Työministeri Haatainen vieraili Lahdessa

Kuva: Työministeri Tuula Haatainen kävi viime maanantaina työvierailulla Lahdessa. Päättäjien lisäksi kuntalaisilla on mahdollisuus keskustella ministerin kanssa Lahden Demarien kahviteltalla Kauppatorilla.


Työminisreri Tuula Haatainen, Sdp, teki viime maanantaina työvierailun Lahteen. Hän oli käynyt aamupäivällä myös Riihimäellä sekä Kärkölässä Koskisen Oy:n puuteollisuudessa. Lahden kauppatorilla tarjosivat paikalliset demarit telttakahvit ministeriä tapaamaan tulleille lahtelaisille.

Ministerin kanssaan keskusteltiin työeläkkeiden mahdollisesta maksukorotuksista, niiden hoitoon liittyvistä eläkelaitoksista sekä kuntien vastuulle siirtyvästä työvoimahallinnosta. Uutena asiana keskustelijoita kiinnosti tuleva ruotsalaisen mallin mukainen Työkanava Oy.

Lahti sekä ympäristökunnat kipristelevät jälleen työpaikkojen vähäisyydellä, työttömien kuntalaisten määrä ylittää valtakunnallisen keskiarvon. Mitään ihmeparannusta työministeri Haataisella ei lahtelaisten työllistämiseksi ollut, mutta alueella on kehittymässä toiveita antava teknologiateollisuus. Valtion omistama Ilmastorahasto antanee rahoituksella mahdollisuuksia uusille investoinneille.

Kaupunginjohtaja Pekka Timosen kanssa käyty keskustelu tapahtui ennen ministerin torille saapumista. Ministeri totesi, että nykyinen hallitus on lisännyt päätöksissään ehdotukset tuleviin maan talousarvioihin Työ- ja elinkeinotoimistoille vuodelle 2024 määrärahoja neljäkymmentä prosenttia. Tällä lisäyksellä pyritään saamaan TE-toimistojen neuvontapalveluihin asiantuntijoita opastamaan työnhakijoita henkilökohtaisesti. Ruotsissa ollaan tehty yhteistyötä työnhakijoiden kanssa jo kauan. Samalla on esitetty suunnitelmia sosiaali- ja terveyssektorin olevan mukana TE-toimistojen asiakkaiden työalojen löytämisessä. Samaan aikaan, nykyinen maan hallitus on tehnyt päätökset Työ- ja elinkeinotoimistojen hallinnoinnin siirtyvän kuntien vastuulle. Omalla kuntatuntemuksella toivotaan saatavan työtä hakevien ja työnantajien paremmin toisensa.

Kahviteltalta Tuula Haatainen sai kuulla henkilöitä, jotka eivät työllisty tänä päivänä ammattitutkinnoista ja kielitaidosta huolimatta. Syynä tähän on useasti työkokeilun jälkeen tilanne, missä työnantajalla ei ole mahdollisesti resursseja tai halua ottaa työhön henkilöä, joka tarvitsee työhönsä taustatukea. Työministerille esitettiinkin toivomus, että oppisopimus- ja osa-aikatyöhön ottaville työnantajille mahdollistettaisi ohjaaville henkilöille myös palkkatuki.

Osatyökykyisten henkilöiden työllistämiseen ministeri toi terveiset ministeriönsä Työkanava Oy- suunnitelmasta vuodelle 2024. Työkanavan tehtävänä eri paikkakunnille olisi kehittää yhteistyötä ja koulutusta vaikeasti työllistettävien työhön haluavien henkilöiden kanssa.

Jo alkutervehdyksessään ministeri Tuula Haatainen kertoi ilonsa siitä, että voi koronatartuntojen vähennyttyä kohdata ihmisiä kasvokkain, tosin kasvomaskin kanssa. Vielä ei virusta ole voitettu, mutta vaiheittain ollaan menossa parempaan suuntaan.

Marja-Liisa Niuranen

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka Nikkilä on julkisen liikenteen osalta paitsiossa Lahdessa
Reijo Mäki-Korvela: Kisapuiston stadionhankkeessa johtajuuden puute
Osallistuvan budjetoinnin kautta saadaan frisbeegolfrata Etelä-Lahteen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnalle ystävyysseurakunta Virosta
Lähikuvassa Lahden uusi liikuntajohtaja Aleksi Nyström
Puheenjohtaja Vesa Lempinen: Aurinkovoimalainvestointi tehtiin ennen kaikkea imagomielessä
Kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Olen ollut Lahteen hyvin tyytyväinen
Kitaristi Mika Jokinen: Tämä on ollut Pääesiintyjien paras kesä tähän mennessä
Muusikko Vesa Haaja: Kesällä pitää ottaa iisisti ja uida mahdollisimman paljon
Marja-Leena Vierumäki: Uiminen ja kukkienhoito kuulu kesään
Puheenjohtaja Tapio Irri Lasten leikkialueet tulee olla turvallisia ja lähellä kotia
Veijo Vierumäki: Miestenpiiri keräsi 100 laatikollista apua Ukrainaan
Heikki Laine: Kesään kuuluu aina mökkeilyä ja pesäpalloa
Kirjastovirkailija Noora Tanska: Dekkarit ovat kestosuosikkeja kirjastoissa
Kirjailija Kalle Veirto: En tykkää olla ilman paitaa, vaikka olen lihaksikas
Hallituksen jäsen Juha-Pekka Forsman: Laune on paras paikka Lahdessa
ARKISTO