Idyllinen Launeen kaupunginosa on Lahden kaupungin erityissuojelussa. Tämä tarkoittaa, ettei launeelainen saa rakentaa etupihalleen roskapönttökatosta tai korkeaa lankkuaitaa. Onneksi takapihalle saa kuitenkin rakentaa kerrostalon, jos muistaa mainita taikasanat ”kaupunkirakenteen tiivistäminen”. Tämä ja paljon muuta yllättävää ilmeni Launeen omakotiyhdistyksen järjestämässä rakennus- ja remontointitilaisuudessa Salinkallion koululla huhtikuisena torstai-iltana.

-Kun arkkitehti Carolus Lindberg vuonna 1937 teki Launeen puutarhakaupunginosan kaavan, monet nauroivat kaavan suurellisuudelle. Ei uskottu edes, että kaupunginosaan löytyisi asukkaita Lahdesta, joka tuolloin oli 23 000 asukkaan pikkukaupunki, kertoi tutkija Riitta Niskanen.
Niskasen mukaan naureskelu loppui, kun sodan jälkeen vuonna 1945 piti yhtäkkiä saada nopeasti asuntoja siirtoväelle ja rintamamiehille. Laune toteutui, mutta kaavassa oli monia hienouksia, jotka eivät olleet mahdollisia rakennettaviksi tiukassa taloustilanteessa. Laune ei koskaan saanut Lindbergin piirtämää siirtolapuutarhaa ja kauppatoria.
-Ensimmäiset tyyppitalot rakennettiin Rahkakadulle, Suorankulmankadulle ja Pajusillankadulle. Launeen taloja olivat suunnittelemassa monet kuuluisat arkkitehdit. Jorma Järvi esimerkiksi oli suunnitellut Helsingin Postitalon ja Elsa Arokallio Eduskuntatalon, Niskanen luetteli.
Launeen vanhin säilynyt rakennus on kuitenkin Launeen lähteen päälle rakennettu Launeen pumppuasema, joka on rakennettu jo ennen Suomen itsenäistymistä eli vuonna 1909. Rakennuksen suunnitteli Carl Tavast. Muita alueen vanhoja julkisia rakennuksia on Launeen kirjasto (1948), joka aluksi sai nimekseen Launeen koulu ja lopulta palveli Lähteen kouluna. Arvokkaina Niskanen piti myös vuonna 1956 rakennettuja Launeen lastentaloa ja Salinkallion koulua. Myös Launeen kirkko on alueelle leimallinen.
-Kannattaa muistaa, että Launeen lastentalo on Lahden vanhin päiväkoti ja Launeen kirkko Lahden vanhin kirkko, Niskanen alleviivasi.
Jokainen rakennuslupa on yksilöllinen

-Me yritämme säilyttää Launetta, mutta toisaalta vaikutamme niin, ettei se säily, esitteli itsensä ja toimistonsa Lahden kaupungin kaavoitusosastolla työskentelevä kaupunginarkkitehti Anne Karvinen-Jussilainen.
Karvinen-Jussilaisen mielestä on erityisen hienoa, että Launeella on tehty tonttikohtaisia muutoksia harvinaisen vähän. Hän muistutti, että Launeella tontin rakennusoikeus on pienempi kuin monilla uusilla alueilla, joka uusia rakennuksia suunnittelevien launeelaisten tulee ottaa huomioon.
-Moni pettyy rakennuslupaa hakiessaan, mutta pitää muistaa, että rakennuslupaa tai lupaa tontin jakamiseen ei välttämättä saa, vaikka naapuri olisikin saanut. Jokainen tontti on yksilöllinen ja vanhojen rakennusten sijoittelu on erilaista eri tonteilla. Me yritämme valvoa, että katukuva säilyy, selitti Karvinen-Jussilainen kaavoituksen ongelmatilanteita.
Harvinaisen selkeänä Karvinen-Jussilainen piti kuitenkin tilannetta, jossa launeelainen toivoo voivansa laajentaa tonttiaan puistoon. Lupaa laajennukselle ei tipu.
-Onneksi Launeella uudisrakentaminen on ollut Launeella melko vähäistä, mutta kyllä meille kannattaa tulla keskustelemaan suunnitelmistaan. Yritämme katsella mahdollisuuksia avoimin mielin, lupasi Lahden kaupungin rakennuslupapäällikkö Markku Sivonen.
Sivonen palautti kuulijoiden mieliin, että kaikkiin rakennushankkeisiin ja laajennuksiin tarvitaan rakennuslupa. Monille oli yllätys, että huoneen rakentaminen oman talon yläkertaan vaatii luvan. Lupa tarvitaan myös grillikatoksille ja roskapönttökatoksille sekä lauta-aidoille. Jopa itse kasvatetun puun kaatamiseen on haettava lupa, mutta se haetaan kaupungin vihertoimelta.
-Launeella on muistettava myös, että vaikka uusiutuvan energian käyttö olisi suositeltavaa, pohjavesialueelle ei myönnetä lupaa maalämpöputkien poraamiseen, Sivonen huomautti.

Entäs naapurin pressuautotalli?

