Asukasaktiivi Tuula Koskela: Enemmän yhteisöllisyyttä kerrostaloasumiseen

Kuva: Aimo Kolu on asunut Kivikatu 6:ssa 45 vuotta ja Heikki Laine muutti sinne vuonna 2004.


Keijupuistossa Kivikatu 6:n asukkaat järjestivät Sirkkojen tanssi -tapahtuman omalla kotipihallaan heinäkuun viimeinen päivä. Hyvän mielen tempauksessa tarjolla oli musiikkia, pullakahvit ja rohkeimmat saivat maistaa kuivatettuja sirkkoja.

– Olemme sitä ikäpolvea, joka on aina tehnyt kaikkea yhdessä. Sosiaalinen elämä ja vanha kunnon suomalainen yhteisöllisyys kuuluu myös tämän vuosituhannen kerrostaloasumiseen, asukasaktiivi Tuula Koskela toteaa.

Tapahtuman puuhanainen Tuula Koskelan vastuulla oli kahvinkeitto.

Luonnonkauniilla paikalla olevassa Kivikatu 6:ssa on 54 asuntoa. Keijupuiston kerrostaloalue on rakennettu 1970 -luvun alussa.

– Tässä on yksi kerrostalo, mutta kaksi pihaa. Viimeisen lomaviikon kunniaksi halusimme järjestää positiivishenkisen tapahtuman kaikille asukkaille.

Koskela oli jo keväällä puhunut naapurin rouvan kanssa, että silloin järjestetään Sirkka-juhlat, kun hän löytää jostakin rapeita sirkkoja.

– Muutama viikko sitten löysin kotiseutuni lehden välityksellä sirkkafarmin Rengosta. Innostuin heti löydöstä ja sen jälkeen aloimme puuhaamaan tapahtumaa.

Musiikista vastasi Eksyksissä -orkesteri

Mukava asuinalue

– Olen asunut täällä jo neljä vuotta. Tunnen itseni jo keijupuistolaiseksi. Tällä alueella senioreillakin on mahdollisuus liikkua helposti, koska korkeuseroja ei ole lainkaan.
– Täällä asuu ihania ihmisiä ja palvelut ovat lähellä.

Heikki Laine on asunut Keijupuistossa jo 15 vuotta.

– Muutimme omakotitalosta kerrostaloon aikoinaan. Minä olen viihtynyt täällä hyvin, vaikka aluksi hieman epäilin, millaista kerrostalossa on asua.

Urheilumies Laine haluaa myös perinteistä suomalaista yhteisöllisyyttä kerrostaloyhteisöön.

– Haluan olla aina pelinrakentaja tehdä yhteisen hyvän eteen työtä.

Laine muistuttaa, että Suomessa asuu maailman onnellisin kansa, vaikka sitä ei aina uskoisi.

– Yhteisöllisyys on katoavaa kansanperinnettä ja siksi tällaiset kesäjuhlat ovat positiivinen asia. Ihmisiä pitää saada liikkeelle ja innostaa.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Melastelua

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Kalle Aaltonen: En ole koskaan uskonut, että Malva olisi pitkässä juoksussa taloudellisesti kannattava
Launeen kirkon vanha asuntosiipi päivitetään – Laajempi remontti alkaa vuonna 2027
Lahti-oppaat juhlivat 50-vuotista taivaltaan – Kesä on täynnä kierroksia ja uusia tarinoita
Toni Putula: Lahti on edelleen Suomen johtava ympäristökaupunki
Kimi Uosukainen: Luottamuspaikkajaosta saavutettu sopu kuvastaa lahtelaisten puolueiden halua sopia yhteisistä asioista
Ohjaaja Arthur Franck: Helsinki Effect on dokumentti, joka syntyi uuden uhan varjossa
Pekka Räty: Aina kun tulen Lahteen, tuntuu kuin tulisin kotiin
Mika Kari, Kalle Aaltonen ja Minerva Kastehelmi Etelä-Lahden ääniharavat
Milla Bruneau: Jokainen kaupungissa vieraileva tapahtumakävijä on myös potentiaalinen tuleva lahtelainen
Vaalimainokset ovat kalliita ja ilkivalta aiheuttaa ehdokkaille ylimääräisiä kustannuksia
Johanna Ekman: Mielenterveyspalveluihin tulee päästä nopeammin ja matalammalla kynnyksellä
Pääesiintyjiltä riimejä ja riitasointuja
Tauno Ylä-Soininmäki: Launeen kirjastoa ja Saksalan uimahallia ei saa lopettaa
Kirsi Lehtimäki: Nopeita matalankynnyksen palveluita tarvitaan nuorille lisää hyvinvointialueella
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Seurakuntien työtä arvostetaan ja sen työlle on yhä olemassa sosiaalinen tilaus
Tomi Sairomaa: Lapset ovat meidän tulevaisuutemme ja heihin pitää panostaa
Kari Kallio: Hoitopaikoissa tulee kerätä palautteet hoidon onnistumisesta
Marja Salomaa 1937–2025
Seppo Korhonen: Työttömät ovat sysätty kuntien vastuulle antamatta riittäviä resursseja työllistämistehtävien hoitamiseen
Kolmospolttaja Heikki Laine pokkasi elämänurapalkinnon
ARKISTO