Loviisan Pässin päiväkerhossa vietettiin tällä viikolla mediaviikkoa. Kyseiseen teemaan liittyen sain minäkin kutsun saapua kertomaan lapsille mitä kaikkea toimittajan ihmeellinen työ pitää sisällään. Olin kovin otettu siitä, että kutsu tuli meille Omalähiöön, eikä jollekin suurelle maakuntalehdelle.
Saavuttuani paikalle huomasin, että nähtävästi minua oli oikein odotettu, sillä pieni huone oli jo täynnä pieniä tiedonjanoisia tulevaisuudenlupauksia. Onnekseni paikalla oli myös muutama päiväkerhon täti ja setä, ettei tilanne karkaisi käsistä ja lapset veisivät minua kuin kuoriämpäriä.
Kun olin käynyt läpi toimittajan työn kaikki vaiheet läpi ( siihen ei kauan mennyt ), päästiin itse asiaan eli lasten kysymyksiin. Lapset olivatkin valmistelleet paljon hyviä kysymyksiä liittyen toimittajan työhön, joihin sitten yritin parhaani mukaan vastailla.
Tunsin itseni suureksikin tähdeksi, kun kymmenet kysymykset sinkoilivat tiiviissä tahdissa läpi pienen huoneen.
Tältäköhän suurista tähdistäkin tuntuu lehdistötilaisuuksissa?
– Mikä on lempijäätelösi?
– Missä asut?
– Missä toimittajat syö?
– Monta vuotta sä olet?
– Missä voi opiskella toimittajaksi?
– Miltä tuntuu itse olla haastateltavana?
– Mikä on ollut hauskin juttusi? Jne. jne.
Hyviä kysymyksiä riitti kokonaiseksi tunniksi. Suurta hupia lasten keskuudessa tuntui aiheuttavan se, että olen äitini kanssa samassa työpaikassa ja että työhuoneeni on se sama, jossa pienenä poikana kotona asustin. Niinpä joku aiheellisesti kysyikin, onko oltava sukua, että pääsee Omalähiöön töihin. No, ei siitä ainakaan haittaa ole…
Tilaisuuden ykkösaiheeksi muodostui loppujen lopuksi se kysymys, miksi Omalähiössä ei ole sarjakuvia. Kun kerroin, ettei budjettiin ole varattu rahaa sarjakuvia varten, ihmettelivät lapset miksi en piirrä itse. Muutama lapsi kyllä tarjosi omaa sarjakuvaansa lehteemme, mutta hintaneuvottelut kariutuvat, kun hintapyyntö nousi jo heti kättelyssä 8000 euroon. Loppujen lopuksi lapset saivat minut melkein vakuuttuneeksi kyvyistäni tikku-ukko sarjakuvapiirtäjänä, kun asiaan oli tarpeeksi monta kertaa palattu. Täytynee joku päivä yrittää.
Toinen erittäin tärkeä asia oli aprillipilan tekeminen lehden sivuilla. Siitäkin sain monen monituista hyvää ohjetta tulevaisuutta varten.
Lisäksi sain tietää, että mieluiten lehdistä luetaan juttuja eläimistä ja urheilusta. Löytyipä paikanpäältä yksi kulttuurinkin ystävä.
Loppuviikosta Loviisan Pässin päiväkerho tutustui mediaviikollaan mm. YLE:n paikallisradioon. Näinköhän lapset saivat vallattua radioaallotkin?
Minut he ainakin saivat vakuuttuneiksi siitä, että heissä asustaa valoisa tulevaisuus.
Petri Salomaa