Aurinkoisen illansuun tärkeimmistä esittelykohteista oli varmastikin Sotilaslääketieteellisen museon tapahtuma. Sen säilyminen Lahdessa on kiinni valtiovallan positiivisesta suhtautumisesta tähän todennäköisesti ainutlaatuiseen museoon Euroopassa. Määrärahoja ei tiettävästi ole budjetoitu kuin tulevalle vuodelle, mutta ei ole tiedossa myöskään uutta sijoituspaikkaa pääkaupungissa.

Tapahtuma-aluetta kiertäessäni, kutsui Lahden sotilaskotiyhdistyksen kahviteltta houkuttelevasti luokseen. Maukkaan munkin ja kahvin kera keskustelin myös sotilaskotisisarten ja samalla asialla olevien ratsuväen sotilasasuun pukeutuneitten reserviläisten kanssa. Seuraavassa teltassa tutustuin Naisten valmiusliiton maata kattavaan toimintaan. Sain mainion tietoiskun naisille tarkoitetusta järjestön antamasta koulutuksesta;  Nasta-harjoitusten sisällöstä sekä niiden alueellisista koulutustoiminnoista.

Komea, armeijan tummanvihreä rekka seisoi entisen Sotilasmuseon, nykyisen Apulanta-yhtyeen museon edessä. Siinä vaihdoin ajatuksia sotilaskuljetuskaluston entisestä, eikä niin kaukaisesta, ison kuljetuskaluston autonkuljettajien opetusohjelmasta.  Asiantuntijana toimi isä noin kymmenvuotiaan poikansa kanssa. On siinä hymy sotapojilta ehkä hyytynyt, kun vielä 2000- luvun alussa rekkojen peruutusajo-opetukseen kuului polkuauto-ohjaamo!  

Hernekeiton kutsuva tuoksu ohjasi askeleitani ohi lähihistoriaan kuuluvien sotilastavaroitten myyntikojujen. Kunnon perheenäitinä olin ottanut kangasreppuuni  astiat keiton mahdollista ostoa varten. Ostosten teko onnistui, ja terveisiä meni moneen suuntaan niin hillomunkkipussin kuin aidon hyvin haudutetun hernekeiton mukana.

Marja-Liisa Niuranen