Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse

Launeen seurakunnan tyttökuoro harjoitteli ja vietti leiriä Luomaniemessä Johanna Suomalan (keskellä) ja Usva Huttusen johdolla kaksi viikkoa ennen Taiteen ja rukouksen yötä. Hanna Rikkanen (vas.) vieraili leirillä tapaamassa kuorolaisia


Launeen kirkko täyttyy taiteesta, musiikista ja rukouksesta lauantaina 26. syyskuuta. Taiteen ja rukouksen yö alkaa kello 16 ja jatkuu aina puoleenyöhön saakka.

Seurakunnan työntekijät ja vapaaehtoiset ovat rakentaneet kirkkoon ja sen ympäristöön monipuolisen ohjelman. Alkuillassa huomioidaan erityisesti lapset ja perheet. Illan edetessä ohjelma muuttuu enemmän aikuisille ja nuorille suunnatuksi.

Pappi Hanna Rikkanen kertoo, että Taiteen ja rukouksen yö on järjestetty Launeella myös aikaisemmin. Tällä kertaa kokonaisuus on kuitenkin aiempaa monipuolisempi.

– Ajatuksena on, että erilaisia taiteen ja rukouksen muotoja löytyy eri puolilta kirkkoa ja myös ulkoa. Haluamme tehdä tapahtuman, johon kaikenikäisten on helppo tulla.

Ohjelmassa on muun muassa musiikkia, rukoustanssia, näytelmä, runonlausuntaa ja kuvataidetta. Lisäksi osa ohjelmasta kutsuu kävijää itse mukaan tekemään.

Hengellisyyttä voi kokea myös taiteen kautta

Rikkasen mukaan tapahtumassa hengellisyys ei tarkoita vain puhuttuja sanoja tai perinteistä hartautta.

– Minulle hengellisyydessä on tärkeää se, ettei se ole pelkästään sanallista ja päälle puskevaa. Hengellisyyttä voi kokea myös taiteen kautta.

Tapahtuman tarkoituksena ei ole kertoa kävijälle, mitä hänen pitäisi ajatella tai tuntea.

– Kenellekään ei sanota, mitä täytyy ymmärtää tai millä tavalla pitää olla. Jokainen voi ottaa taiteesta ja tapahtumasta mukaansa sen, minkä itse kokee tärkeäksi.
Tanssija Leena Keizer esiintyy tapahtumassa, ja hänen ohjelmaansa voi myös osallistua. Heinolan seurakunnan nuorten teatteriryhmä puolestaan esittää pienen näytelmän. Samalla järjestetään improvisaatiopaja, jossa yleisö voi itse kokeilla heittäytymistä teatterin maailmaan.

Nuorisotyönohjaaja Usva Huttunen pitää osallistumisen vapautta yhtenä tapahtuman vahvuutena.

– Jokainen voi itse valita, haluaako vain katsella ja kuunnella vai osallistua johonkin taidemuotoon. Meillä on myös pisteitä, joissa pääsee itse tekemään taidetta.

Huttusen mukaan tapahtumaa on suunniteltu jo noin vuoden ajan.

– Launeella on luovaa porukkaa töissä ja kaikki ovat lähteneet mukaan innolla. Meillä on totuttu tekemään asioita yhdessä eri työmuotojen yli. Kun jokainen kantaa oman osansa vastuusta, niin isompikin kokonaisuus syntyy luontevasti.

Mukana ovat seurakunnan työntekijöiden lisäksi vapaaehtoiset, nuoret ja paikalliset taiteilijat.

Lapset pääsevät taiteilemaan heti alkuillasta

Kanttori Johanna Suomala kertoo, että tapahtuman ensimmäiset tunnit on suunnattu erityisesti lapsille ja lapsiperheille.

– Aloitamme lasten kuvataidepajalla. Alkuillassa on myös lapsille suunnattua musiikkia ja lasten hengellisiä lauluja.

Launeen seurakunnan tyttökuoro esiintyy heti tapahtuman aluksi.

– Kuoron ohjelmassa kuullaan muun muassa kansanlauluja.

Myöhemmin nuorten bändi soittaa ylistysmusiikkia, johon yleisö voi halutessaan osallistua laulamalla.