Yleisöä kiinnostivat monet oman tontin kulmilla seisovat rakennelmat. Alustajilta kyseltiin naapurin pressuautotallista, joka rumentaa omaa pihaidylliä. Lisäksi kysyttiin talon pintamateriaalin vaihdosta ja grillikodan rakentamisesta.
Asiantuntijoiden mukaan pressuautotallit eivät ole suositeltavia, vaikka eivät varsinaisesti olekaan kiinteitä rakennuksia. Talon pintamateriaalin saa luvalla vaihtaa, jos se istuu ympäristöön, kuten puu tai rappaus. Levypinnoitteiden vaihtoa pidettiin jopa suotavana, koska ne eivät ole alkuperäisiä alueella.
-Grillikotaa ei saa rakentaa, mutta jonkinlaisen kevyen grillikatoksen voisi kenties tehdä, jos se saadaan sopimaan ympäristöön, lupaili Sivonen.
Keskustelua herättivät myös Itellan vaatimat ryhmitellyt postilaatikkoryteiköt. Monien mielestä kaikenkirjavat postilaatikot rumensivat katunäkymää kohtuuttomasti. Samaa mieltä olivat myös alustajat.
-Rumia ne ovat. Asiasta yritettiin neuvotella Itellan kanssa, mutta häviölle jäätiin, selitti Karvinen-Jussilainen.
Paikalla olleet halusivat myös tietää, millaisen väliaidan saa rakentaa talojen väliin. Lisäksi kyseltiin, millainen roskapönttökatos olisi suositeltava.
-Launeella pitäisi suosia pensasaitoja. Jos naapurilla on oikein pelottava koira, voi pensasaidan taakse rakentaa vaikkapa verkkoaidan. Roskapöntöt taas on tarkoitettu kestämään pakkasta, joten niille ei välttämättä tarvita mitään katosta. Pöntöt voi toki reunustaa pensailla, jos haluaa, neuvoi Karvinen-Jussilainen.

Keskustelussa tuli esiin myös monia kiinnostavia tietoja Launeen alkuperäisistä väreistä ja kasveista. Anne Karvinen-Jussilainen kertoi, että alueen talojen alkuperäiset värit olivat vaaleita ja neutraaleja. Sinistä, keltaista ja muita kirkkaita värejä ei käytetty. Talojen ikkunanpuitteet eivät suinkaan olleet valkoisia, kuten nykyisin, vaan tummia. Niskanen taas huomautti alueella suositun vanhoja lehtipuita: koivuja, vaahteroita ja pihlajia. Kaikkia launeelaisia neuvottiin lukemaan museon ”harmaa kirja” eli Selvitys Lahden kulttuurihistoriallisesti arvokkaista kohteista.
Launeelaisia askarruttanut kysymys kerrostaloista, jotka nousevat Äestäjänkadun vanhojen omakotitalojen takapihalle, sai kuitenkin selkeän ja kipakan vastauksen kaupunginarkkitehdiltä.
-Suomessa ja Lahdessa on monia hyviä esimerkkejä asuinalueista, joilla omakotitalot ja kerrostalot sopeutuvat hyvin samalle alueelle. Lahdessa tarvitaan kaupunkirakenteen tiivistämistä ja kerrostalot luovat hyvän meluvallin alueen reunalle, Anne Karvinen-Jussilainen päätti keskustelun aiheesta.

Teksti: Marjo Liukkonen
Kuva:  Pekka Kuuslahti

Kortteliliigan kaukalopallokausi päättyi varsinaiseen ottelusumaan, kun sarjojen 28 parasta joukkuetta pelasi mitaliottelut Launeen jäähallissa.

Päivän ehkä parasta antia oli se, että kaikki joukkueet olivat liikkeellä täysillä kokoonpanoilla ja porukkaa riitti katsomoonkin. Uljaimpaan kokonaissaldoon ylsi kakkosen finaalissa loistanut VeKu, joka oli aktivoinut lehtereille 45-henkisen fanijoukon. Iloinen vekujengi osasi todella ottaa ilon irti kultamitaleista. Kokonaisuuden kannalta tärkeitä onnistumisia nähtiin myös erotuomaritehtävissä. Aktiivituomarit olivat terävöittäneet osaamistaan Pasi Kostiaisen johdolla ja tiukoissa paikoissa löytyi tarvittavan tiukkoja vihellyksiä.

Mestaruussarjan finaalissa Flexolahti venytti mestaruusputkeaan, kannu lähti Flexon kultasaunaan jo seitsemännen kerran peräkkäin. Ykkösen finaalissa Luukkumiehet olivat terävässä vedossa, eikä nuorekas Neliveto pystynyt tällä kertaa haastamaan parempiaan. Kolmosen kultakamppailussa Setä Samuli nousi huimalta takamatkalta 7-6 voittoon yllättäen hyytynyttä SHW:tä vastaan. Nelosen finaalissa Kytölän Pallo oli maalin verran parempi kuin aina vaarallinen Ylämummo ja viitosen kultaa biletti ansaitusti FB Kalmisto.

