Jos suomalaisuus asuisi maisemassa – Järnefeltin jalanjäljissä Kolille

Kuva: Näkymässä Ukko-Kolilta tiivistyy suomalainen sielunmaisema.


Jos sinua pyydettäisiin kuvailemaan suomalaista maisemaa, millaiseksi sen mielessäsi piirtäisit? Päänsisäinen siveltimesi maalaisi kenties tiheää havumetsää, jossa kuuset ja männyt kohoaisivat kilpaa sammalmättäillä. Ja tietenkin auringossa kimaltavan järven, joka kasvaa pieniä, metsäisiä saaria. Asetelmaan mahtuisi ehkä myös jylhää ja jyrkkää kalliota, josta tämä komeus avautuisi eteesi. Osuiko lähelle?

Tällainen maisema on piirtynyt suomalaisten mieliin erityisesti 1800- ja 1900-luvun taitteessa kansallisromantiikan saadessa jalansijaa suomalaisessa taiteessa. Sama kuva toistuu niin kuvataiteessa, musiikissa kuin kirjallisuudessakin. Tuon ajan suuria suomalaistaiteilijoita – muun muassa Eero Järnefeltiä, Pekka Halosta, Jean Sibeliusta ja Juhani Ahoa – yhdistää se, että he kaikki hakivat inspiraatiota taiteeseensa Pohjois-Karjalan Kolilta.

Kolia ei siis voi pitää millään tavalla uutena turistikohteena. Siinä missä Järnefelt ja kumppanit soutivat pitkin pielisiä ja tarpoivat ylös jyrkkärinteisiä vaaroja, pääsee tämän päivän lomalainen tutustumaan Kolin kansallispuistoon kuitenkin halutessaan varsin vaivattomasti. Yksi Kolin puoleensavetävistä piirteistä lomakohteena onkin sen muuntautumiskyky: se tarjoaa yhtäältä mukavuudenhaluiselle matkaajalle luksusmajoituksen, näköalakylpylän ja suhteellisen helpon pääsyn kansallispuiston aarteisiin eli Kolin korkeimmille vaaroille, Ukko-Kolille, Akka-Kolille ja Paha-Kolille. Lisäksi tarjolla on ohjattua tekemistä aina saunajoogasta vaellusratsastukseen ja maisemaristeilyihin.

Toisaalta Koli on mitä oivallisin lomakohde itsenäisiä seikkailuja janoaville lomalaisille. Yhteensä noin 80 kilometrin mittainen polkuverkosto pitää sisällään jopa 60 kilometrin pituuteen venyvän Herajärven kierroksen niille, jotka kaipaavat lomaltaan patikointia ja tähtitaivaan alla nukkumisen kaltaisia elämyksiä. Muutaman päivän vaellukselle ei välttämättä tarvitse kantaa omaa telttaa, sillä reittien varrella on laavujen ja telttailupaikkojen lisäksi askeettisia vuokratupia, joista on mahdollista varata majoitus. Sen sijaan suositeltavaa on pakata mukaan reippaasti hyttyskarkotetta.

Kolin huippujen valloitus on helppo aloittaa kansallispuiston keskuksesta, luontokeskus Ukosta, josta mukaan polulle saa hankittua alueen kartan ja vinkit tärkeimpiin nähtävyyksiin. Päiväretkeä varten esimerkiksi Mäkrän kierros on täydellinen valinta. Noin 7,5 kilometrin lenkkiin tiivistyy Kolin monimuotoisuus: juurisia ja kivikkoisia nousuja, soita ylittäviä pitkospuita ja laajoja, kauniisti kukkivia ikivanhoja ahoja. Reitti Mäkrävaaralle on toisinaan vaikeakulkuista, joten aikaa kierrokseen on hyvä varata reippaasti.

Reitin todellinen aikasyöppö on kuitenkin vähän väliä kalliolta avautuva maisema. Kirkkaansininen Pielinen ja sen erikokoiset saaret muodostavat yhdessä kalliolakisten vaarojen ja vaaroilla kumpuilevan metsän kanssa mosaiikin, joka jatkuu kauas horisonttiin. Suosittelen Kolille matkustavaa kipuamaan huippujen lisäksi myös näkötorniin. Erityisesti Räsävaaran näkötornista on auringonlaskun aikaan upeat näkymät joka suuntaan yli kansallispuiston. 

Huippujen lisäksi Kolin nähtävyyksiin kuuluu Pirunkirkko, lohkareluola, johon liittyy paljon mystiikkaa ja kansanuskomuksia. Ryömiessään luolan suusta kapeaan mutta korkeaan halkeamaan taikauskoinen retkeilijä voikin aistia, miten noidat ja velhot ovat aikoinaan asuttaneet metsän keskellä olevaa piilopaikkaa. Samalla luolan seinistä voi etsiä katseellaan runoa, jonka Eero Järnefelt on aikanaan jättänyt sinne haalistumaan ja siten meille kulttuurinnälkäisille nykyturisteille lähes mahdottomaksi löytää.

Jos suomalaisuus asuisi maisemassa, se asuisi Kolin vaaroilla. Siinä taideteoksessa voi kuulla kansallisromanttisen kaiun, jossa yhdistyvät Sibeliuksen sinfoniat ja Järnefeltin maalaustaide. Matka Kolille ei olekaan pelkkä metsäretki, se on matka suomalaisen luonnon ja taiteen leikkauspisteeseen.

Elina Salomaa

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kalle Aaltonen: En ole koskaan uskonut, että Malva olisi pitkässä juoksussa taloudellisesti kannattava
Launeen kirkon vanha asuntosiipi päivitetään – Laajempi remontti alkaa vuonna 2027
Lahti-oppaat juhlivat 50-vuotista taivaltaan – Kesä on täynnä kierroksia ja uusia tarinoita
Toni Putula: Lahti on edelleen Suomen johtava ympäristökaupunki
Kimi Uosukainen: Luottamuspaikkajaosta saavutettu sopu kuvastaa lahtelaisten puolueiden halua sopia yhteisistä asioista
Ohjaaja Arthur Franck: Helsinki Effect on dokumentti, joka syntyi uuden uhan varjossa
Pekka Räty: Aina kun tulen Lahteen, tuntuu kuin tulisin kotiin
Mika Kari, Kalle Aaltonen ja Minerva Kastehelmi Etelä-Lahden ääniharavat
Milla Bruneau: Jokainen kaupungissa vieraileva tapahtumakävijä on myös potentiaalinen tuleva lahtelainen
Vaalimainokset ovat kalliita ja ilkivalta aiheuttaa ehdokkaille ylimääräisiä kustannuksia
Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
ARKISTO