Joulun odotusta Etelä-Lahdessa

Liipolan Lähiöseura levittää joulumieltä

Pikkuhiljaa jo lahtelaiseksi jouluperinteeksi muodostunut Liipolan lähiöseuran Tuomo Haaralan ja Jouni Ikosenideoima ”Tonttuparaati” vieraili tällä viikolla monessa eri kohteessa ilahduttamassa jouluisella tervehdyksellään.

Mukana oli tietenkin joulupukki muoreineen sekä iso katras laulavia ja soittavia tonttuja. Tonttuparaatin ideana on viedä sairaalassa joulunsa viettäville ihmisille, niin vanhuksille kuin lapsillekin hyvää ja iloista joulumieltä. Joulumielen lisäksi osastoille jaetaan yhteistyökumppaneiden lahjoittamia elintarvikkeita ja tavaroita. mm. kahvia, pullaa, omenoita, heijastimia sekä tänä jouluna myös kuntosalikortteja, kun kuntokeskus K&M oli lahjoittanut 300 kpl kuntoilulahjakortteja.

– Lahjoittajia tarvitaan paljon, sillä kohteiden määräkin on ollut joka vuosi kasvussa. Onneksi yrityksistä löytyy vielä joulumieltä, vaikkeivat ajat helppoja ole kenellekään. Tästä saa niin antaja kuin saajakin hyvän joulumielen kertoi ison keräysurakan joka joulu tekevä Haarala

Kierros aloitettiin jo maanantaina vierailemallla Saksalan päiväkodeissa, joihin vietiin mm. värikyniä ja värityskirjoja.

Petri Salomaa

Joulupukki ja Lumikuningatar

Launeelaisten pikkujoulut

Launeen omakotiyhdistys ja Launeen kirjasto järjestivät jo perinteiset pikkujoulut kaikille lapsille ja lapsenmielisille lauantaina 13.12.

Juhlijoita saapui paikalle kiitettävästi, lumikuningatarena esiintynyt Satu Lång laulatti ja leikitti yleisöä. Juhlat huipentuivat joulupukin saapuessa paikalle. Namipusseja joulupukin kopasta riitti kaikille, myös glögi ja piparit maistuivat nniin lapsille kuin aikuisillekin.

Erikoisen hyvää joulumieltä aiheutti uutinen, että kirjastomme saa jatkaa nykyisellään. Myös joulupukki kiitteli puheessaan kaupungin päättäjiä ratkaisusta, joka takaa launeelaisille ”oman olohuoneen” säilymisen.

Helena Juutilainen

 

Pako(kauhua) epäelämästä

Lahden kaupunginteatterin Jessikan pentu on monisäikeinen näytelmä kasvusta, kehityksestä ja erilaisista linkeistä; niiden kadottamisesta ja uudelleenlöytämisestä. Yhteys luontoon, yhteys perheeseen, yhteys eläimeen, yhteys aikaan ja paikkaan sekä yhteys itseensä ovat näytelmän kantavia teemoja.

Lapsensa kasvatuksessa epäonnistunut Jessika Timmerbacka (Lumikki Väinämö) haluaa näyttää tietokoneelleen jumittuneelle Ilves-pojalleen, mitä olisi pitänyt tehdä toisin, jotta perheestä olisi tullut perhe, eikä pelkkä toisistaan riippumaton joukko yksilöitä.
Tätä päämäärää varten Jessika pistää pystyyn teatteriesityksen, johon osallisiksi pääsevät Jessikan lisäksi hänen teknologiariippuvainen aviomiehensä (Mikko Jurkka), ylikiltti äitinsä (Ritva Sorvali) ja lääkärintakkiin puettu terapiakoira Jekku (Tapani Kalliomäki).

