita on löytynyt, sillä kulut ovat kovat, Nate painottaa.

Hänen tietojensa mukaan SM-ilpailuja ei kannata järjestää kuin Helsinki-Tampere -akselilla. Kaleva joutuu järjestämisoikeudesta maksamaan Nyrkkeilyliitolle 10 000 euroa lisenssimaksuina. Lisäkuluja muodostuu esimerkiksi vuokrasta, vaikka Lahden kaupunki onkin hyvin mukana.
– Tämä on vaativa haaste seuralle. Onneksi olemme kokenut kisajärjestäjä, joten seuran nyrkkeilyjaoston ryhmä innolla mukana.

Nate Nurminen toivoo, että myös yleisö tulee runsaslukuisesti paikalle. Yleisötavoitteeksi lauantain ja sunnuntain osalta on asetettu 300-400 maksavaa katsojaa/päivä. Maanantaisiin finaaleihin odotetaan paria sataa katsojaa lisää.
– Tavoitteet ovat kovia, mutta täytyy muistaa, että Kaleva oli viime vuonna Helsingissä SM-kisojen paras seura.

Tällä kertaa suurin mielenkiinto varmasti suuntautuu etelälahtelaiseen Ville Hukkaseen, joka ottelee 81-kiloisissa. Kuusi vuotta tätä sarjaa hallinnut Turun Eemeli Katajisto siirtyi ammattilaiseksi.
– Ville on meidän tähti-iskijämme, mutta muitakaan ei voi unohtaa. Seurastamme on kisoissa mukana kahdeksan iskijää. Hyviä haastajia riitää ja esimerkiksi Jarkko Ojapalo voi lyödä itsensä mitaleille, ennakoi Nate Nurminen.

Kaikkiaan SM-kisoihin tulee yli 80 nyrkkeilijää. Luku koostuu ennakkoilmoittautumista ja Nurminen arveleekin määrän nousevan vielä lauantaina, sillä ennakkoilmoittautuminen ei ole pakollinen. SM-mitaleista kamppaillaan yhdeksässä sarjassa painoluokissa 48-91 kiloa. Kalevan nyrkkeilijöiden lisäksi lahtelaismenestystä kehästä hakevat myös Laakin nyrkkeilijät.

Harri Hulkko

Ville Hukkasella on lyömisen lahja – ja kirous

Mitkään sääntömuutokset eivät ole poistaneet nyrkkeilystä sen oleellista elementtiä. Kun isku osuu, se sattuu. Mitä kovempi isku on, sitä enemmän se sattuu. Mitä enemmän sattuu, sitä epävarmempi nyrkkeilijästä tulee.
Kun vastakkain on kaksi huippuottelijaa, päättyy ottelu harvoin tyrmäykseen. Tämä pätee sekä amatööri- että ammattinyrkkeilyyn. Iskuvoimalla on silti kummassakin nyrkkeilyn muodossa merkitystä.

Lahden Kalevan Ville Hukkanen, 19, osaa lyödä kovaa. Tämä kyky on kääntänyt monta ottelua hänen edukseen, mutta siitä on ollut myös paljon harmia. Hukkanen on kärsinyt jatkuvasti käsivammoista. Hänen rystysiään on operoitu neljä kertaa, ja jokaista leikkausta on seurannut pitkä kilpailutauko.
– Lopettaminenkin on käynyt mielessä, kun ei ole päässyt kolmeen vuoteen harjoittelemaan ja kilpailemaan täyspainotteisesti Hukkanen myöntää.

Viimeisin loukkaantumisen aiheuttama kilpailutauko kesti miltei puoli vuotta ja päättyi 28. tammikuuta, kun Hukkanen kukisti pohjoisirlantilaisen Damien Ramseyn Kankaanpäässä kaikin tuomariäänin.

