Kannaksen kansainvälinen kaupunki oli Viipuri, yksi Suomen vauraimmista kaupungeista, kunnes II maailmansota tuhosi sen osittain. Viipuri ja muu nykyinen rajantakainen Karjala jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle rauhan neuvottelujen jälkeen 1944. Karjalaiset lähtivät kodeistaan jo talvisodan aikana 1939-40, mutta välirauha toi osan väestöstä takaisin koteihinsa, kunnes jälleen oli lähtö lännemmäksi Suomeen.
Siirtolaisväestö ja heidän jälkeläisensä ovat säilyttäneet rakkautensa rajantakaisiin kotikontuihin. Vanhoja kotiseutuja on Lahdestakin lähdetty tutkailemaan heti, kun Neuvostoliitto antoi siihen mahdollisuuden. Nuoren Lahden kaupunginisät olivat rauhan tultua rohkeita ja kutsuivat menetetyn alueen yritysten, kulttuurilaitosten- ja sairaaloitten hallintoväkeä neuvottelemaan niiden asettumisesta kaupunkiin. Tontteja luovutettiin edullisesti, ja niin tänne saatiin esimerkiksi Starckjohannin yritykset, Diakoniasäätiön sairaala ja Viipurin konservatorio ja runsaasti pienempiä yrityksiä sekä niiden mukana karjalaista väestöä.
Lahden historiallinen museo on arvostanut viipurilaisuutta näyttelyllä VIIPURI mon amour, jota on ollut kokoamassa suuri joukko kaupunginmuseon henkilökuntaa. Esineitä, käsitöitä ja taideteoksia on näyttelyyn saatu lainaksi niin yksityisiltä henkilöiltä kuin taidemuseoiltakin Lahden kaupunginmuseon omien kokoelmien lisäksi.
Näyttely on jakautunut museokartanon kolmeen kerrokseen. Ensimmäisen näyttelyhuoneen suuressa vitriinissä on Suomen repeytynyt sotalippu. Lippu, joka liehui Viipurin linnan salossa, kun taisteluista väsyneet sotilaat perääntyivät ylivoiman edessä. Tämän huoneen jokaiselle seinälle heijastetaan Viipuria ja sotilaita esittäviä kuvasarjoja äänikuvineen. Tunteita herättävä on näyttelyarkkitehti Minna Välimäen näyttelyn kolmanteen kerrokseen luoma installaatio, mikä kuvaa pommituksen jälkiä asuintalossa. Viipuri-aiheisia kuvasarjoja on joka kerroksessa. Niihin videosuunnittelun on tehnyt Kimmo Karjunen.
Mielenkiintoisin on ehkä Viipurissa ja Monrepos puistossa Suomi Filmin kesällä 1939 kuvaama ja 1940 ensi esityksen saanut äänifilmi nimeltään Vanha Viipurimme – Kovaosaisen Karjalan ilon ja surun kaupunki. Filmi kertoo katsojille niistä arkkitehtuurin helmistä ja keskiaikaisesta Viipurista, jonka osittain rapistuneet vanhan kaupungin talot kävijä näkee tänäkin päivänä siellä vieraillessaan. Sen lisäksi näyttelyn elokuvateatterissa nähdään katkelmia dokumentista Laulu ja soitto on ilomme vuodelta 1935, jossa esiintyvät Viipurin musiikkiopiston oppilaat.
Lahden historiallinen museo järjesti näyttelyä varten keräyksen, jolla etsittiin Viipurista evakkotaipaleelle lähteneitä esineitä tarinoineen. Näille esineille varatusta vitriinistä löytyy tuttu Singerin kopallinen ompelukone. Sillä on Armi Ratian sukulaisrouva ommellut Marimekko-liikkeelle vaatteita ennen yrityksen teollistumista.
Käsitöitä kaipasin lisää hyvin säilyneitten ryijyjen lisäksi näyttelyyn. Viipurilaisten vauraudesta kertoivat 1800-luvun lopulla ostetut öljyvärityöt ja muut taideteokset sekä tyylihuonekaluryhmät. Taideteoksia on näyttelyssä aina maan kuuluilta taiteilijoilta tuntemattomampiin; Albert Edelfelt, Ferdinand von Wright, Johannes Takanen, Leopold Kerpel, Mikael Erassi, Ville Wallgren, Väinö Rautio, Viktor Svaetichin ja useita muita.
Toisessa kerroksessa Svaetichinin työt ovat ripustettu Viipurin historiallisen museon tyyliin ja taustalla soi Lahden konserttitalon perustajan Felix Krohnin sävellys. Viipurin konservatoriosta pelasti rouva Hulda Puustelli suuren joukon nuotteja, jotka ovat nykyisin Lahden konservatorion arkistossa.
Viipuri mon amour – näyttely jatkuu ensi maaliskuulle. Tulevan syyskauden aikana sen merkeissä järjestetään Viipuria käsittävä luentosarja Lahden historiallisessa museossa. Luentosarja alkaa 3.9. kirjailija Anna Kortelaisenluennolla Jäljet eivät pääty – näkökulma viipurilaisiin juuriin ja syksyn viimeisen luennon pitää 10.12. dosentti Pertti Paavolainen aiheesta Suomalaisuushankkeet Viipurissa.
Luentosarja jatkuu keväällä.
Marja-Liisa Niuranen