35-v.senioreiden loppuottelussa LG pyöritteli 8-2 voiton Launepallosta. Hopeajoukkueesta maalintekoon pystyivät lauantaina vain ikihanakka Anssi Karen, sekä Saku Pyyhtiä.

Reilut 300 kamppailua kauden aikana tahkonneet kaukalopalloilijat siirtyivät mitalipelien myötä ansaitulle kesätauolle. Seuraava hikoilukausi alkaa syyskuussa ja silloin on jälleen luvassa vauhdikkaaseen jääurheiluun tykästyneille kaveriporukoille jotain vanhaa, jotain uutta ja jotain sinistä.

Jake Ropponen

Keväinen auringonpaiste on vienyt lumikinokset nopeasti aukeilta paikoilta, pikkulinnut livertelevät jo soidinmenojaan. Lasten ja varttuneempien harrastajien talvinen aherrus nähdään ja kuullaan konserteissa ja töiden näyttelyissä keväiseen tapaan.

Lahden musiikkiopiston lapset ja Konservatorion mummojen ja vaarien kanteleryhmä piti omaisille kevätkonsertin Kalevi Aho-salissa. Väinämöinen vieraili siellä Kumu I veneellä ja soutajina oli Kalevalan poikia koko vene täynnä! Muu väki lauloi ja soitti ympärillä, kun rumpu-poikien Komu I – vene taisi ajaa karikolle!

Harjulan setlementin kansalaisopisto juhlii tänä vuonna 70 – vuotistaivaltaan. Vuorikadun koululla oli esillä aikuisopiskelijoitten talven töitä sekä vähän nuorempien piirustuksia kahviossa. Pyöreitten vuosien johdosta näyttelyvieraille tarjottiin talon puolesta kermakakkukahvit! Esillä oli taidokkaita käsitöitä, kangaspuilla kudottuja pellavaliinoja, arkeen ja juhlaan ommeltuja mekkoja ja takkeja sekä entistä taidokkaampia puukäsitöitä. Kuvanveisto – ja piirustus-, maalaustaide-, ja valokuvaus kutsuu aina syksyisin harrastuspiireihin mukaan ihmisiä, joilla on luomisen kyky. Heidän saavutuksia ihailtiin sekä Harjulan että Wellamo – opiston näyttelyissä.

Wellamo – opiston kurssien opiskelijoitten työt olivat esillä Lahdessa Aikuiskoulutuskeskuksessa. Käden taitojen lisäksi siellä oli musiikki- ja tanssiesityksiä aulassa ja auditoriossa. Sukututkijoitten kammarissa selvitettiin tutkimukseen liittyviä kiemuroita. Ehkä eniten tuli opettajille kysymyksiä KHO:n päätöksetä, mikä estää sukututkimuksen harrastajien pääsyn tutkimaan seurakuntien tiedostoja viimeisen 125 vuoden ajalta.

Wellamo-opisto kattaa nykyisin koko Päijät-Hämeen, joten sen piiriin kuuluvissa kunnissa oli viikonlopun aikana omat alueelliset kevätnäyttelynsä. Lahdessa opiston ala-aulan lasivitriinissä oli näyttävä kokoelma ikoneja, sanataide oli saanut sijansa ja näyttelyssä kävijöillä oli mahdollisuus kokea Shiatsu terapian päähieronnan ihanuus. Puutyön harrastajien soittimien rakentamia viuluja viriteltiin ja kuulosteltiin sointeja alakerran pienessä luentosalissa.

Todettakoon lukijoille, että kuvateksti on toimittajan omasta mielikuvituksesta kirjoitettuja! Mukavaa Pääsiäisen aikaa lukijoille!

Marja – Liisa Niuranen

Kortteliliigan kaukalopallokausi huipentuu lauantaina 16. päivä huhtikuuta jo 29. kerran pelattaviin mitaliotteluihin. Kauden päätöshetkille on koottu varsin näyttävä otos lahtelaisesta lajiosaamisesta, sillä mitalien osoite ratkaistaan Launeen jäähallissa peräti seitsemällä eri sarjatasolla ja tuimiin taisteluihin osallistuu liigan 14 parasta joukkuetta.

Parasta osaamista nähtäneen mestaruussarjan finaalissa, jossa iskevät klo 16.25 alkaen yhteen Flexolahti ja Myllytupa. Harrastetason syvyyttä peilattaneen puolestaan viitosen loppuottelussa, jossa laatikkoon luistelevat liigan vanhin joukkue Gremon Pallo ja huimaa kevätvirettä puhkuva FB Kalmisto. 35-v.sarjan kultakamppailussa saataneen oiva näyte lahtelaisten kaukalopallosenioreiden huimasta nykyvauhdista, kun LG ja Laune Pallo kilvoittelevat jälleen kerran keskenään. Lehtemme levikkialueen suosikkijoukkueen Laune Pallon riveissä kultamitaleita janoavat mm. kaikille tutut taitajat Arto Kemppainen, Stefan Ikonen, Kimmo Lyytinen ja legendaarinen punakypärämies Ilkka ”Ile” Tonttila. Huhut kertovat myös Harri Valkosen teroittaneen hokkarinsa.