SM-kilpailuille on Hukkaselle tänä vuonna tavallistakin suurempi merkitys. Kisat käydään kotiyleisön edessä, ja niissä on panoksena paikka viimeiseen olympiakarsintaturnaukseen, joka käydään Turkissa huhtikuussa.

Hukkanen voitti ensimmäisen yleisen sarjan Suomen mestaruutensa jo 16-vuotiaana vuonna 2009. Hän ei ole koskaan hävinnyt ottelua SM-kilpailuissa. Nyt edessä on kuitenkin uusi haaste, sillä Hukkanen nousee sarjaan 81 kiloa. Sarjaa on pitkään hallinnut turkulainen Eemeli Katajisto, jolla on kokemusta useista arvokilpailuista.
– Ei tarvitse enää pudottaa rajusti painoa, mikä taas lisää ottelukuntoa. Uskon että 81 kiloa on oikea sarja. Vaikka olen monia fyysisesti pienempi, niin olen irtonaisempi ja jaksan paremmin kuin mitä aikaisemmin 75-kiloisissa”, Hukkanen sanoo.

Sarjan 81 kiloa Suomen mestari pääsee Turkin karsintaturnaukseen, jossa 81-kiloisissa on jaossa vielä kolme olympiapaikkaa. Tilaisuus on Hukkaselle ainoa, sillä ensimmäisestä karsinnasta, Azerbaidzhanin MM-kilpailuista, hän joutui jäämään pois loukkaantumisen vuoksi.
– Olympiakarsinnoissa kun on vähän arpaonnea ja pysyy terveenä, niin olympiapaikka on mahdollinen Hukkanen vakuuttaa.
Hukkasella onkin Lahdessa kaksi kovaa tehtävää: voittaa Suomen mestaruus ja pitää kädet ehjinä.

Mikko Marttinen

Jatkosodan aikana kesällä 1942 suomalaiset joukot Äänisen ja Laatokan välissä olivat asemasodassa. KirjailijaAimo Ojanen kertoo painotuoreessa kirjassaan Kuujärven kersantti 7.divisonan muutamasta syyskesän viikosta, jolloin suomalaiset vaanivat Neuvostoliiton armeijan partisaaneja. Vihollisen armeijan upseerit nimittivät suomalaisia sissejä bandiitoiksi. Vastapuolet halusivat ottaa molempia sekä tappaa. Painajaiset tästä tulivat sotilaille vasta kotona siviilissä rauhan aikana.

Latvan kylä Iivinäjoen itäpuolella, Kuujärvi ja Syväri muodostavat kersantti Reino Haataisen ja hänen muiden JR 9:n komppanian sotilaitten taistelualueet. Syvärin itäpuolelta NKVD:n neuvostomajuri Ivanov lähetti partisaaniryhmiään tiedustelu ja hävittämistehtäviin rajan Suomen puolelle. Suuria sotatoimia ei Ojanen kirjassaan kuvaa, mutta hän kertoo tarkasti ja elävästi rajan molemmin puolin tapahtuvasta tiedustelusodasta.
Näillä partioretkillä eivät sotilaat säästyneet kuolettavilta luodeilta. Tarkka – ampujat tekivät tehtävänsä molemmin puolin. Vangiksi yritettiin ottaa etenkin upseeritason miehiä. Ivanov tosin menetti enemmän tiedustelutehtävissä olleita miehiään kuin Haataisen kapteeni Vasenius kaukopartiotehtävissä olleita. Eivät venäläiset partisaanit jääneet oveluudessaan suomalaisille toiseksi. Kuvaus partisaanien ”hiljaisesti valtaamasta ” kuorma-autokyydistä on herkullinen.

