Valosuunnittelija Mikko Skyttä:
 Perhepuiston linnassa on paljon muotoja ja niiden kanssa on mukava leikkiä valoilla

KUVA: – Oli mukava suunnitella Launeen perhepuiston linnaan valaistus.
 On parasta, että saa suunnitella asioita lapsille, valosuunnittelija 
Mikko Skyttä toteaa.


Lahdessa järjestettiin marraskuun ensimmäisellä viikolla Valofestivaali.
 Sen ideana oli tarjota valoelämyksiä värittäen maisemaa syksyn
pimeimpään aikaan. Launeen perhepuiston linnan valaistuksen on 
suunnitellut Rockvalojen Mikko Skyttä. Suuren suosion vuoksi linna on valaistu aina marraskuun kolmannelle viikolle saakka.

Valosuunnittelija Skyttä toteutti tämän vuoden alussa Euroopan
 ympäristöpääkaupungin lanseerauksen yhteydessä tunnettujen maamerkkien
värimaisemat Lahdessa. Valaistuskohteina tammikuussa olivat muun muassa iso
hyppyrimäki, Lahden kaupungintalo, rautatieasema, Sibeliustalo,
 Pianopaviljonki sekä Lahden vesitorni.

– Vastasin ympäristöpääkaupungin vihreästä yleisilmeestä. Silloin
 valaistuskohteena ei ollut Launeen perhepuisto. Tämän vuoden
 valofestivaalin yhteydessä halusimme Lahden kaupungin kanssa luoda
 lapsille oman valomaailman ja siksi Launeen perhepuiston linna on nyt
 hieman pidempään valaistuskohteena.

Etelä-Lahdessa lapsuutensa asunut valosuunnittelija on iloinen siitä, 
että hän sai mahdollisuuden tehdä valoteoksen omille kotikonnuilleen.
– Rakennuksen tai ympäristön valaistuksessa täytyy miettiä tarkkaan 
miten kohde valaistaan. On mietittävä, että valaistaanko se esimerkiksi sisältä vai ulkoa. Valaistaanko joku osa rakennuksesta tai sen yksityiskohta. Vaihtoehtoja on aina useita. Ulkovalaistus on aina haasteellista. On myös mietittävä yleistä turvallisuutta.

Perhepuiston linnaa valaistaan korkealle valopylväisiin sijoitetuilla 
lediheittimillä.
– Linna on mukavan näköinen kohde ja siinä on paljon erilaisia muotoja.
 Siksi siellä on mukava leikkiä erilaisilla valoilla ja luoda lapsille 
oikea satumaailma.

Ledivalot antavat paljon uusia mahdollisuuksia



Valosuunnittelijana jo 20 vuotta toiminut Skyttä kertoo, että
 ledivaloilla tehdään jo lähes kaikki hänen yrityksensä tuotannot.
– On toki vielä sellaisiakin keikkoja, joissa tarvitaan perinteisempää 
kalustoa.

Uuden tekniikan myötä erilaisten valospektaakkelien toteuttaminen on 
huokeampaa, koska ledivalot ovat energiatehokkaita ja ne kuluttavat
 paljon vähemmän sähköä kuin edellisen sukupolven valot.
– Olen ollut yrittäjänä jo 15 vuotta ja sinä aikana valoteknologia on
 kehittynyt erittäin paljon. Valosuunnittelijan rajat ovat tänä päivänä,
 kuten aina, budjetti ja oma mielikuvitus, tekniikka mahdollistaa todella
 paljon nykyaikana.

Skytän vastuulla on ollut jo usean vuoden ajan Pelicansin kotipelien 
otteluavaus.
– Pelicansin hommassa tärkeä on turkoosin maiseman luonti jäähalliin.
 Toiminnan tulee olla nopeatempoista ja reipasta, koska joukkue luistelee
 nopeasti pukukopista jäälle.

Jäähallissa ei ole mahdollista ripustaa kattoon valoheittimiä, koska 
kattorakenteet ovat jo vanhoja.
– Mediakuution ja LED-screenien myötä meillä on mahdollisuus tehdä 
sisältöä ottelun avaukseen ja näitä elementtejä käytetään yhdessä 
valojen kanssa.

Otteluavaus ei ole joka vuosi samanlainen, vaan sitä varioidaan uuteen
 muotoon ennen kiekkokauden alkua.
– Jäähallissa pitää olla aina jytinää ja savua. Kaikki erilliset elementit tulee toimia yhdessä musiikin kanssa. Sen avulla määritellään, kuinka valoja käytetään.