Yleisöllä on perinteiseen kortteliliigatyyliin, nonstoppina kahdessa kaukalossa pyöriviin otteluihin, vapaa pääsy ja hallin kahvio on avoinna.

Kuluneen kauden päättyessä haetaan jo kiivaasti joukkueita mukaan syksyllä alkaviin uusiin sarjakahinoihin. Kaukalopallo tarjoaa edelleen mainion tilaisuuden yhteiseen hikoilu- ja kuntoilunautintoon vapaamuotoisille kaveriporukoille. Tämän vauhdikkaan, kaikille sopivan turvallisen jääurheilulajin kuviot esitellään tarkemmin yhdistyksen internet -sivulla.

Jake Ropponen

Helsingin Sanomien (21.3.2011) tekemän kyselyn mukaan suuri osa suomalaisista, varsinkin nuoret, ovat autuaan tietämättömiä nykyisestä hallituksesta. Lisäksi suorastaan liekehtivänä käy keskustelu siitä, mikseivät nuoret äänestä. Yhdeksi syyksi voisi olettaa postmodernin nyky-yhteiskunnan sirpaleisuuden. Tietoa ehdokkaista ja puolueista on saatavilla ja sitä pitäisi periaatteessa olla helposti löydettävissä. Yksittäistä vaalikeskustelua katsoessa on kuitenkin vaikea tehdä minkäänlaisia päätelmiä ehdokkaiden kyvykkyydestä tai edes puolueiden kannasta esimerkiksi ydinvoimaloihin, kun keskustelut tuntuvat aina viittaavan johonkin edelliseen keskusteluun tai tehtyihin sopimuksiin.

Ehdokkaiden samankaltaisuus aiheuttaa myös päänvaivaa äänestäjille. Puolueet eivät erotu toisistaan tarpeeksi jyrkästi, jotta niiden haluama brändi pinttyisi suomalaisten mieliin. Ketä oikeastaan edes kiinnostaa poliitikkojen antama tekopyhä julkisuuskuva? Pinnallinen hymyilevä pärstä, joka tahtoo pelastaa maailman, parantaa koulutusta, poistaa köyhyyden ja epäoikeudenmukaisuuden universumista. Poliitikkoja pidetään kaksinaamaisina hyväuskoisten petkuttajina. Tyhjien lupauksien kruunaamattomina kuninkaina. Ihmiset antavat äänensä aina lopulta tunteen perusteella. Jos järki ja tunne ovat ristiriidassa, tunne voittaa. Surkeitten järkeä korostavien mainoskampanjoiden sijaan kannattaisi siis keskittyä tunteisiin vetoaviin iskulauseisiin ja mainoksiin.

Matti Vanhanen on oiva esimerkki siitä, kuinka paljon lopulta poliitikko poliitikkona kiinnostaa. Seiskasta luetaan uusimmat salarakaspuinnit, mutta poliittisista mielipiteistä viis veisataan. Ihmiset tahtovat tietää henkilöistä julkisuuskuvan takana, tirkistellä yksityisyyttä. Tämän media on osittain ottanutkin huomioon: poliitikot vierailevat Krissen vaaligrillissä nöyryyttämässä itseään, uutisvuodossa osoittamassa huumorintajuaan ja Korkojen kera- talk showssa paljastamassa luurankojaan. Perinteisten ydinvoima- ja tukiväittelyjen tilalle on tullut sensaatiokeskustelut ehdokkaiden kannabiskokeiluista, töistä lintsaamisista ja lasten kurittamisista. Lisäksi julkaistaan tietoja nykyisen hallituksen hallitsevista horoskooppimerkeistä.

Ainoa, epäilemättä toimiva, vaihtoehto olisi sulkea ehdokkaat muutamaksi kuukaudeksi BB- taloon ja äänestää heistä viikoittain tylsin, absolutistein ja varatuin asukas ulos. Tai jakaa puolueet heimoihin ja viskata Selviytyjiksi autiolle saarelle. Tämä olisi helpoin tapa kärjistää puolueet äärimmilleen ja samalla saataisiin selkeitä yhteenottoja ilman toimittajan väliintuloa. Jos politiikka haluttaisiin välttämättä osaksi tosi tv:tä, voitaisiin luoda uusi formaatti ”Huippueduskunta haussa”. Joka tapauksessa katsojat tahtovat aitoja tunteita, lähikuvia ahdistuneesta Päivi Räsäsestä autiosaarella tai pettyneestä Timo Soinista BB-päiväkirjahuoneessa

Elina Salomaa

Neljänkaivonkatu jatkui vuosia sitten Jalkamiehenkatuna, mikä puolestaan yhtyi R – kioskin takana Vähätalon katuun. Läntinen koulu eli Länsiharjun koulu oli Jalkamiehenkadun talojen eteläpuolella. Kadusta ovat vain muistot jäljellä ja ehkä asemakaava kaupungin arkistossa. Ainoa pysyvä muistomerkki vanhasta Jalkamiehenkadun lasten kotikulmasta on kahdeksankymmenvuotiaan koulun päätyosa. Helsingintietä eikä kaupungin keskustaan johtavaa rautatiesiltaa ei silloin ollut. Asukkaita palvelevia kauppoja oli Vähätalonkadun ja Tornatorin välisellä alueella runsaasti viime sodan jälkeisillä kahdella vuosikymmenellä Kadun varrella 1940 -luvulla asuneista lapsista kokoontui pieni joukko Länsiharjunkadun laitaan pari viikkoa kotejaan muistelemaan.