Tapani Kalliomäki Jekku-koirana ja Lumikki Väinämö Jessika Timmerbackana loistavat Jessikan pentu-näytelmässä

Leea Klemolan teksti merkityksellistyy jännittävällä tavalla toisaalta jyrkille vastakkainasetteluille, toisaalta lajien hämärtymiselle. Teknologia ja luonto kamppailevat läpi näytelmän melko suorasanaisesti. Teknologia edustaa sairasta nykyaikaa, luonto vapaata menneisyyttä. Luonto on se, johon Jessika kaipaa, ja jossa ihmisen ja eläimen maailmat sekoittuvat. Jessikan intiimi, jopa seksuaalinen, suhde koirana epäonnistuneeseen terapiakoiraansa ilmentää toisaalta koiran inhimillisyyttä, toisaalta ihmisen eläimellisyyttä.

Klemola jättää kuitenkin paljon tilaa katsojan omille tulkinnoille ja mielikuvitukselle. Se ei yritäkään tarjota valmiita vastauksia, vaan hämmentää onnistuneesti yleisöään.

Jessikan pentu tykittää menemään puolitoistatuntisen satiirisella ja karskilla huumorilla. Varsinkin yleisöä nylkyttävän Jekku-koiran ja rooliinsa eläytyvän mustanaamiopukuisen äidin edesottamukset saavat yleisön nauramaan kippurassa. Paikoin vimmatuksi yltyvän hurlumhein vastapainoksi esityksen loppuun tarjotaan levollinen vesisade, joka rauhoittaa yleisön pohtimaan näytelmän teemoja kaiken huumorin takana.

Loistavien roolisuoritusten Jessikan pentu on eriskummallinen tragikomedia nykyaikaisesta arjesta, jossa kehittynyt teknologia on helpottanut elämäämme tehden siitä pelkkää tyhjää epäelämää. Se kehottaa katsojaa siirtämään huomionsa virtuaalitodellisuudesta elämään, älypuhelimesta läheiseen. Edes hetkeksi.

Elina Salomaa

 

 

Falloksen puolustuspuheenvuoro

Persreikiä. Tunteettomia sikoja ja laiskoja kusipäitä. Semmoisia ne miehet ovat. Lämminhenkinen yhden miehen komedia Luolamies kuitenkin vakuuttaa, ettei miestä tarvitse vihata.

Luolamies on kansainvälinen menestystarina, jonka suosio perustuu sen universaaliin luonteeseen. Perinteiset sukupuoliroolit näyttäytyvät melko samanlaisina kaikissa länsimaisissa kulttuureissa, joten niiden stereotypisoiminen on helppoa. Naiset shoppailevat ja juoruavat, miehet poraavat ja tuijottavat telkkaria. Luolamies on täynnä näitä samoja kuluneita roolituksia kuin jokainen näkemäni stand up-esitys.

Luolamies ei kuitenkaan tyydy pinnalliseen rooleilla leikittelyyn, vaan sen koko hauskuus perustuu luolamiesteoriaan, jossa naisten ja miesten välisiä eroavaisuuksia etsitään aina luolaihmisten käyttäytymisestä saakka. Miehet ovat saalistajia, naiset keräilijöitä. Tämän teorian avulla selitetään uskottavasti kriittisintäkin katsojaa ärsyttämättä esimerkiksi se, miksi naiset pystyvät tekemään montaa asiaa yhtä aikaa tai miksi mies shoppailee vasta viimeisenkin villapaidan kuluttua loppuun.

Lahden kaupunginteatterissa Rob Beckerin ansiokkaan yhden miehen shown luolamiehenä nähdään Mikko Jurkka, jonka taitava monologi vangitsee yleisön nopeasti. Pienen Aino-salin tunnelma on tiivis; aivan kuin yleisö istuisi Jurkan olohuoneessa kuuntelemassa totuuksia naisista ja miehistä. Stand up-tyyppinen yleisön osallistaminen toimii niin hyvin kuin se hiljaisen suomalaisyleisön kanssa voi toimia. Toiset innostuvat vastailemaan Luolamiehen kysymyksiin, toiset katsovat lattiaa ja toivovat ”ettei se nyt vaan esittäisi henkilökohtaisesti mulle mitään kysymystä.” Tämä homma toiminee Luolamiehen synnyinsijoilla rapakon takana astetta luontevammin.