Koulutukseen panostettava ehdottomasti



Suurin osa keski-ikäisistä valo- ja äänisuunnittelijoista on itseoppineita.
– On hyvä asia, että tälle alalle koulutetaan nuoria ja nälkäisiä
 kavereita.

Valosuunnittelija Skyttä haluaisi tulevaisuudessa kertoa opiskelijoille,
millaista on työskennellä erilaisissa valosuunnittelun projekteissa.
– Olen sitä mieltä, että kokeneiden ammattilaisten tulee siirtää hiljaista tietoa nuoremmille. Siten nuoret voivat välttää erilaiset sudenkuopat ja
 menestyä hyvin tällä vaikealla toimialalla.

Maailmanlaajuinen komponenttipula tuo lisähaasteita myös valosuunnittelijoille.
– Uudet investoinnit on suunniteltava huolellisesti, koska
 komponenttipulan vuoksi toimitusajat saattavat olla erittäin pitkiä
 uusille valotuotteille.

Skyttä vastaa Von Hertzen Brothersin valotekniikasta heidän
 juhlakiertueella.
– Bändin klubikeikoilla olen ollut mukana aiemminkin muutaman kiertueen
 ajan ja he halusivat minut nyt myös mukaan. Veljesten ensimmäisestä 
keikasta on kulunut 20 vuotta ja minä perustin oman yrityksen 15 vuotta 
sitten. On mukava juhlia näitä asioita yhdessä.

Bändin konserttikiertue aloitettiin Sibeliustalon Finlandia-klubilla
 marraskuun alussa.
– Kundit soittivat Lahdessa upean keikan. Bändi on aivan loistavassa 
iskussa. Oli mahtavaa päästä Finlandia-klubille muutaman vuoden tauon
 jälkeen.

Ennen joulua valosuunnittelijankin keikat rauhoittuvat, mutta sitä ennen
 Skyttä kiertää eri puolilla Suomea Von Hertzen Brothersin kanssa.
– Onneksi pandemia on jo hieman hellittänyt ja töitä saa tehdä jo lähes
 normaalisti. Tällä alalla on työvoimapula, koska liian moni siirtyi
 uusiin töihin pandemian vuoksi.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

1 kommentti “Valosuunnittelija Mikko Skyttä:
 Perhepuiston linnassa on paljon muotoja ja niiden kanssa on mukava leikkiä valoilla

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Ilen Hajatelmat

Melastelua

Papin Palsta

Sporttinurkka

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Projektipäällikkö Anniina Torppavirta: Nuorisotyöttömyyden tilanteen kohentamiseksi tehdään jatkuvasti työtä
Valmentaja Petri Laine: RC Pajulahti tavoittelee kaukalopallomestaruutta
Lahden OAY:n puheenjohtaja Jukka Kalliolehto: Näpit irti sivistyspuolen rahoista!
Dokumenttiohjaaja Keijo Skippari: Olavi Lanu on Suomen merkittävin ympäristötaiteilija
Hannele Talja: Kullankukkulanmäki pitää olla luonnontilassa myös tulevaisuudessa
Ex-kaupunginvaltuutettu Seppo Korhonen: Ruletin peluu veroeuroilla tulee lopettaa
Lahden kaupunginjohtaja Pekka Timonen: Kaupungin tulee paneutua voimakkaasti tulojen kasvattamiseen
Kirkkoherra Heikki Pelkonen: Launeen seurakunnan alueella päätetään isoista asioista
Kirjailija Kalle Veirto: Hyvä, että nuorille tehdään elokuvia ja kirjoja
Kunnossapitohortonomi Seija Nurkkala: Rotat eivät tule pihoille, jos siellä ei ole ravintoa
Toiminnanjohtaja Jake Ropponen: Joukkuepeleissä kavereiden tuki kantaa myös vaikeiden elämänvaiheiden yli
Kirjastolla muistellaan launeelaisten lähihistoriaa
Mietteitä Lahden kaupungin talousarviosta
Etelä-Lahden koulussa kierrätetään kirjoja mahdollisimman paljon
Heikki Laine: Kisapuiston stadionin myötä pesäpallolla on mahdollisuus uuteen nousuun Lahdessa
Täyttävätkö Lahti Eventsin ja KymiRingin salailukytkennät rakenteellisen korruption kriteerit?
Lähikuvassa Sinfonia Lahden uusi vt.intendentti Maija Kylkilahti
Rehtori Karoliina Mäkelä: Monitoimitalo Aura on koko Renkomäen yhteisöllinen keskus
Kirjailija Timo Sandberg: Kostonkierteen ensi-ilta jännittää
Something rotten nosti Lahden heittämällä Suomen harvalukuiseen musikaalieliittiin
ARKISTO