Parhaiten Marja Salomaa, Heikki Laine, Hannu Antinniemi, Sirpa Salmela ja Irma Ahonen muistavat elintarvikekortit ja kaupat. Hannulla on kirvelevä muisto viimeisestä käynnistä Luukkaisen kaupassa. Äiti meni kauppaan ja pieni mies jäi odottelemaan ulkopuolelle. Oli talvipakkanen ja Hannu poika otti ja nuolaisi jäätyneitä maitojääpuikkoja portaikon vieressä olevasta tonkasta. Kieli tarttui rautatonkkaan kiinni. Tietysti kielestä lähti pieni pala pois, kun sitä irrotettiin ja kipeää teki.
-Lähempänä Jalkamiehenkadun läntistä kulmaa olivat Linoksen kivijalkakauppa ja Lehtosen kangaskauppa, mistä ostettiin mekkokankaat, muisteli Sirpa, jonka äiti hyvä ompelija. Tilkuista tytöt saivat nukeilleen monenlaisia vaatteita. Sirpa kävi äidin kanssa rautatieaseman takana Lahden meijeristä hakemassa kurria, nykyaikaista rasvatonta maitoa. Siellä oli jonossa samalla asialla monen muunkin perheen äiti. Kurrimaito oli kaiketi edullista juotavaa.

Perheissä ei tuhlattu. Erään perheen äiti oli säästänyt makaronipakettia jouluruokaa varten. Kun makaronilaatikon teko alkoi, olikin pussi täynnä toukkia! Sen sisään oli tihkunut kosteutta. Kasvi- ja perunamaat kuuluivat perheviljelyksiin tärkeinä ruoan lähteinä.

Heikki ja velipoika Hannu juoksivat Kullankukkulan välistä polkua alas ja hakivat maitoa Marolan iltalypsyltä. Muorinkujan ja Rahikankadun risteyksessä oli Ala – Osuuskauppa. Kodin lähistöllä muisteltiin olleen myös toisen osuuskaupan myymälä sekä Vähätalon kauppa sekä rakennus, mihin vietiin tyhjät pullot.

Laineen ja Saarnikosken poikien kotitalot olivat vastakkain. Poikien harrastukset vain poikkesivat toisistaan. Kun tulevat viulistit Veikko ja Risto Saarnikoski alkoivat harjoitella, lähtivät Lainen pojat pesäpallomailat kainalossaan Länsiharjun koulun kentälle. Laineet ovat olleet SM- sarjatason pesäpalloilijoita nykyisin jo toisessa polvessa.
Lentopalloseura Kimmokin sai alkunsa koulun kentältä, kun Kansakoulukadun ”miljoonakylän eli milkkien” pojat Aallosen, Kostensalon, Huotarisen ja Lahden veljekset aloittivat siellä tulevan huippuseuran harjoitukset. Hannu muistaa hiihtoharrastukset ja vertailut suksimerkeistä; ”Hilpisen hikilankut ja Järvisen lamellit”, viimeksi mainitut rapsahtivat poikki, kun tyhjän ojan päällä poika suksilla keinui.

Muistelijat ovat syntyneet ennen talvisotaa. Sodasta he muistavat koulun pommisuojaan juoksut, ilmahälytykset ja pommien ujellukset. Laineen talosta lensi ja särkyi peltikatto lähistölle. Koulun nykyisen Kasvihuonerakennuksen kohdalla oli suppa, mihin hukutettiin kissanpennut.
Traumaattisimmat muistot Jalkamiehenkadulla asumisesta oli Mäenpään kaksoissisarilla Marjalla ja jo edesmenneellä Ritvalla. Tytöt oli lähetetty viisivuotiaina sotaa pakoon Ruotsiin. He saapuivat sieltä äitinsä ja isänsä luokse kymmenvuotiaina ummikkoina suomen sanaa osaamattomina. Vanhemmat osasivat ainoastaan suomea. Asuntona vanhemmilla oli Aholan talon kivijalassa kamari ja keittiö. Ruotsissa he olivat asuneet suurissa maalaistaloissa. Pelottavinta oli lisäksi pitkä rivi ulkohuuseja ja naapuristossa kuulemma kummitteli. Risuisen kummun alla makasi kansalaissodan uhreja haudassaan.
Marja olisi halunnut lähteä takaisin Ruotsiin heti, mutta pienellä tytöllä siihen ei ollut mahdollisuutta. Ritva oli perheessä, joka halusi kurilla kasvattaa sotalasta, joten tämä ei takasin tohtinut lähteä. Kotiutumista hankaloitti lisäksi Länsiharjun koulun terveydenhoitaja, joka teki jostain syystä heidän kotiinsa erittäin usein tarkastuskäyntejä. Näillä käynneillä hän takavarikoi tytöille lähetetyt ruotsinkieliset kirjat ja lehdet, joten hän pakotti sisarukset ”suomettumaan”, niin hyvin, että myöhemmin tarpeellinen ruotsinkieli unohtui molemmilta.

