Jos suomalaisuus asuisi maisemassa – Järnefeltin jalanjäljissä Kolille

Kuva: Näkymässä Ukko-Kolilta tiivistyy suomalainen sielunmaisema.


Jos sinua pyydettäisiin kuvailemaan suomalaista maisemaa, millaiseksi sen mielessäsi piirtäisit? Päänsisäinen siveltimesi maalaisi kenties tiheää havumetsää, jossa kuuset ja männyt kohoaisivat kilpaa sammalmättäillä. Ja tietenkin auringossa kimaltavan järven, joka kasvaa pieniä, metsäisiä saaria. Asetelmaan mahtuisi ehkä myös jylhää ja jyrkkää kalliota, josta tämä komeus avautuisi eteesi. Osuiko lähelle?

Tällainen maisema on piirtynyt suomalaisten mieliin erityisesti 1800- ja 1900-luvun taitteessa kansallisromantiikan saadessa jalansijaa suomalaisessa taiteessa. Sama kuva toistuu niin kuvataiteessa, musiikissa kuin kirjallisuudessakin. Tuon ajan suuria suomalaistaiteilijoita – muun muassa Eero Järnefeltiä, Pekka Halosta, Jean Sibeliusta ja Juhani Ahoa – yhdistää se, että he kaikki hakivat inspiraatiota taiteeseensa Pohjois-Karjalan Kolilta.

Kolia ei siis voi pitää millään tavalla uutena turistikohteena. Siinä missä Järnefelt ja kumppanit soutivat pitkin pielisiä ja tarpoivat ylös jyrkkärinteisiä vaaroja, pääsee tämän päivän lomalainen tutustumaan Kolin kansallispuistoon kuitenkin halutessaan varsin vaivattomasti. Yksi Kolin puoleensavetävistä piirteistä lomakohteena onkin sen muuntautumiskyky: se tarjoaa yhtäältä mukavuudenhaluiselle matkaajalle luksusmajoituksen, näköalakylpylän ja suhteellisen helpon pääsyn kansallispuiston aarteisiin eli Kolin korkeimmille vaaroille, Ukko-Kolille, Akka-Kolille ja Paha-Kolille. Lisäksi tarjolla on ohjattua tekemistä aina saunajoogasta vaellusratsastukseen ja maisemaristeilyihin.

Toisaalta Koli on mitä oivallisin lomakohde itsenäisiä seikkailuja janoaville lomalaisille. Yhteensä noin 80 kilometrin mittainen polkuverkosto pitää sisällään jopa 60 kilometrin pituuteen venyvän Herajärven kierroksen niille, jotka kaipaavat lomaltaan patikointia ja tähtitaivaan alla nukkumisen kaltaisia elämyksiä. Muutaman päivän vaellukselle ei välttämättä tarvitse kantaa omaa telttaa, sillä reittien varrella on laavujen ja telttailupaikkojen lisäksi askeettisia vuokratupia, joista on mahdollista varata majoitus. Sen sijaan suositeltavaa on pakata mukaan reippaasti hyttyskarkotetta.

Kolin huippujen valloitus on helppo aloittaa kansallispuiston keskuksesta, luontokeskus Ukosta, josta mukaan polulle saa hankittua alueen kartan ja vinkit tärkeimpiin nähtävyyksiin. Päiväretkeä varten esimerkiksi Mäkrän kierros on täydellinen valinta. Noin 7,5 kilometrin lenkkiin tiivistyy Kolin monimuotoisuus: juurisia ja kivikkoisia nousuja, soita ylittäviä pitkospuita ja laajoja, kauniisti kukkivia ikivanhoja ahoja. Reitti Mäkrävaaralle on toisinaan vaikeakulkuista, joten aikaa kierrokseen on hyvä varata reippaasti.

