Poliittista keskustelua seuratessa voisi päätellä asioiden olevan valtakunnassa kohtalaisen hyvin. Kohtaavatko puheet kuitenkaan realismia vai käydäänkö keskustelua sanoin, joita kansalaiset haluavat kuulla? Valtion eli meidän kaikkien suomalaisten talous on tällä hetkellä vakavasti epätasapainossa ja velanotto alkaa huimata jo rauhallisempaakin mieltä. Päätökset ja toimenpiteet talouden tasapainottamiseksi tuntuvat kuitenkin odotuttavan itseään. Jarrumiehiä löytyy milloin poliittiselta ja milloin ammattijärjestöjen tai työnantajien puolelta.
Onko meillä todellakin aikaa odotella 1990-luvun alun tapaista rysähdystä budjettialijäämän alkessa muistuttaa kahdenkymmenen vuoden takaista tilannetta? Tuolloin tasapainoon pääseminen edes joksikin aikaa vei lähes 10 vuotta. Myös silloin pidettiin äänekkäitä puheenvuoroja, joilla todisteltiin talouskasvun kyllä hoitavan alijäämäongelmat, eikä etuisuuksiin tarvitsisi näin ollen puuttua. Toisin kuitenkin kävi, ja edellisten lisäksi tarvittiin myös verojen korotuksia.
Vaikka vientimme onkin lähtenyt kasvuun, tilanne valtion- ja kuntien talouden kannalta on erittäin haastava. Useat oppineet kansantaloustieteilijät jälleen todistelevat alkaneen kasvun hoitavan kyllä talouden kuntoon, mutta kuinka pitkälle alkanut kasvu voi jatkua, kun uusia työllistäviä yrityksiä ei perustetakaan Suomeen, vaan työpaikkojen lisäksi uudet suurinvestoinnit menevätkin halpamaihin kilpailukykysyistä johtuen. Myöskään jatkuva, milloin mistäkin syystä johtuva lakkoilu ei edistä kansainvälistä kipailukykyämme tai suomikuvaa ostajien silmissä.
Maailman talouslama toi vahvasti esille ne maat, joissa taloudenpidosta ei ole huolehdittu lainkaan vaan vaalikampanjoissa kerta kerran jälkeen luvatut lisäetuudet ja verotuet ovat nyt tuloutuneet kansalaisten maksettavaksi. Euroopan hulivilivaltiot, kuten Kreikka, Irlanti, Portugali, Espanja ja jopa Iso- Britannia ovat huimilla, yli 10 prosentin julkisen talouden alijäämillään suhteessa bruttokansantuotteeseen asettaneet toistaiseksi kohtuullisesti taantumasta selvinneet valtiotkin tiukan paikan eteen vastuuttamalla koko Euroopan oman kyvyttömän taloudenpitonsa takaajaksi. EMU:n maksimi alijäämäksihän on sovittu kolme prosenttia. Näiden lisäksi on joukko valtioita, joiden julkinen velka suhteutettuna bruttokansantuotteeseen aiheuttaa vääjäämättä hermostuneisuutta markkinoilla. Näistä ehkä varoittavin esimerkki on Italia, jonka velat ovat reilusti yli kaksinkertaiset suhteessa kansantuotteeseen. Suomi pärjää tietenkin näitä maita vertaillessa huomattavasti paremmin, mutta jos emme aloita välittömästi oman taloutemme tasapainotustoimia tai takausvastuita alkaa kaatua maksettavaksemme, olemme huomaamattamme talouden todellisessa syöksykierteessä, josta ei nousta muuten kuin ennennäkemättömän radikaaleilla toimilla. Tätä tuskin meistä kukaan haluaa.
Oman taloutemme tasapainottamiseen tulee käyttää työkaluja mahdollisimman laajapohjaisesti siten, että ratkaisut tuottavat työntekoon kannustavan ja yritysten toimintaedellytyksiä sekä työllistämistä parantavan, ei polun, vaan valtaväylän. Julkista hallintoa on kevennettävä ja erilaiset tukijärjestelmät, kuten vero-, elinkeino-, sekä sosiaalituet on otettava kriittiseen tarkasteluun ja niitä on osin muutettava kannustavampaan ja tuotavampaan suuntaan. Verotuksen osalta tulee löytää ratkaisuja, joilla taataan suomalaisten ostovoiman säilyminen sekä yritysten osalta kannustavuus taseiden kunnossapitämiseen ja toiminnan kasvattamiseen.
On helppoa vastustaa kaikkia uudistuksia, veroja, etujen supistamisia, tukien leikkauksia ja yleensäkin kaikkea, mikä muuttaa nykyistä elämänmenoa, mutta odottelulla ja päättämisen sysäämisellä tulevaisuuteen tuhoaisimme mahdollisuutemme kasvuun ja tasapainoon.
Vaikka uskonkin että kevään eduskuntavaaleissa on mukana rohkeita päätöksentekijöitä, vastuu Suomen tulevaisuudesta edellyttää jatkuvaa ja rohkeaa päätöksentekoa vaaleista riippumatta.
Juha Rostedt
Lahden kaupunginvaltuutettu
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja
Eduskuntavaaliehdokas (Kok.)