Myös kirkon ulkoalue on osa tapahtumaa. Launeen seurakunnan takapihalla palaa nuotio, ja kirkon ympäristöön rakennetaan tunnelmallista valaistusta. Kahvila palvelee koko illan ajan.

– Kulttuurilla on iso merkitys ihmisille. Se luo yhteyttä ja voi tuoda yhteen eri-ikäisiä ja erilaisista taustoista tulevia ihmisiä.

Ilta päättyymusiikkiin ja yöhartauteen

Järjestäjät toivovat tapahtumaan myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät tavallisesti käy kirkossa.

– Haluamme tavoittaa ihmisiä, joille kirkkoon tuleminen ei ole arkipäivää. Tähän tapahtumaan on helppo tulla, koska tarjolla on hyvin erilaista ohjelmaa, Rikkanen sanoo.

Usva Huttusen mukaan ihmiset kaipaavat juuri tällaisia matalan kynnyksen kulttuuri- ja musiikkitapahtumia.

– Tämä on hyvän mielen tapahtuma. Tänne voi tulla hengähtämään keskellä kiireistä arkea.

Illan loppupuolella Launeen kirkossa esiintyy Sinfonia Lahden soittajia. Päivän viimeinen ohjelmanumero on kello 23 alkava yöhartaus, jossa yleisöllä on vielä mahdollisuus laulaa yhdessä.

Johanna Suomala tiivistää tapahtuman ajatuksen seuraavasti.

– Tänne kannattaa tulla nauttimaan tunnelmasta ja kokemaan yhden illan aikana monenlaista taidetta.

Petri Görman

JÄTÄ KOMMENTTI

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Ajankohtaista

KOLUMNISTIT

Elämää Etelä-Lahdessa

Papin Palsta

Rainen Sananen

Ville Skinnari

ARTIKKELIT

Launeen Citymarketista tuli nuorten kokoontumispaikka – ”Suurin osa nuorista käyttäytyy aivan asiallisesti”
Taide ja rukous täyttävät Launeen kirkon – tapahtumaan voi tulla katsomaan, kokemaan tai tekemään itse
Saksalan syystapahtumassa tehtiin tehtäviä, arvattiin ja vaikutettiin uimahallin puolesta
Ministeri Lulu Ranne: Suomalainen tarvitsee autoaan – romutuspalkkio vauhdittaa autokannan uudistumista
Launeen seurakunnan miestenillassa puhuttiin kutsumuksesta, lastensuojelusta ja välittämisestä
Veijo Vierumäki on tehnyt yli 20 vuotta vapaaehtoistyötä – ”Muita auttamalla on saanut myös itse paljon”
Omalähiö ei ilmesty perjantaina 28.8.
Eriväriset bussit ovat herättäneet huomiota Lahdessa – taustalla vuoden 2025 keskeytetyt hankinnat
Kumppanuuspöydät pääsevät vielä vaikuttamaan aluepalveluohjelmaan
Jyrki Linnankivi löysi uuden suunnan teologiasta – ”Rock vei maailmalle, opinnot opettivat ymmärtämään maailmaa”
Maailmaa vuosikymmeniä kiertänyt Petri Saraste arvostaa nyt Lahden kesää ja arjen pieniä iloja
Lähteen koulu luopuu avotiloista – ”Tilat alkoivat ohjata pedagogiikkaa”
Ukkoskuuro siirsi perinteisen lauluillan kirkon suojiin
Nikkilä sai pitkään toivotun bussivuoron – ”Vihdoinkin meidän äänemme on kuultu”
Uudet lähijunat saapuvat Lahteen loppukesällä – esteettömyys ja matkustusmukavuus paranevat
Lasten valitsema Mini-Lahti uudistaa Launeen liikennekaupungin
Taina Heininen-Reimi haluaa kehittää Renkomäkeä yhdessä asukkaiden kanssa
Vaahterakatu 4 täytti 50 vuotta – “Täältä ei lähdetä pois kuin Levolle”
Kirsikkapuistosta tuli lahtelaisten kevään juhlapaikka
Omalähiö muutti uusiin tiloihin – Lähes 50 vuotta vanhat juuret kulkivat mukana
ARKISTO