Luolamies on hätähuuto perinteisten sukupuoliroolien murenemista vastaan. Se haluaa pitää naisen keräilijänä ja miehen saalistajana. Se osoittaa, että meille on annettu tietyt kehykset, joiden sisällä toimimme, halusimme sitä tai emme. Se haluaa näyttää, että vaikka mies ja nainen puhuvat eri kieltä, niillä on yhteiset elämänarvot. Kaikesta sukupuolten karkeasta yleistämisestä huolimatta Luolamies on viihdyttävä miehuuden palopuhe, joka naurattaa sympaattisuudellaan ja rehellisellä otteellaan.

Elina Salomaa

Lahden seurakuntien puhallinorkesteri juhlii

LSP puhallinorkesteri on perustettu jo vuonna 1949. Silloin orkesterin toiminta oli osa Lahden seurakuntien nuorisotyötä. Orkesteri sai alkunsa, kun legendaarinen seurakunnan poikatyöpioneeri Pentti Sormunen keksi antaa pojanviikareille käteen soittimet. LSP toimi aktiivisesti aina 1990-luvun puoliväliin saakka. Silloin toiminta lopahti silloisen kapellimestarin siirryttyä muualle ja kun jatkajaa ei heti toiminnalle löytynyt, siirtyivät soittajatkin muihin orkestereihin.

Vuonna 2009 toiminta alkoi uudelleen kun kaksi 50-luvulla LSPssä soittanutta henkilöä päätti jatkaa toimintaa, Reijo Korhonen orkesterin kapellimestarina ja Pertti Nieminen asiainhoitajana ja trumpetistina.
Toiminnan aloittaminen uudelleen oli sattumien summa. Ristinkirkon kanttori oli löytänyt LSP:n vanhan nuotiston kirkolta ja tiedusteli Niemiseltä mitä niille tehdään. Samaan syssyyn paikalle eksyi myös Korhonen, jonka Nieminen tiesi osaavaksi kapellimestariksi.
– Ehdotin Reijolle, että jos hän lähtee vetämään orkesteria, niin minä kyllä hommaan soittajat, nuotit ja hoidan juoksevat asiat muistelee Nieminen viiden vuoden takaisia tapahtumia.
Nieminen löysi parissa viikossa mukaan seitsemän orkesterin vanhaa soittajaa sekä nipun uusia soittajia, jotka lupautuivat mukaan. Kaiken kaikkiaan orkesterissa soittaa tänä päivänä kolmisenkymmentä musiikin harrastajaa.

Etelälahtelaisille LSP on tullut tutuksi ainakin miestenpiirin järjestämästä kesäisestä yhteislaulutilaisuudesta Salinkallion jylhillä kallioilla, jossa orkesteri on ollut mukana alusta asti.
– Siellä on ollut aina mukava soittaa, jos sää vain sen sallii. Itseasiassa olemme soittaneet siellä jo 50-luvulla muistelee Nieminen.

Orkesteritoiminta ei oikein sopinut seurakunnan varsinaiseksi työmuodoksi, sillä seurakuntien musiikkityön taloudelliset resurssit olivat kiinni jo olemassa olevissa kuoroissa.
– Niinpä perustimme vuonna 2010 Lahden seurakuntien orkesterien yhdistyksen, LSO ry:n. Ry voi myös kerätä itsenäisesti rahaa toimintaansa ja hallinnoida omaisuutta. Nykyisin toiminta perustuu siis täysin vapaaehtoiselle pohjalle. Kenellekään ei makseta palkkaa tai palkkioita. LSO ry:n orkestereihin on kaikki tervetulleita, jotka vähänkin osaavat soittaa. Tarvittaessa perustamme vaikka uusia orkestereita kertoo Nieminen.
– Tarkoituksemme on aloittaa lähiaikoina myös nuorison Gospel Big Band. Siihen etsimme 12-25 vuotiaita soittajia. Heti kun peruskokoonpano löytyy, toiminta alkaa mainostaa intendentti Nieminen.