Laatokan ja Äänisjärven välisellä kannaksella asui myös siviiliväestöä etenkin Latvan kylässä. Yllättäen suomalainen sissipartio törmäsi puolukassa oleviin äitiin kahden lapsensa kanssa, joka ei onnesta käsiään yhteen lyönyt tavatessaan partion. Samoin Kuujärven ja Syvärin alueella asuvat, ja sinne Neuvostoliiton jättämät suomalaisten sukulaiset, karjalaiset, vepsäläiset ja lyydiläiset perheet eivät Ojasen mukaan suomalaisia sotilaita joka paikassa hyväksyneet. Alipäällystö ja rivimiehet kummeksuivat hiljaisissa keskusteluissaan korsuissa iltapuhteella; oliko mitään järkeä rajan takaisen alueen valloittamiseen, Suur-Suomen luomisella? Se oli korkeanarvoisen upseeriston haave.

Kuujärven kersantti Haatainen ja hänen kumppaninsa kuten vääpeli Rousku sekä sotamiehet Ahonen ja Salonen ovat arkisissa askareissaan kovin tutun oloisia sotia käyneitten isien kertomuksista. Salonen veistelee pojalleen puuautoa, joku toinen valokuvakehyksiä. Haatainen kaipaa nuorta vaimoaan Liisaa ja miettii, miten tämä ja appivanhemmat saavat Satakunnassa pienellä tilallaan syystyöt tehtyä. Kersanttia ei ole päästetty partiotehtävistä lomalle kuukausiin. Teetä ja korvikettta juodaan korppujen ja vanikan kera. Ryhmänjohtajatkin saattavat saada upseerikorsussa neuvottelujen aikana tilkkasen kahvia, kun sitä oli lähettänyt kapteeni Kontion täti, Lahdesta!

Jos venäläiset upseerit pitävät vodka-pulloa komentotoimistonsa työpöydän lähituntumassa, löytyy kirkasta juomaa myös naapurissa. On vaikea tietää, liioitteleeko Ojanen vihollisen komentajien vodkan käyttöä, mutta kyllä suomalainenkin sotilas esimieheltään viinatilkan saa. Suuria karkeloita ei näillä saada aikaan.

Äänislinnan postikonttori oli tärkeä paikka sotilaille ja lotille. Kirjeet kulkivat kotiin ja ystäville, kotoa tulevat paketit otettiin kiitollisuudella vastaa korsujen hämärässä. Olkitukkainen sotamies Ahonen oli puolestaan innokas Työmies-tupakka-askien ostaja kavereilleen, kun piti partiomatkalle lähteä. Ei se tupakka-aski miestä kiinnostanut vaan vaaleakutrinen Anna , nuori lotta!

Lahden apulaispoliisipäällikkö evp. Aimo Ojasen kirja on elävää historiaa 70 vuoden takaa. Sotilaitten kulkeminen partiotehtävissä partisaaneja vaanien on todellista kuvausta asemasodan tapahtumista divisioonien( asemapaikat lännestä itään) 5, 17, 11 ja 7 töistä ja tehtävistä, kaiketi sodassa olleitten miesten muisteluista ylöskirjoitettuja. Ojasen kieli on selkeää, ilman suuria korulauseita. Kirjailija on kehittynyt kielellisesti sitten ensimmäisten julkaisujen. Kirjan painopaikka on N-Paino Lahti 2012 ja kansikuva on Ulrika Syrjävaaran.

Marja-Liisa Niuranen

Lahden Runomaraton julisti juhlavuotensa runokilpailun alkaneeksi 6.2.2012. Kilpailu on tarkoitettu suomeksi ja ruotsiksi kirjoittaville ihmisille Lahdessa ja muualla maailmassa. Runot eivät saa olla aikaisemmin julkaistuja. Kilpailu päättyy tulevan huhtikuun 30. päivänä. Runokilpailu ”TYÖ, ELÄMÄ” järjestetään yhteistyössä Ammattiliitto PRO:n kanssa. Yhdistyksellä on juhlavuosi, se perustamisestaon kulunut 30 vuotta tänä vuonna.

