Nikkilän asukas- ja omakotiyhdistyksen Jani Oravala : Tasaiselle kumirouhealustalle olisi käyttöä

kuva: Emilia Salonen ja Ville Kettunen kävivät poniajelulla.


Nikkilän asukas- ja omakotiyhdistyksen perinteistä koko perheen kesätapahtumaa vietettiin viime viikon sunnuntaina. Kaikille alueen asukkaille, mutta erityisesti lapsille oli suunniteltu kaikenlaista mukavaa puuhaa Ilonankadun leikkipuiston alueelle. Lapsia kiehtoivat erityisesti Sipi-pellen ilmapallotemput. Myös poniajelulle halusi jokainen lapsi ja lapsenmielinen.

Nikkilän asukas- ja omakotiyhdistyksen sihteeri Jani Oravala kertoo, että tasaiselle kumirouhepohjalle olisi käyttöä Ilonankadun puistoalueella.
– Siellä on järjestetty puistojumppaa ja kumirouhealusta olisi turvallinen leikkialusta myös lapsille. Olisi mukava saada myös Nikkilään ulkoliikuntavälineitä.

Nikkiläläiset lapsiperheet odottavat jo, että koululaisten parakkielämä päättyy.
– Ensi syksynä koululaiset pääsevät uuteen kouluun ja uusiin oppimisympäristöihin.

Lahden eteläisen kehätien rakennusprojekti on edennyt nopeammin kuin oli suunniteltu ja se saa kiitosta asukas- ja omakotiyhdistyksen ihmisiltä.
– Liipolan tunnelin räjäytykset ovat jo ohi. Maansiirtotyöt ovat myös suunniteltua aiemmin valmiina. Siihen olemme tyytyväisiä.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Jaakko Ripatti: Kirkkoherran työ Launeella oli minulle parasta aikaa työelämässä
Puheenjohtaja Anneli Peltokukka: Tämä päivä on jo huomenna historiaa
Kaarikadun päiväkodin rakentaminen alkaa muutaman kuukauden päästä
Launeen keskusteluillassa summattiin alueen hyvät ja huonot puolet
Kirjastopalvelujohtaja Salla Palmi-Felin: Launeen kirjastolle etsitään korvaavia tiloja Hennalasta
vt. kaupunginjohtaja Mika Mäkinen: Lahden tunnettuutta pitää vahvistaa ja mielikuvaa rakentaa yhä vetovoimaisemmaksi
Nikkilän kartanosta Lahden kaupunginosaksi -kirja julkaistaan marraskuun lopussa
Liipolan ”likka” Jonna Hakala Hawaiji Ironman -kilpailun ikäluokkansa paras
Launeelainen Juha-Pekka Forsman: Postilaatikkoihin kohdistuva ilkivalta on loputtava!
Niin maailma muuttuu Eskoseni! – Reunasen Nummisuutarit haastaa katsojat uudella tulkinnallaan
Muusikko Lipa Liukkonen: Nyt haetaan uutta vauhtia soolouralle
Sivistyslautakunta mukaan järjestyssäännöillä voi puuttua kännyköiden käyttöön
Miksi Kisapuiston suunnitelmissa on veronmaksajille halvin ja ainoa UEFA 3 -tason suunnitelma jätetty huomioimatta?
FC Lahden Mika Halttunen: Kisapuisto on äärimmäisen tärkeä koko jalkapalloperheelle
Lahden uudeksi kaupunginjohtajaksi valittiin Niko Kyynäräinen
Toimitusjohtaja Heikki Kaunisto: Valokuitu on kaikista luotettavin ja tehokkain tapa siirtää tietoa
Kirjastovirkailija Päivi Partanen: Jokaisella on erilainen lukukokemus samasta kirjasta
Valokuvaaja Antti Sepponen: Lahden dokumentointi valokuvin on lähellä sydäntäni
Aluevaltuutettu Seppo Korhonen: Aluevaltuutettuja ei kiinnosta pienen ihmisen hätä
ITE-taiteilija Kari Ruotsalainen: Lahtelainen taiteilija olisi kätkenyt selkeän sanoman ympäristötaideteokseen
ARKISTO