Juhla- ja joulukonsertti Ristinkirkossa

LSP juhlii 65-vuotista taivaltaan torstaina 11.12 Ristinkirkossa. Samalla tulee täyteen 5 vuotta orkesterin uudelleensyntymisestä, joten juhlan aiheita on kaksi. Tai itse asiassa kolme, sillä kolmas juhlanaihe on tietenkin lähestyvä joulu.
– Konsertissa soitamme aluksi muutamia kappaleita, joita soitimme jo orkesterin alkutaipaleella 50-60 -luvuilta. Mukana on mm. LSP-marssi, jonka Teuvo Laine sävelsi nimenomaan orkesterillemme silloisen kapellimestarin Paavo Kotinurmen pyynnöstä. Lisäksi mukana on uudempaa puhallinmusiikkia ja kevyttä klassista. Konsertti on jaettu kahdeksi kokonaisuudeksi joista jälkimmäinen on sitten pyhitetty joululauluille, joita lauletaan yhteislauluina kertoo Nieminen.

Konsertin viimeisenä kappaleena LSP soittaa virren ”Oi Herra luoksein jää”, joka on samalla kunnianosoitus Pentti Sormuselle, joka aina päätti seurakuntapoikien kokoukset juuri tähän virteen.
Juhlakonserttiin on pyritty kutsumaan kaikki orkesterissa aikojen kuluessa soittaneet musikantit.
– Kaikkia vanhoja soittajia emme ole ikävä kyllä vielä tavoittaneet, joten kutsunkin kaikki ne, jotka eivät henkilökohtaista kutsua ole saaneet, kunniavieraiksi konserttiimme mukaan juhlimaan orkesterin 65-vuotista taivalta päättää intendentti Nieminen.

Petri Salomaa

 

AJANKOHTAISTA -arkisto

joulukuu 2019

marraskuu 2019

lokakuu 2019

syyskuu 2019

elokuu 2019

kesäkuu 2019

toukokuu 2019

huhtikuu 2019

maaliskuu 2019

helmikuu 2019

tammikuu 2019

joulukuu 2018

marraskuu 2018

lokakuu 2018

syyskuu 2018

elokuu 2018

kesäkuu 2018

toukokuu 2018

huhtikuu 2018

maaliskuu 2018

helmikuu 2018

tammikuu 2018

joulukuu 2017

marraskuu 2017

lokakuu 2017

syyskuu 2017

elokuu 2017

kesäkuu 2017

toukokuu 2017

huhtikuu 2017

maaliskuu 2017

helmikuu 2017

tammikuu 2017

joulukuu 2016

marraskuu 2016

lokakuu 2016

syyskuu 2016

elokuu 2016

heinäkuu 2016

kesäkuu 2016

toukokuu 2016

huhtikuu 2016

maaliskuu 2016

helmikuu 2016

tammikuu 2016

joulukuu 2015

marraskuu 2015

lokakuu 2015

syyskuu 2015

elokuu 2015

heinäkuu 2015

kesäkuu 2015

toukokuu 2015

huhtikuu 2015

maaliskuu 2015

helmikuu 2015

tammikuu 2015

joulukuu 2014

marraskuu 2014

lokakuu 2014

syyskuu 2014

elokuu 2014

kesäkuu 2014

toukokuu 2014

huhtikuu 2014

maaliskuu 2014

helmikuu 2014

tammikuu 2014

joulukuu 2013

marraskuu 2013

lokakuu 2013

syyskuu 2013

elokuu 2013

kesäkuu 2013

toukokuu 2013

huhtikuu 2013

maaliskuu 2013

helmikuu 2013

tammikuu 2013

joulukuu 2012

marraskuu 2012

lokakuu 2012

syyskuu 2012

elokuu 2012

kesäkuu 2012

toukokuu 2012

huhtikuu 2012

maaliskuu 2012

helmikuu 2012

tammikuu 2012

joulukuu 2011

marraskuu 2011

lokakuu 2011

syyskuu 2011

elokuu 2011

heinäkuu 2011

kesäkuu 2011

toukokuu 2011

huhtikuu 2011

maaliskuu 2011

helmikuu 2011

tammikuu 2011