Ystävyys on Jalkamiehenkadun lapsilla säilynyt. Sirpa kertoi olleensa aina iloinen, kun Irma palasi äitinsä luota Tammelasta Lahteen kauppakouluun. Irman mummo asui naapurissa, missä tämä vietti kaikki kesät ja koululomat.

Nykyisin ei Jalkamiehenkadusta ole muistona kuin muutamat valokuvat. Myöhemmin rakennettu Starckjohannin pääkonttori varastohalleineen on vielä olemassa, mutta uudella omistajalla.

– Marja-Liisa Niuranen-

Helmikuun loppupuolella aloitti Lahdessa kauppakeskus Trion pohjakerroksessa toimintansa terveydenhuollon lähiklinikka Laastari. Ensimmäinen Laastari aloitti toimintansa tammikuussa Keravalla, joten yrityksen toiminta on vielä alkutaipaleella.
Laastarin toimintasapluuna on yksinkertainen ja selkeä. Se tarjoaa helpompia terveydenhuoltopalveluja kiireisille nykyihmisille sijoittumalla keskeiselle paikalle mm. kauppakeskuksiin. Terveysasemilta tutut jonot loistavat poissaolollaan ja hinnoittelu on selkeää. Lisäksi aikaa ei erikseen tarvitse varata, vaan lähiklinikalla voi pistäytyä vaikkapa kaupankäynnin yhteydessä. Vastaanotolla hoidetaan aikuisten ja yli 2-vuotiaiden lasten akuutteja eli äkillisiä sairauksia.
– alle 2-vuotiaat hoidetaan yleensä neuvoloissa, siitä ikäraja kertoo toimitusjohtaja Ville Öhman. Laastarissa voi käydä hoidattamassa sellaisia akuutteja sairauksia kuten esim. flunssa, kurkkukivut, korvatulehdukset, allergiat, silmätulehdukset ym. Kroonisia eli pitkäaikaisia sairauksia emme Laaastarissa hoida linjaa Öhman.

Sairaanhoitaja Anne Kantola ja toimitusjohtaja Ville Öhman luotsaavat lähiklinikka Laastaria

Hinta yhdeltä käynniltä on aina 45 euroa ja se pitää sisällään mahdolliset laboratoriokokeet ja sairaslomatodistukset, kun isot yksityiset lääkärikeskukset veloittavat helpostikin jopa 120 -150 euroa/käynti. Idea on siis periaatteessa sama kuin esim. halpalentoyhtiöissä. Miksi maksaa isoista kankeista organisaatioista ja tiloista, kun homma hoituu helposti yhdellä vastaanottohuoneella ja yhdellä ammattimaisella sairaanhoitajalla. Kaikki turhat kulut on riisuttu pois ja asiakas maksaa ainoastaan hoidosta.

Palaute asiakkailta on tähän asti ollut yksinomaan positiivista ja kannustavaa.
– asiakaskyselyssä asiakkaat ovat kiitelleet, kun ei tarvitse varata erikseen aikaa ja jonoja ei ole kertoo sairaanhoitaja Anne Kantola. Kiitosta on saanut myös keskeinen sijainti kauppakeskus Triossa ja jatkotoimenpiteissä helpottaa, kun apteekki sijaitsee aivan vieressä.Asiakaspalautteiden mukaan uskomattomat 100% vastaajista tulee uudelleen ja suosittelee Laastaria myös tuttavilleen hehkuttaa Kantola.

Onko yksityinen terveydenhuolto tulevaisuuden trendi kunnissa?

Toimitusjohtaja Ville Öhman näkee, etteivät yksityinen ja kunnallinen terveydenhuolto ole ristiriidassa keskenään tai sulje toisiaan pois.
– Kustannukset karkaavat kunnissa helposti käsistä, joten niiden tulee jatkossa järkeistää palveluitaan edullisimmiksi. Tässä voisi Laastari astua kuvaan esim. tarjoamalla vaikkapa kunnan palveluseteliä vastaan terveydenhoitopalvelujaan. Tällä tavalla saataisiin terveysasemien jonoja lyhennettyä helposti. Tänä päivänä kunnat maksavat keskimäärin 109 euroa/käynti terveyskeskuksille, meillä hinta on 45 euroa/käynti, joten vuotuinen säästö kunnille olisi varmasti rahallisestikin aika iso. Mm. tämän vuoden alussa muuttunut laki velvoittaa kouluja pitämään terveystarkastuksen kaikille oppilailleen kerran vuodessa. Tässäkin asiassa Lähiklinikka Laastari pystyisi tarjoamaan palvelujaan kouluille. Luokka kerrallaan tänne vain tarkastukseen visioi Öhman.
– Lisäksi olemme aloittaneet keskustelut eri työnantajien kanssa. Firmat säästäisivät selvää rahaa käyttämällä työntekijänsä meillä akuuteissa sairastapauksissa sen sijaan, että maksavat 120 euroa jokaisesta työterveyskäynnistä. Ainoastaan lakisääteiset, työkykyä ylläpitävä toimet, jäisivät silloin työterveysasemien huoleksi jatkaa Öhman.