Yhteistyökumppania edusti avajaistilaisuudessa puheenjohtaja Antti Rinne eduskunnan Pikkuparlamentin tiloissa. Hän tunnustautui pöytälaatikkorunoilijaksi. Rinne lausui kilpailun avausrunon tilaisuudessa. Hän kertoi kirjoittaneensa sen viime perjantai-iltana Brysselin lentokentällä kyytiä Suomeen odotelleessaan. Osa sen säkeistä olivat Eilen tänään huomenna/….sata vuotta riistoa ja työtä ……/ palkka ei riitä, ei uskalla sairastua…..

Ammattiliitto PRO:n 130 000 jäsenen joukosta löytyy runsaasti kulttuurin harrastajia; kirjoittajia, runoniekkoja ja esittäviä taiteilijoita, jotka toimivat liiton harrastuskerhoissa. Ruotsinkielistä jäsenistöä on viisituhatta. Tie Rinteen omaan runoharrastuksen avautui nuoruudessa, kun hänen oli taitelija Veikko Sinisalon ”Kaukametsä – kiertueen” autonkuljettaja.

Lahden Runomaraton ry:n puheenjohtaja, kansanedustaja Jouko Skinnari kertoi vuosien aikana pidetyn 17 runokilpailua ja julkaistun yhtä monta kilpailujen runoista painettua kirjaa. Viimeisimmän kilpailun Runoja leipälaatikosta on kuvittanut tämän vuoden Puupää-sarjakuvapalkinnon saanut taiteilija Kaisa Leka. Yhdistyksen taiteellisena johtajana toimii edelleen runoilija Risto Ahti, joka on runokilpailuraadin puheenjohtaja.

Ruotsinkielisten runojen kilpailuraadin puheenjohtaja on kirjailija Henrika Ringbom Helsingistä. Kilpailurunoista koostuvan runokirja toimitetaan syystalven joulumarkkinoille. Sen toimittaja on FT Kati Mikkola, joka toimii päivätyönään Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tutkijana.

Kilpailurunot saavat olla pituudeltaan 1000 merkkiä. Kirjoittaja voi lähettää runot postin välityksellä tai kirjoittaa ne sähköisessä muodossa. Lahden Runomaratonin nettisivuilla avautuu kilpailun säännöt ja kirjoitusaukema napauttamalla ylämarginaalissa olevaa kohtaa”kilpailut”.
Kilpailusivu on elävästi kuvitettu ja yhdistyksen pääsihteeri Natalia Kylmänen kertoi, että kilpailija säännöt luettuaan, voi kirjoittaja käyttää piirroksia hyväkseen. Kilpailun tarkoituksena on innostaa erityisesti harrastelijarunoilijoita kirjoittamaan nykyisestä työelämästä, työttömästä elämästä ja elämästä, niihin liittyvistä iloista ja suruista.

Marja-Liisa Niuranen

Puolustusvoimien säästökuurin tyly koura iski tuntuvasti Lahteen, kun keskiviikkona ilmoitettiin Hennalan varuskunnan lakkauttamisesta vuoden 2014 loppuun mennessä. Näin siis Hennalan satavuotinen historia varuskuntana loppuu ja alue tulee vapautumaan kolmen vuoden päästä siviilikäyttöön.

– Hennala koettiin liian pieneksi yksiköksi, jossa kehittämismahdollisuudet ovat huonot mm. tilat ja harjoitusalueet ovat rajalliset, Hennalassa ei ole mitään sellaista toimintaa, mitä ei voitaisi siirtää ja lisäksi kasarmit olisi joka tapuksessa pitänyt perusparantaa seuraavien kymmenen vuoden aikana. Yhden kasarmin perusparannus maksaa noin 3-7 miljoonaa euroa ja tähän ei yksinkertaisesti ole rahaa kertasi Maavoimien esikuntapäällikkö kenraalimajuri Juha-Pekka Liikola Hennalan lakkauttamisen perussyitä.