Reitin todellinen aikasyöppö on kuitenkin vähän väliä kalliolta avautuva maisema. Kirkkaansininen Pielinen ja sen erikokoiset saaret muodostavat yhdessä kalliolakisten vaarojen ja vaaroilla kumpuilevan metsän kanssa mosaiikin, joka jatkuu kauas horisonttiin. Suosittelen Kolille matkustavaa kipuamaan huippujen lisäksi myös näkötorniin. Erityisesti Räsävaaran näkötornista on auringonlaskun aikaan upeat näkymät joka suuntaan yli kansallispuiston. 

Huippujen lisäksi Kolin nähtävyyksiin kuuluu Pirunkirkko, lohkareluola, johon liittyy paljon mystiikkaa ja kansanuskomuksia. Ryömiessään luolan suusta kapeaan mutta korkeaan halkeamaan taikauskoinen retkeilijä voikin aistia, miten noidat ja velhot ovat aikoinaan asuttaneet metsän keskellä olevaa piilopaikkaa. Samalla luolan seinistä voi etsiä katseellaan runoa, jonka Eero Järnefelt on aikanaan jättänyt sinne haalistumaan ja siten meille kulttuurinnälkäisille nykyturisteille lähes mahdottomaksi löytää.

Jos suomalaisuus asuisi maisemassa, se asuisi Kolin vaaroilla. Siinä taideteoksessa voi kuulla kansallisromanttisen kaiun, jossa yhdistyvät Sibeliuksen sinfoniat ja Järnefeltin maalaustaide. Matka Kolille ei olekaan pelkkä metsäretki, se on matka suomalaisen luonnon ja taiteen leikkauspisteeseen.

Elina Salomaa

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Mika Kari

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Liikuntapalvelupäällikkö Markku Ahokas: Etelä-Lahteen avautuu uusia ulkoilu- ja hiihtoreittejä ensi vuonna
Asukasyhdistyksen puheenjohtaja Timo Leppänen: Kehätien Nikulan liittymä oli meille hyvä asia, mutta liikennemelu on yllättänyt osassa Metsä-Hennalaa
Siiri Rantanen ja vauhdin hurma
Liipolan asukastupa siirtyy Lähiöseuralta Launeen seurakunnalle
Launeelainen Erkki Yliheikkilä: Kaapelirikko kehätien työmaalla aiheutti ylijännitteen ja rikkoi kiertoilmalämmityslaitteen
Iiris – Mettäsväen kaveri ja kertoja
VT 12 Lahden eteläinen kehätie avataan liikenteelle 8.12.
Miestenpiiri rakensi lastenkirkon
Anttilanmäelle kunniamaininta Vuoden Kylä -kilpailussa
Projektipäällikkö Janne Wikström: Kehätien tunneleiden käyttöönottoesitystä valmistellaan parhaillaan
Monipuolinen kuvanveistäjä Mauno Hartman
Launeen seurakunnan aktiivinen ja elinvoimainen Miestenpiiri toimii taas koronan jälkeen
Näyttelijä Ville Haapasalo: Ajatus hatsapurien torimyynnistä syntyi Puumalan mökillä halkoja hakatessa
Sara Etola: Yhdysvaltain presidentinvaalit olivat yllättävän tasaiset
Katupäällikkö Mika Lastikka: Anttilanmäen kohdalla louhitaan kalliota älypyörätien vuoksi
Alijuhakkalan Asukasyhdistys 70 vuotta: Muistojeni Alijuhakkala
Kiinteistöpäällikkö Ossi Leppisaari: Salinkallion koulusta ei ole tehty purkupäätöstä
Alijuhakkalan Asukasyhdistys 70 vuotta ja Alijuhakkala vieläkin vanhempi.
Kansalaisaktivisti Petri Alastalo: Päättäjien tulisi ajaa lahtelaisten etua oman edun sijaan
Karpo oli aikansa ylivoimainen some-vaikuttaja ja kansan syvien rivien viimeinen hätähuuto
ARKISTO