Lahden ja Keravan toimipisteet työllistävät tällä hetkellä neljä vakituista hoitajaa sekä 2-3 ns. keikkatyöläistä. Kehittämisessä on jatkuvasti mukana neljä lääkäriä sekä useita neuvonantajia.
Seuraava Laastari aukeaa kauppakeskus Karismassa Karistossa ensi syksynä ja lisäksi keskustelut Laastarin avaamisesta pääkaupunkiseudulla ovat kokoajan käynnissä.

– Petri Salomaa-

Viime lauantaina Laune Baari sai uuden emännän Tarja Raikaan ja samalla juhlittiin entisen isännän, Risto Hirvosen hyvin ansaittua yrittäjäeläkkeelle jäämistä. Paikalla oli väkeä tungokseen asti ja meno sen mukaisesti vähintäänkin hilpeä, tosin monien mielissä myös hieman haikea ja nostalginen.

Laune Baari avattiin 24.4.1986 entisen Säästöpankin tiloihin Launeen kirjaston toimiessa vielä joitakin vuosia rakennuksen yläkerrassa ennen siirtymistään Aurakadulle. Tänä päivänä 75 m² käsittävä baari on mm. kortteliliigaporukka Laune Pallon koti ja sunnuntaisin karaokea käy laulamassa ihmisiä ympäri Lahtea. Myös biljardipöytä kuuluu olennaisena osana kalustukseen.

– Juu, 25 vuotta sitten pistin baarin tähän pystyyn ja kivaa on ollut joka päivä kertoo ex-omistaja Risto Hirvonen. Kaikkea mahdollista on tullut vuosien varrella tehtyä. Baarin pitoon kun kuuluu kaikkea mahdollista aina vessankorjaamisesta portsarin hommiin muistelee Hirvonen. Viimeiset kolme tai neljä vuotta on mielessä kytenyt ajatus, siitä että myisi paikan pois ja jäisi viettämään ns. eläkepäiviä. Lokakuussa laitoin myyntiin ja tammikuussa löytyi ostaja kertaa Hirvonen tilanteen kulkua.
– Paljon olen saanut vuosien varrella kavereita, sillä kantaporukka on kooltaan jotain 50 ja 100 välillä. Osa porukasta on ehtinyt näiden vuosien aikana siirtymään jo tuonne yläkerran isoon orkesteriin ja kaikenlaisia ihmiskohtaloitakin on tullut nähtyä eroineen ja yhteenmenoineen, elämänkirjoa kaikilla väreillä siis. Joskus on joutunut antamaan joillekin porttikieltojakin, kun meno on yltynyt liian hurjaksi kuvailee Hirvonen, jonka tapana on on ollut pitää kuria baarissa pieni pilke silmäkulmassa.
Ristolta ei hevin hymyä irtoa vaikka huumorilla vaikeatkin tilanteet on hoidettu.
– Siitähän se ”Isä Aurinkoinen”-nimitys meikäläiselle on kai tullut, kun hymy on niin tiukassa naureskelee Hirvonen. Tutuksi on tullut kantaporukalle myös se, että herra Hirvonen nukkuu aina päivätorkut, sillä läksiäislahjaksi miehelle ojennettiin tyyny ja torkkupeitto.
Haikeutta ei mies tunnusta vielä tuntevansa vaikka 25 vuoden työrupeama onkin nyt takana. Ihan kokonaan ei Hirvonen maisemista katoa, sillä jatkossa hän keskittyy hoitamaan kyseistä baarin kiinteistöä ja eiköhän miehen voi vielä bongata kioskin puolelta tiskin takaa.

Vaikka omistaja vaihtuukin, niin yksi pysyy. Tiskin takana työskentelevä Pirjo Mikkola on kuulunut baarin kalustukseen vuodesta 1986 lähtien, joten tuskin kantapeikkojenkaan keskuudessa koetaan sen kummempaa kulttuurishokkia vaikka omistaja on vaihtunut.
Kunhan meininki jatkuu samanlaisena, niin hyvä tulee toteavat kolme kanta-asiakasta baarin nurkasta kokemuksen syvällä rintaäänellä.

Uusi omistaja Tarja Raikaa on työskennellyt eri ravintoloissa ympäri Etelä-Suomea jo 18 vuotta, vaikka onkin alunperin Launeen tyttöjä.
– En niinkään haaveillut omasta baarista, mutta Riston ilmoitus lehdessä sattui sopivasti silmään ja tässä sitä nyt ollaan. Osa asiakkaista on jo entuudestaan tuttuja, joten eiköhän kotiutuminen käy kohtalaisen helposti arvelee Raikaa tiskin takaa.
Mitään suuria muutossuunnitelmia baarin suhteen Raikaalla ei vielä ole, mutta hän lupaa olla avoin kaikille hyville ideoille, jolla baaria voisi kehittää. Kuuleman mukaan joitakin ideoita on jo tullut.
– Urheilukanavia on ainakin tulossa lähiaikoina ja karaoke säilyy sunnuntaissa hän lupaa. Harmi vaan, ettei tänne mahdu isoa screeniä mihinkään, siitä olisi hyvä katsoa urheilua mittailee Raikaa.
Ehkäpä jonain päivänä?

