Lahdessa oli kova asuntopula viime sotien jälkeen. Omalta osaltaan sitä lievittämään Lahden kaupunki rakennutti Tapparakadun varteen neljä kerrostaloa, jotka kansan suussa saivat nimen miljoonakylä, joka myöhemmin lyheni Milkiksi. Ne oli tarkoitettu lähinnä Karjalasta tulleiden evakkoperheiden vuokrataloiksi. Talot suunnitteli arkkitehti Hilding Ekelund ja ne valmistuivat vuosina 1946-1947. Ulkoisesti talot muistuttivat Helsingin Käpylän olympiakylään rakennettuja taloja. Olympiakylän talot suunniteltiin 1940 kisoja varten, jotka talvisota siirsi aina vuoteen 1952 asti.
Milkin talojen pohjaratkaisut olivat kaikissa samat. Viimeiseksi valmistuneeseen talon pohjakerrokseen rakennettiin lähikauppaa varten kaksi myymälähuoneistoa. Taloihin muodostettiin 50-neliöisiä kaksioita ja 37,5 neliön huoneen ja keittiön käsittäneitä asuntoja. Asuintoihin tehtiin puuhellat, jotka korvattiin 1960-luvulla kaasuhelloilla. Taloihin tuli aluksi vain kylmä vesi. Suihkut, lämmin vesi ja sähköliedet tulivat 1980-luvun perusparannuksessa. Talojen peruskorjaukset jatkuivat myöhemmin. Viimeisin tapahtui muutama vuosi sitten, jossa talon alkuperäistä ilmettä myös palautettiin. Kaupunginmuseo oli tyytyväinen ennallistamisratkaisuihin.
Vilkasta elämää
Milkin taloissa näkyi suurten ikäluokkien syntyminen, koska lapsia oli paljon. Talojen asukkaat järjestivät hiihtokilpailuja ja elämä oli vilkasta. Läheinen Länsiharjun koulun kenttä tarjosi pallopelimahdollisuuksia. Milkki oli aluksi melkein maalla. Marolan talon metsä tarjosi leikkipaikkoja ja Kullankukkulalla oli heinälato, jonka heinäkasoissa saatto temmeltää. Uimapaikat löytyivät Mytäjäisten lammesta ja Salpausselän Häränsilmästä.
Moni lahtelainen on muistellut lämmöllä elämää ja lapsuuttaan Milkissä ja Kullankukkulan maastossa. Yhteishenkeä nimitetään nykyisin yhteisöllisyydeksi. Alueen yhteishengestä on säilynyt monia esimerkkejä alkuperäisasukkaiden muistelemina. Milkin talot uudistuivat vanhaa kunnioittaen. Pian on uudistamisvuorossa alueen elämään kiinteästi kuuluva Länsiharjun koulu. Milkin kiinteistöt omistaa ja hallitsee nykyisin Lahden kaupungin tytäryhtiö Lahden Talot Oy, joka myös teetti viimeisimmät uudistukset taloissa.
-Lasse Koskinen-
LÄHDE: Teija Horppu: Miljoonakylästä matalaenergiataloon. Lahden Talot Oy 1998 – 2013.