Liikolan mukaan muitakin vaihtoehtoja mietittiin. Esillä olivat mm. ammattiarmeija, valikoiva asevelvollisuus tai pitää nykyinen malli elossa. Kaikki nämä osoittautuivat liian kalliiksi ratkaisuiksi, joten päädyttiin näihin lakkautuksiin.
– Tosiasiahan on, että tulevaisuudessa ikäluokat pienenevät, joten tarve organisaation karsimiseen tuli tarpeen. Nyt raskasta organisaatiota karsitaan, jotta saadaan pelimerkkejä lisää kentälle esimerkiksi kouluttajien määrää lisäämällä linjaa Liikola.

Hennalan 400 työntekijän kohtalo ei vielä ole selvillä, sillä uusien, nyt perustettavien organisaatioiden henkilökokoonpanot eivät vielä ole selvillä. Toiveena kuitenkin on, että viimeistään kesällä 2012 ollaan viisaampia työntekijöiden tilanteesta henkilötasolla.
– Uskon, että Hennalassa on niin paljon erityisosaamista ja asiantuntijatietoa, että sitä tullaan tarvitsemaan muissakin yksiköissä. Vaikeampi tilanne tulee varmasti eteen siviilihenkilöille, jotka ovat varuskunnassa työskennelleet tai joiden työ on liittynyt varuskuntaan. Vaikutukset ympäristöön laajemmalti ovat vielä selvityksen alla kertoo Liikola.

Kenraalimajuri Liikola ei usko, että kansanedustajien kotipaikkakunnilla oli tekemistä lakkautusten kanssa.
– Riihimäki säilyi pitkälti sen tähden, että siellä on vaikeasti siirrettävää infraa, toisin sanoen elektroniseen sodankäyntiin liittyvää materiaalia valotti Liikola tilannetta.

Liikola on itse aloittanut sotilasuransa Hennalassa vuonna 1973 varusmiehenä ja on toiminut sen jälkeen useaan otteeseen Hennalassa eri tehtävissä, joten myös hänellä on tunnesiteitä varuskuntaan.
– Ei tämä helppo paikka ole, kipeää tekee, mutta tehtävät pitää toteuttaa toteaa sotilaallisesti alkuperäiseksi lahtelaiseksi tunnustautuva Liikola

Hämeen rykmentin komentaja Eversti Risto Kolstelan mukaan työntekijät ovat ottaneet tiedon vastaan yllättävänkin rauhallisesti.
– Tunnelmat ovat olleet rauhalliset ja moni on helpottunutkin, siitä, että nyt varmuus lakkautuksesta on saatu. Keskustelemme asiasta loppuviikon aikana oman porukan kesken, jolloin jokainen voi kertoa omia tuntemuksiaan. Tiedostamme kyllä, että hankalia tilanteita voi tulla, mutta onneksi tukiverkostomme on hyvä kertoi Kolstela.

Jotain pientä Lahteenkin sentään jää, sillä Panssariprikaatin aluetoimisto, joka tulee hoitamaan ison alueen asevelvollisuusasiota, jää Lahteen. Toimiston tarkka sijainti on vielä avoin.

Se mitä Hennalan varuskunta-alueelle tapahtuu vuoden 2014 jälkeen on arvoitus, sen verran pöksyt kintuissa lahtelaiset päättäjät lakkauttamisella yllätettiin. Vielä pari kuukautta sitten maakuntakaavan esittelytilaisuudessa Hennalan oletettiin olevan vuonna 2025 varuskuntakäytössä.
Nyt Lahden kaupungilla on vajaat kolme vuotta aikaa suunnitella kulttuurihistoriallisesti tärkeälle Hennalan kasarmialueelle uusi elämä.
– Omistaja vastaa jatkossa alueiden jatkosuunnittelusta, puolustusvoimat on ollut Hennalassa vain vuokralla. Hollolassa sijaitsevan Hälvälän ampumaradan kohtalo on vielä epäselvä, sillä myös jatkossa tullaan varmasti tarvitsemaan harjoitusalueita linjaa Liikola.