-Petri Salomaa-

Kaikille kaikkia

Matkustaminen on tänään helppoa kuin saippuan osto. Istahdat nettiin ja alat tehdä matkasuunnitelmia täysin mielesi mukaan. Olen aina halunnut safarille ja nyt teimme siitä totta.
Ensimmäinen tuntuma maahan: pitkät matkat, vaihtelevat maisemat. Maa on laaja, joten ajankäyttö
ratkaisee matkustustavan. Me halusimme nähdä mahdollisimman paljon kahdessa viikossa ja sikisi matkustimme lentokoneella ja vuokra-autolla.
Tärkeintä on valita matkustusajankohta. Syksy on parasta aikaa, joten silloin Suomesta mennään sinne keväällä. Maan monimuotoisuus ei rajoitu pelkästään huimaaviin maisemiin, sillä maan kulttuurit ovat jo sinällään tutustumisen kohteita.

Uskomattomalla panoraama retkellä Krugerin kansallispuiston lähellä saimme ihailla vehreitä metsiä, usvaisia vuoren rinteitä, loistavia hiekkarantoja, hienoja villieläimiä, auringonpolttamia erämaita ja hedelmällisiä viinitarhoja. Meitä varoteltiin koko ajan väkivallasta, mutta saimmekin kokea uskomatonta ystävällisyyttä, loistavaa palvelua, korkeatasoisia majapaikkoja, erinomaista
ruokaa ja upeita viinejä. Ja mikä tärkeintä varsin edullinen hinta-taso sai meidät auttimaan matkastamme kaksin verroin enemmän.

Johannesburg

Aloitimme matkamme tästä kaupungista. Itse kaupunkilaiset kutsuvat sitä nimellä ”Egoli” eli Kultakaupunki, sillä se oli ja on edelleenkin kaivostyöläisten, kaupan ja teollisuuden keskus. Sillä on monipuolinen kulttuuri ja vauhdikas ja säväkkä yöelämä.
Meidät nappasi hoteisiinsa jo lentokoneessa englantilainen amerikkalaisessa tietokonefirmassa työskentelevä herrasmies, joka vei meidät ystävällisesti ”kunnon” alueelle ensimmäiseksi yöksi. 120 euroa on paljon, mutta turvallisuus maksaa. Citylogde oli upea ja uima-allas veti vertoja Hiltonille.

Seuraavana päivän teimme pakollisen bussiretken Sowetoon; Liipolan lisänimi Lahden sisäpiireissä. Sikäli paikallinen erosi meidän omasta Liipolastamme, että siellä erottautui kokoaan kolme eri luokkaa. Rikkaat tuomarit, liikemiehet ja lääkärit asuivat kolmen kerroksen omakotitaloissa, joissa oli kaksi autotallia ja kolme palvelijaa, keskiluokka majoittui rivitaloihin, joita valtio tuki ja kaikkein köyhimmät asuivat slummimaissa hökkeleissä.
Samalla retkellä tutustuimme apartheidin museoon sekä moniin kiintoisiin paikalliskohteisiin, kuten Nelson Mandelan kotitaloon. Reissulla oli ”liikaa” hintaa 50 euroa pekkaa päälle. Yövyimme seuraavan yön Sandtonissa noin 40 eerolla roadlodgessa. Viimeisen yömme vietimme 5 tähden konferenssihotellissa, jota etsimme kaksi tuntia, mutta se kannatti: viisi huonetta ja kaksi kylpyhuonetta on köyhälle opettajalle aitoa luksusta. Ruoka oli edullista ja uskomattoman hyvää. Ostoksia teimme Rosebankissa ja käväisimme paikallisessa
marketissa ostosterapiassa.

Krugerin kansallispuisto – Israelin kokoinen villieläinparatiisi

Retkemme ehdoton kohokohta oli tietysti tutustuminen Afrikan laajimpaan ja vanhimpaan kansallispuistoon. Saavuimme ”shuttle servicella eli hotellimme etupihalta lähtevällä pikkubussilla” White Riverin kaupunkiin, jossa meillä kävi sitten se ”MOUKAN TUURI”, että tapasimme kuudennen polven buurin Jaco Booyen ja hänen perheensä, joka omisti käytännössä koko kaupungin.
Hän ja hänen vaimonsa ja kolme tytärtään järjestivät meille käytännössä matkamme tämän osuuden niin uskomattoman hienosti, että sitä emme vaimoni kanssa unohda koskaan.
Tämä oli ns. one`s in a lifetime exprience eli kerran elämässä kokemus.

– Juhani Melanen-