Ensimmäistä kertaa USA:han matkaava turisti hämmästelee ihan ensimmäiseksi sitä, kuinka vaikeaa on päästä tähän maailman vapaimpana maana mainostettuun maahan. Ennen matkaa on täytettävä ESTA-hakemus eli sähköinen matkustuslupa, jossa kysellään kaikkea mahdollista maan ja taivaan välillä mm. onko rikollinen ja löytyykö suvusta natseja. Vielä tarkempaa on, jos sattuu tarvitsemaan työluvan, mutta onneksemme kyseessä oli ihan ehta turistimatka. Vielä lentokoneessakin pitää täytellä maahantulolomaketta, jossa vielä tiedustellaan, ollaanko tuomassa maahan hyönteisiä tai kasveja jotka saattaisivat vaikuttaa luonnon tasapainoon maassa. Tarkistukset eivät tietenkään vielä tähän lopu. Kun saavuimme Fort Lauderdalen lentokentälle pitkän lentomatkan jälkeen, odotti meitä ensin passitarkistus, jossa saatetaan silloin tällöin tiedustella matkan tarkoitusta, päämäärää ja loman pituutta. Sen jälkeen asettaudutaan uuteen jonoon, jossa tarkistetaan uudestaan passi sekä tällä kertaa myös matkatavarat. Kaiken kaikkiaan aikaa tuhrautui lentokentällä liki kaksi tuntia, ennen kuin pääsimme ulos taksijonoon.
Seuraavana aamuna Miami Beachillä meitä odotti liki +30 asteinen sää, joka on ihan normaalia siellä päin. Itse asiassa paikallinen taksimies kertoi, että toukokuu on vielä ihan siedettävä sään puolestä. Heinä- ja elokuu ovatkin sitten jo liki sietämättömiä kuumuuden ja kosteuden vuoksi.
Eipä siis ihme, että Miami Beach on ollut jo lähes vuosisadan ajan yksi Yhdysvaltojen tunnetuimmista rantakohteista. Niinpä suunnistimme mekin rannalle. Miami Beach sijaitsee suunnilleen Pohjois-Afrikan kanssa samoilla leveysasteilla, joten aurinko voi ainakin meille suomalaisille olla aika polttava. Ainakin meille se sitä oli, sillä illalla hotellissa huomasimme olevamme saman värisiä kuin keitetyt hummerit paikallisessa ravintolassa. Seuraavat päivät osasimmekin jo laittaa suojavoidetta tarvittavalla suojakertoimella (100).
Kaupungin asukkaista yli puolet on ulkomaalaista alkuperää ja sen kyllä huomaa, sillä varsinkin espanjaa puhutaan miltei joka paikassa, joten suomalaistenkaan ei tarvitse hävetä huonoa englanninkielen ääntämistään. Miamissa puhutaan niin monella eri aksentilla, että joskus on jopa vaikea saada selvää mistä puhutaan, vaikka kaikki periaatteessa puhuvatkin englantia.
Euroopan kulttuurikaupungeissa matkannut turisti voi helposti pettyä Miamissa. Kovinkaan merkittäviä rakennuksia ei vastaan tule ja kulttuurin kanssakin on vähän niin ja näin. Sen sijaan rantalomalle tai biletyslomalle tuleva ei varmasti pety. Miami Beach on todella iso ja upea ranta, jossa kelpaa kyllä köllötellä tai harrastaa erinäisiä vesiurheilulajeja. Rantabulevardi Ocean Drive sijaitsee kuuluisalla Art Deco-alueella ja se on täynnä erinäköisiä ja -värisiä ravintoloita, juottoloita ja kahviloita. Ostosmahdollisuudetkin ovat hyvät, jos sellainen kiinnostaa. Hotellimme lähellä sijainnut Lincoln Roadin ”ostoshelvetti” sisälsi rahan tuhlaamiseen hyvät ja mielenkiintoiset mahdollisuudet.
Yksi asia, joka jenkeissä yllättää on paikallinen tippikulttuuri. Se suht edullinen hinta, joka esim. ruokalistassa lukee ei pidä sisällään veroja eikä varsinkaa tippiä. Ravintoloissa hintoihin lisätään ensin vero noin 5% ja sitten vielä 10-25% tippiä ja tippi ei todellakaan ole vapaaehtoista, vaan se on myös maksettava. Monet työntekijät nimittäin saavat palkkansa pelkästään tippien avulla. Myös taksit osaavat odottaa tippiä, joten ylimääräisiä dollarin seteleitä kannattaa pitää taskussa koko ajan. Ja taksilla on melkein pakko liikkuakin, sillä välimatkat ovat pitkiä ja joukkoliikenne on kaupungissa lapsenkengissä. Kaiken kaikkiaan Miami Beach on käymisen arvoinen paikka, vaikkei ihan meikäläisen mieleen ehkä olekaan. Itse etsin lomaltani jotain muutakin, kun pelkää rannalla löhöilyä, johon Miami Beach on kyllä omiaan. Toisaalta aina voi ottaa Greyhound-bussin alleen ja körötellä vaikkapa Key Westiin. Siitä lisää ensi numerossa.
– Pete Salomaa-