Petri Salomaa

Norjalainen Henrik Ibsen loi 1800-luvulla uuden ihmisten arkipäivän realismia ja perheen sisäisiä jännitteitä kuvaavia näytelmiä. Niistä tunnetuimpia meillä ovat Nukkekoti ja viimeisiä esityskertoja Lahden kaupunginteatterin Eero-näyttämöllä esitettävä Villisorsa. Draama on tehty yhteisyössä Tampereen Työväenteatterin kanssa, missä se sai ensi-iltansa pari viikkoa sitten. Nukkekoti ja Villisorsa painottuvat naiseen ja tämän kantamaan valheeseen.

Villisorsan modernisoidun esityksen on ohjannut ja lavastanut nykyisin Berliinissä asuva Mikko Roiha. Hän on vapaasti kääntänyt ja sovittanut Henrik Ibsenin (1828-1906 ) käsikirjoituksen. Roiha on konkretisoinut ja ”suomentanut” Villisorsan hämäläispohjalaiselle murteelle. Näytelmän roolihenkilöt ovat nimetty näyttelijöitten omilla etunimillä. Ibsenin tilanomistaja Werlen perhe on Verla; Sahanomistaja Mikko, Mikko Jurkka, poika Jyrki, Jyrki Mänttäri. Valokuvaaja Ekdalin perhe ovat Alhoja: valokuvaaja Jarkko , Jarkko Pajunen, hänen vaimonsa Ritva, Ritva Sorvali, sokeutuva, mykkä tytär Elsa, Elsa Saisio, Vanha Alho, Harri Rantanen. Nimileikkiä en pitänyt tarpeellisena, mutta karsimalla tekstiä Roiha on tuonut esiin terävästi Alhojen ja vauraan sahanomistaja Verlan kieroutuneen suhteen.

Tapahtumat sijoittuvat korokkeella olevan pitkän pöydän äärelle tai sen alle. Näyttämöltä poistutaan katsomon ensimmäiseen riviin. Kolmetoista erilaista tuolia pöydän ympärillä symboloi ehkä raamatullista näytelmää Jeesuksesta ja opetuslapsen valheesta. Ibsenin aikana monet uskonnolliset liikkeet olivat vaatimassa ihmisiä puritaaniseenkin joukkoonsa. Siipeensä Vanhan Verlan metsästyskiväärin luodista haavoittunut Villisorsa asuu pöydän alla Elsan ja vanhan Alhon hoidossa Näyttämön taustalle heijastuu aiheeseen liittyviä Ilari Kellokosken (TTT) videokuvia. Valosuunnittelija Juha Haapasalon valoleikkaukset luovat omaa draamaa näyttelijöitten ympärille.

Ibsen käsitteli näytelmässään ajatusta ”Jos riistätte keskinkertaiselta ihmiseltä hänen elämänvalheensa, riistätte häneltä samalla onnen.” Toinen teema on Villisorsassa nainen, Ritva Alho, perheenäiti, joka kantaa elämänvalhetta ja toivoo pystyvänsä pitämään perheensä onnellisena kertomatta totuutta lapsestaan. Ritva Sorvali on miestään, tekniikan keksinnöstään haihattelevaa Jarkkoa, paapova nainen, joka on kaiken ahdistuksensa keskellä perheen selkäranka. Sorvali ei tee eleillään suurta draamaa, mutta on täysin uskottava miehensä tuki, lempeästi rakastava nainen.
Jarkko Pajunen on hyväntahtoinen perheenisä, joka on kuvitellut saaneensa vauraalta Verlalta tukea opintoihinsa poika Verlan kaverina. Tyttärestä totuuden saatuaan ja tämän itsemurhan jälkeen on romahdus uskottava.

Kolmas teema on totuuden etsijä ja valheen paljastaja, Jyrki joka haluaa olla rehellinen huolimatta sen seurauksista. Hän on korpisahalle paennut ja sieltä perheensä luo palannut ristiriitainen ihminen. Jyrki Mänttäri on kuin paha demoni, mutta itseään vähintään Pyhästä Pietarista seuraava tuomion julistaja. Hänestä huokuu ristiriita pahassa ja hyvässä. Hän on näytelmän pahis.

Viattomuutta esittää Villisorsaa hoivaava puhumaton, Elsa, joka on saanut biologiselta isältään Mikko Verlalta perinnöksi silmähermojen rappeumataudin. Tyttö rakastaa valokuvaaja-isä Jarkkoa jo hieman murrosikään ehtineen nuoren heräävällä intohimon aavistuksella. Vaikka Elsa Saisio ei lausu sanaakaan esityksen aikana, mutta ilmein ja elein nousee hänen suorituksensa yli muiden.

Tapani Kalliomäen rooli ainaista urheilukassia kantavana lääkäri Tapani Reunasena jäi hieman ulkopuoliseksi katsojalle. Väliajalla käsiohjelmaa selatessani vasta ymmärsin että Reunanen on perhelääkäri, joka yrittää tasapainottaa ristiriitoja salaa rakastamansa Ritvan tukena.
Pienen huumorinpisaran toi vanha Alho, luutnantti, Harri Rantanen, joka oli tainnut istua kirjanpitorikoksesta linnassa vanhan Verlankin puolesta.
Mikko Jurkka jyhkeänä sahanomistajana, hänen tuleva vaimonsa Soili Markkanen, Soili Lappeteläinen tasapainottavat näytelmää sopuisalla parisuhteellaan, jo keski-ikään ennättäneitten keskinäisellä rakkaudellaan.

Marja-Liisa Niuranen

Viimeinen Uusi Lahti ”Cup” pelattiin tällä kertaa turnausmuotoisena. Neljä joukkuetta (FC Lahti, HJK, KuPS ja Haka) kohtasivat viikonlopun aikana vuoroin toisensa ja eniten pisteitä kerännyt vei lopulta 12 000 euroa. Turnaus oli yhtä kiihottava kuin Suurhallin betonilattia, sen ohut nurmimatto ja kolkon harmaan seinät. 15 euroa yhden päivän lipusta tuntui kiskonnalta, varsinkin kun opiskelijahintoja ei turnaukseen ollut.

Pelillisesti turnauksen taso ei antanut aihetta tuuletuksiin, ei edes pieniin riemunkiljahduksiin. Kulahtaneella alustalla kulahtaneissa olosuhteissa voiton nappasi jälleen kulahtanut Helsingin Jalkapalloklubi. FC Lahti jätettiin turnauksessa armotta hännille. Kuhnureiden peli kuitenkin parani perjantain hirvittävästä kaaoksesta sunnuntain paikoin näppäräänkin syöttelyyn. Liigatasoiset pelaajat ovat silti edelleen yhden käden sormilla laskettavissa.Tommi Kautosen leiristä turnauksen ainoita onnistujia oli saksalainen testimies Hendrik Großöhmichen, joka heti maanantaina palkittiinkin vuoden mittaisella sopimuksella.

Uusi Lahti Cup tuhkataan, haudataan ja jätetään kylmästi kasvamaan heinää. Entä sitten, kiinnostaako se ketään?
Uusi Lahti Cup kuopataan, eikä tapahtumaa jää edes ikävä. Jalkapallo on kesäpeli, sitä kuuluu pelata ulkona, vihreällä nurmikolla, auringon porottaessa niskaan tai veden piiskatessa selkää. Pelin on oltava tasokasta ja siinä on oltava panosta, pelkkä rahasta pelaaminen puolivalmiilla junnujoukkueella ei sytytä ketään. Jalkapallo ei ole pelkästään peliä, se on myös intohimoa ja tunnetta. Suurhallin kolkkoudessa intohimoinen rakkaus lajiin ja omaan joukkueeseen jäi taas kerran näkemättä.

Uusi Lahti Cup mullataan, ja tapahtumaa jäädään varmasti kaipaamaan. Tapahtuma on monelle talven kohokohta, pieni pilkahdus kesää pakkasen keskellä. Silloin puidaan tulevan kesän otteluohjelmaa oluen ääressä, keskustellaan pelaajahankinnoista hyvänpäiväntuttujen kanssa ja kajautetaan karaoket Wanhassa Mestarissa kannattajaporukalla. Se on kuhnureiden kannattajia yhdistävä symboli, joka samalla muistuttaa lahtelaisia siitä, ettei Pelicans ole mastokaupungin ainoa urheilujoukkue.

Lahti Cup on siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Se on poissa, kuollut, potkaissut tyhjää. Toivottavasti joku visionääri vähät välittää suruajasta, ja suunnitteilla on jo uusi cup, turnaus tai muu huikea spektaakkeli, jossa olosuhteet ovat ankeat ja pelin taso surkea, mutta tunnelma kohdallaan.

Uusi Lahti Cupin muistoa kunnioittaen,
Elina Salomaa

SM-liigahistoriaa tehdään jäähallissa

Lahden jäähallissa eli Isku Areenassa tehdään tässä kuussa kaikella todennäköisyydellä jääkiekkohistoriaa. Puolustaja Jan Latvalalla on takanaan SM-liigassa 998 ottelua. Jos hän pelaa tänään perjantaina Raumalla Lukkoa vastaan ja lauantaina Lahdessa TPS:aa vastaan, tulee tuhat ottelua liigassa täyteen.
– SM-liiga on huomioinut tämän homman, koska maaottelutauko ajoittuu juuri tähän kohtaan, vitsailee Pelicansin päävalmentaja Kai Suikkanen.

39-vuotias Jan Latvala on 20-vuotisen uransa aikana edustanut kasvattajaseuraansa JYPiä, Jokereita ja Pelicasia, jossa kuluva kausi on hänelle seurassa yhdeksäs. Latvalan ja seuran kanssa on myös solmittu pelaajasopimus myös ensi kaudeksi.
SM-liigassa eniten pelejä on pelannut Erik Hämäläinen, joka tunnetaan Lukko-ikonina. Hänellä on koossa 1001 peliä, joten Latvalalle on mahdollisuus saavuttaa uusi ennätys 18. kuluvaa kuuta, jolloin vastaan asettuu espoolainen Blues.

– Kovat juhlat ovat tulossa, mutta se ei riitä sopimukseen, että pelaa SM-liigassa tuhat peliä. Pelaamisella osaaminen pitää näyttää. Lade (Jan Lavala) on esimerkillinen ammattiurheilijasta, joka pitää huolta kropastaan ja kunnostaan. Hän on loistava esimerkki nuoremmille pelaajille, korostaa Pelicansin päävalmentaja Kai Suikkanen.

– Itse olen tilanteeseeni tyytyväinen, kun seuran johtokin halusi minun jatkavan pelaajauraani. Mitään muita vaihtoehtoja en ehtinyt edes miettiä. Pelicansissa olen noussut jalustalle ja viihtynyt, Jan Latvala kuittasi vaatimattomasti, joka sanoi pelityylinsä olleen samanlainen 20 vuotta.
– Uskomatonta, että joku pelaaja kestää mukana näin pitkään, hämmästelee Pelicansin toimitusjohtaja Ilkka Kaarna.

Lauantainen TPS-ottelu ei juhlallisuuksien vuoksi pääse alkamaan kello 17, vaan aloituskiekko tavoittaa jään luultavasti vartin myöhässä.
– Juhlien takia emme pelaajasysteemiämme muuta. Tärkeintä on TPS:n kaataminen, valistavat Kai Suikkanen ja Jan Latvala.

Harri Hulkko